En tule ollenkaan toimeen kummityttöni äidin kanssa. Tai toimeen on joten kuten ennen tultu, mutta koskaan en ole tästä naisesta erityisemmin pitänyt. Siis tosiaankin ENNEN tultiin toimeen, kun ei liiemmin nähty.
Kummityttäreni on veljeni lapsi. En ennen tämän lapsen syntymää juurikaan ollut tekemisissä veljeni ja tämän vaimon kanssa. En koe olevani samalla aaltopituudella tämän naisen kanssa. Hän pitää itseään parempana ihmisenä ja hänen kanssaan on vaikea tulla juttuun. Vasta kun he (jo ennen lapsen syntymää) pyysivät minua kummiksi, aloimme olla enemmän tekemisissä. Lapsen synnyttyä myös kävin katsomassa pienokaista useinkin.
Kuitenkin olen koko ajan kokenut, etten ole veljeni vaimon mielestä tervetullut heille vierailemaan ja en koe olevani tarpeeksi hieno tämän lapsen kummitädiksi. Ristiäisiinkään en meinannut mennä, kun ei ollut varaa ostaa kunnon lahjaa. Lopulta menin veljeni pyynnöstä, mutta sain nyrpeitä katseita osakseni tämän naisen osalta.
Kerran juttelin veljeni kanssa tästä tilanteesta ja sanoin, etten liiemmin pidä hänen vaimostaan ja kerroin miltä tuntuu. Veljeni oli mennyt kertomaan keskusteluistamme vaimolleen joka sitten suuttui näistä puheista ja siitähän syntyi ilmiriita välillemme. Tuon riidan jälkeen en ole tavannut kummitytärtäni.
Tapauksesta on pian puoli vuotta. Olen muutaman kerran kysynyt, saanko käydä tyttöä katsomassa, mutta en ole saanut. Veljenikin on niin tossun alla, ettei uskalla uhmata vaimoaan. Joulukin on jo ovella, mutta ei tunnu joulumieltä ainakaan tältä veljeni vaimolta löytyvän.
Mietinpähän vaan, että millainen kuva kummilapselleni jää minusta.... Eihän hän varmaan minua vielä sen kummemmin muista ja kaipaa (lapsi on siis nyt n.9kk), mutta varmaanhan hän joskus vanhempana saattaa kysyä ja ihmetellä, miksei hän ole saanut olla tekemisissä yhden kummitätinsä kanssa.
Sääliksi käy lasta, kun on tuollainen äiti :(
Kummityttäreni on veljeni lapsi. En ennen tämän lapsen syntymää juurikaan ollut tekemisissä veljeni ja tämän vaimon kanssa. En koe olevani samalla aaltopituudella tämän naisen kanssa. Hän pitää itseään parempana ihmisenä ja hänen kanssaan on vaikea tulla juttuun. Vasta kun he (jo ennen lapsen syntymää) pyysivät minua kummiksi, aloimme olla enemmän tekemisissä. Lapsen synnyttyä myös kävin katsomassa pienokaista useinkin.
Kuitenkin olen koko ajan kokenut, etten ole veljeni vaimon mielestä tervetullut heille vierailemaan ja en koe olevani tarpeeksi hieno tämän lapsen kummitädiksi. Ristiäisiinkään en meinannut mennä, kun ei ollut varaa ostaa kunnon lahjaa. Lopulta menin veljeni pyynnöstä, mutta sain nyrpeitä katseita osakseni tämän naisen osalta.
Kerran juttelin veljeni kanssa tästä tilanteesta ja sanoin, etten liiemmin pidä hänen vaimostaan ja kerroin miltä tuntuu. Veljeni oli mennyt kertomaan keskusteluistamme vaimolleen joka sitten suuttui näistä puheista ja siitähän syntyi ilmiriita välillemme. Tuon riidan jälkeen en ole tavannut kummitytärtäni.
Tapauksesta on pian puoli vuotta. Olen muutaman kerran kysynyt, saanko käydä tyttöä katsomassa, mutta en ole saanut. Veljenikin on niin tossun alla, ettei uskalla uhmata vaimoaan. Joulukin on jo ovella, mutta ei tunnu joulumieltä ainakaan tältä veljeni vaimolta löytyvän.
