patit kainalossa

Huomasin noin 1-2kk sitten vahingossa toisessa kainalossa pienen, alle herneen kokoisen muljahtelevan patin. Sittemmin tunnusteltuani enemmän, löysin niitä kainalokuopasta useamman, ja toisesta kainalosta myös. Kaikki patit ovat tod. pieniä, liikkuvia ja pehmeähköjä ja tulevat kipeiksi kun niitä pitelee. Pitäisikö näistä huolestua, vai onko tavallista että niitä löytyy kainaloista? En ole ollut flunssassa tms. pitkään aikaan. Patit tuntuvat vain kun käsi on alhaalla ja kainalon alue rentona. Olen käynyt aiemmin jo kaikenmaailman pattien takia lääkärillä, turhaan ja siksi kynnys sinne lähtemiseen on noussut. Olen 24-v nainen.
7731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin, kyllähän sitä löytää vaikka mitä. Jos olet hoikka, niin täysin normaalinkin kokoiset pinnalla olevat imusolmukkeet tuntuvat ihon läpi. Imusolmukkeen normaalikoko on 1-25mm.. aika yksilöllisesti vaihtelee. Eli niiden pattien ei edes tarvitse olla suurentuneita imusolmukkeita, vaan ihan tavallisia imusolmukkeita.

Totuus on, että patteja löytyy jokaiselta jos oikein etsii, ja sitä suuremmilta ja epäilyttävimmiltä ne tuntuvat mitä enemmän niitä kokeilee ja miettii.

Käy lääkärissä mikä vaivaa mieltä kovasti.

Hyvää joulun aikaa :)

Äänestä
  • Kiitos! Kyllä, laiha olen ja viime aikoina hoikistunut eli siksipä nuo patit ovat varmaankin tulleet esille, ei tullut itselle mieleen. Tuskinpa lääkäriin lähden elleivät suurene. Mutta kiitos, viestisi helpotti.

    Äänestä

  • äippä183 kirjoitti:

    Kiitos! Kyllä, laiha olen ja viime aikoina hoikistunut eli siksipä nuo patit ovat varmaankin tulleet esille, ei tullut itselle mieleen. Tuskinpa lääkäriin lähden elleivät suurene. Mutta kiitos, viestisi helpotti.

    että nämä nettitohtoreiden vastaukset eivät korvaa oikeaa lääkäriä..

    Äänestä

Niin.. kuten aiemman vastauksen lopussa mainitsinkin, niin tietysti kysyjän on hyvä käydä lääkärissä mielenrauhan takia, mikäli asia häntä vaivaa.

Mutta totuus on se, että jokainen "sairastuu" syöpään näiden juttujen täällä lukemisesta. Eli siis tulee vainoharhaiseksi.

Lääkäriin on syytä mennä jos tuntuu että on aihetta. Viisas on se, joka menee lääkäriin, eikä leiki kotitohtoria tällä palstalla ainakaan :)

Patteja on melkein kaikilla ja suurin osa on niistä aivan normaaleja. Eikä todellakaan tarkoita syöpää automaattisesti.

Äänestä
  • Edesvastuutonta siltikin mennä kommentoimaan täällä, että ei ole syöpää. Ei voida tietää täällä mitenkään kirjoittajan todellista tilannetta.

    Äänestä

  • syöpää... kirjoitti:

    Edesvastuutonta siltikin mennä kommentoimaan täällä, että ei ole syöpää. Ei voida tietää täällä mitenkään kirjoittajan todellista tilannetta.

    Niin, tietääkseni en ole kenellekkään sanonut, että ei 100% varmuudella ole syöpää. Sanoin että tuskin on, ja kehoitin menemään lääkäriin mikäli asia vaivaa.

    Mutta totuushan on, että lääkärikään ei pysty 100% varmuudella sanomaan pattia kokeilemalla onko syöpää vai ei.

    Mielestäni jokaisella kysyjällä on kuitenkin vastuu omasta terveydestään, ja jokaisen pitää mennä lääkäriin mikäli tuntuu että syytä on.

    Äänestä

  • edelleen.. kirjoitti:

    lääkärin kautta vain mahdollista saada lähete jatkotutkimuksiin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äippä183 kirjoitti:

Huomasin noin 1-2kk sitten vahingossa toisessa kainalossa pienen, alle herneen kokoisen muljahtelevan patin. Sittemmin tunnusteltuani enemmän, löysin niitä kainalokuopasta useamman, ja toisesta kainalosta myös. Kaikki patit ovat tod. pieniä, liikkuvia ja pehmeähköjä ja tulevat kipeiksi kun niitä pitelee. Pitäisikö näistä huolestua, vai onko tavallista että niitä löytyy kainaloista? En ole ollut flunssassa tms. pitkään aikaan. Patit tuntuvat vain kun käsi on alhaalla ja kainalon alue rentona. Olen käynyt aiemmin jo kaikenmaailman pattien takia lääkärillä, turhaan ja siksi kynnys sinne lähtemiseen on noussut. Olen 24-v nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu