Hän kehottaa mua

Valium - 10 mg x 8 ja lisäksi pitkävaikutteiset kapselit -
sekä Kahvilikööri, ja vielä yksi Sombutol?
Siihen jos olisi ottanut kunnon hörpyn cocillanaa: taju pois -
vatsahuuhteluun.

Antaa mennä!
Mutta minne - päin p:tä?
Itse vapauteni valitsen niinkö, vai valitseeko
minulle vapauden illuusion vain
kiihkeä tunne
joka suonissa kohisee -
mä jätkät meen ja sauhuun! - kuljettaen
kuin pelleä narun päässä mua:
refleksieni sätkynukkena kyynisesti hymähdän?

O-ou!

Dextrometorphan? Fyi fan! Ja lisää itsekusetusta:
Abalgin ja Tramal.
Näinkö paljon ihminen itseään vihaa?
Ace?
Jos ei olisi vakava juttu, babyface, ehkä nauraisin...

VAAN: EI ENÄÄ.

Vaikeaa on tietysti itsensä kohdata
ja kivut käydä läpi,
oppia todesti elämään ja
löytää arkipäivään värit, meren kuohu, lasku auringon - .
Se kannattaa luulen silti.

Ota riski, sano:
Ja mähän annan mennä, goodbye my love!

Sitten merenrantaan astele, siinä hiljaa katso ulapalle päin
ja itkut itke tietäen: mua elämä kantaa.
Se ei ole harhaa, ei syöksy valheeseen ja
tyhjään kemiaan.

O-ou! Jou!

Muut ottakoon ponnarinsa (bonumin etc.) ja juoskoon
vaikka koko yön,
vaan hän, joka tahtoo vapaa olla,
tien löytää -
kas, en ole muiden lailla nyt
k u u t a m o l l a.

Eikä vapauttani tarvitse mun alleviivata ja kasvoillesi heittää!
Omin jaloin kun kuljen,
yö jäseneni peittää muttei paina maahan mua,
ja aamu kun taas koittaa

en ole letkuissa teholla enkä ruhjeilla röhnötä pahnoilla.
Saan laulaa - ja frendit soittaa, vastaan:
YES, Olen elossa. KAIKEN JÄLKEEN.
Sitä!

Suosittelen

R A K K A U D E L L A

-parta