Mietinpähän vaan, että millainen kuva kummilapselleni jää minusta.... Eihän hän varmaan minua vielä sen kummemmin muista ja kaipaa (lapsi on siis nyt n.9kk), mutta varmaanhan hän joskus vanhempana saattaa kysyä ja ihmetellä, miksei hän ole saanut olla tekemisissä yhden kummitätinsä kanssa.
Sääliksi käy lasta, kun on tuollainen äiti :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
"hattu kourassa" menet anelemaan anteeksi...lässytät joutavaa,että olit vähän kateellinen heidän vauvastaan jnejne...tuollainen koppava ihminen sulaa kuin voi kun hetken lässyttää!
varmaankin, mutta jotenkin kirjoituksestasi tuli sellainen tuntuma, ettei sinullakaan ole ihan puhtaita jauhoja pussissa. Tai ainakin olet mielestäni toiminut hieman oudosti. (tämä siis kirjoituksesi perusteella, enhän voi tietää koko tilannetta)
Sanoit: "En ennen tämän lapsen syntymää juurikaan ollut tekemisissä veljeni ja tämän vaimon kanssa. En koe olevani samalla aaltopituudella tämän naisen kanssa."
Miksi sitten suostuit kummiksi, jos et ylipäätään ollut läheinen edes veljesi kanssa? Kummiudesta voi ja kannattaakin kieltäytyä, jos siltä tuntuu.
Tähän kiinnitin eniten huomiota: "Ristiäisiinkään en meinannut mennä, kun ei ollut varaa ostaa kunnon lahjaa. Lopulta menin veljeni pyynnöstä, mutta sain nyrpeitä katseita osakseni tämän naisen osalta."
Siis oikeastiko kummina et meinannut mennä edes ristiäisiin?! Ei ihme jos sait paheksuvia katseita osaksesi. Itse en ainakaan usko, että tämä johtuisi tuosta lahja-asiasta, vaan siitä, että veljesi joutui oikein pyytämään erikseen, että tulisit. Mielestäni pitää olla todellakin erittäin pätevä syy, jotta kummi jättäisi ristiäiset väliin.
Ja sitten vielä kolmas juttu, eli ei tosiaan mielestäni ollut lainkaan järkevää, että sanoit veljellesi, ettet pidä hänen vaimostaan. Mitä luulit tapahtuvan? Veljellesi hänen perheensä (eli vaimo ja lapsi) ovat tärkeintä maailmassa, joten luuletko, että hän ilahtuu siitä, että puhut pahaa hänen vaimostaan? Enkä ihmettele sitäkään, että veli kertoi asiasta vaimolleen, vaikka se olikin ehkä huono veto.
Suosittelisin sinulle samaa kuin aikaisempi kirjoittaja, eli mene pyytämään anteeksi molemmilta.
Itselläni on 6 kummilasta ja yhden niistä äidin kanssa välit ovat täysin poikki. Välimatkaa meillä on lähes 300km. Viimeiset 2 vuotta olen kummipoikani syntymäpäiväksi, nimipäiväksi ja jouluksi lähettänyt postitse paketin ja kun työni vuoksi matkustan paljon ulkomailla niin lähetän pojalle kortteja milloin mistäkin maailman kolkasta kun tiedän hänen keräävän postimerkkejä ja joka kerta paketin lähettämisen jälkeeen olen sähköpostiini saanut pojan äidiltä uusimman kuvan pojasta ja lyhyen tekstin, että kiitos Sammyn muistamisesta, ei allekirjoitusta ei mitään. Ja aion periaatteestakin lähettää paketteja niin kauan kuin lapsesta tuleea aikuinen ja selviää, että haluaako hän itse olla kanssani tekemisissä. Ainakin olen tämän pakettipuolen kummin velvollisuuksistani täyttänyt vaikka en sitä yhdessä olemisen puolta olekaan pystynyt hoitamaan.