Jep, näin tein.
300 älppärin kokoelma sai uuden onnellisen omistajan:)
Kuten sai myös "Kauhukirja kokoelmani" jota olin täydentänyt "kaksikymppisestä":)
Jotenkin on pelottava tunne että näin tein, yhtäkkiä vain "snaps"?
Kummatkin "kokoelmat" olivat minulle suunnattoman tärkeitä, ja nyt näin?
Tarvetta myymiseen ei ollut?
Oletko Sinä tehnyt vastaavia?
300 älppärin kokoelma sai uuden onnellisen omistajan:)
Kuten sai myös "Kauhukirja kokoelmani" jota olin täydentänyt "kaksikymppisestä":)
Jotenkin on pelottava tunne että näin tein, yhtäkkiä vain "snaps"?
Kummatkin "kokoelmat" olivat minulle suunnattoman tärkeitä, ja nyt näin?
Tarvetta myymiseen ei ollut?
Oletko Sinä tehnyt vastaavia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
voi myydä niitä, annetaan olla kotona.
tunsin katsoneeni ja kuunnelleeni niitä levyjä jo aikani, nyt oli aika luopua ja jotenkin mennä eteenpäin:)(
kun teen ison tilkkutyön.
Sitten se lähtee maailmalle,
olen tietysti iloinen
mutta samalla tuntuu haikealta
sillä tunnen, että työni mukana meni osa minua
ja ajatuksiani ja, ja ...
tehnyt tilkkutyöt eteenpäin meneviksi jo suunnitteluvaiheessa..?
jos tekee tilaustyön, silloin asennoituu eri tavalla, työ työnä ja sillä siisti.
Ihan omaan juttuun kuluu paljon enemmän aikaa ja siihen laittaa ideaa ja omaa itseään, sitten kun siitä luopuu, vaikka se tuntuukin kivalta, että joku muukin siitä pitää, niin silti.
Ei voi sanoa, että se olisi luopumisen "tuskaa", mutta ehkä silloin on sellainen "tyhjän takin" tunnelma jotenkin.
Samoin kuvittelen levyjesi ja kirjojesi kohdalla että eivät ne pelkät levyt vaan se musiikki on kulkenut mukanasi monissa elämäsi vaiheissa ja siksi tullut osaksi namisukua, joten sen vuoksi niistä luopuminen tuntuu kuin palan itsestä antaisi, vai miten on...
...joo. mutta silti jotenkin tuli "vapaampi" olo kokoelmat myytyäni:)
on iso pino vanhempieni vanhoja vinyylilevyjä.En luopuisi niistä mistään hinnasta.Niissä on sitä paitsi tunnearvoa,niin myös hyvää musaa..:)
sillä rahalla,ei tartte perikunnan tapella että en minä ainakaan ota...ja kun niitä ei edes saa perikunta myytyä mihinkään!
...vinyylini olivat oman nuoruuden ajalta ja jälkeen.
Tuntuivat välillä olevan ylimääräisiä...?
Jotenkin kahlitsevia..en tiedä..mistä johtui.
Mutta enivei, hyvä näin:)
Niin, kun tulin uskoon 14 vuotta sitten, annoin pois kaikki 60-70 lukujen rock-levyni. Tuntui, ettei sellainen musiikki sovi uskovaiselle ihmiselle. Silloin tuntui kuin olisin antanut pois osan itsestäni. Ei enää ikinä Rolling Stoneseja ei the Whota... Sydämeni itki. Mutta lakihenkisyyttähän se... lakihenkisyyttä se oli. Jeesuskin istui syntisten seurassa, istuu vieläkin meidän kaikkien kanssa, jos vain haluamme Hänet seuraksemme. Hän nauttii monista samoista asioista, kuin mekin. Hänestä on kaikki luontaiset lahjamme, myös musiikin lahja.
Olen vähitellen hankkinut takaisin vanhoja levyjäni, nyt uusina cd-versioina, enkä tunne niitä kuunnellessani olevani enempää syntinen, kuin muutenkaan.