Ehkä aivan liian herkästi mielletään reinkarnaatio yksinomaan ikävänä asiana, jossa jokaisessa elämässä vain maksetaan karmavelkaa hampaat irvessä.
Entä elämisen hauskuus? Voihan ajatella että henki kokee tämän kaiken leikkinä: aivan kuten Shiva tanssien luo ja tuhoaa, käy henki/sielukin leikkien läpi mitä erilaisimpia kokemuksia ja rooleja. Ehkäpä jokin tietty asia, aate, tapa olla tulee tärkeäksi tiettynä ajankohtana vain pelkästään sen vuoksi, että ei ole sitä aiemmin kokenut!
Itse ainakin näen elämisen yhtenä tärkeänä, ellei tärkeimpänä funktiona kokemusten keräämisen. Miksi muutoin ihminen hankkiutuisi mitä ihmeellisimpiin onnettomuuden alhoihin "pelkkää tyhmyyttään", varsinkin jos ennalta aavistaa että tässä ei hyvin käy (ajatellaan vaikka omituisia ihmissuhteita jotka vain repivät ja raastavat ihmistä rikki)?
Ehkäpä koko olemassaolo on suunnaton energia-olio, joka möyrii hitaasti mutta varmasti eteenpäin läpi näennäisen aika/paikka-tason rikastuttaen itseään sen pikkuosasten (=meidän) kokemuksilla...
(Silkkaa Castanedaa taas, tietysti.)
Entä elämisen hauskuus? Voihan ajatella että henki kokee tämän kaiken leikkinä: aivan kuten Shiva tanssien luo ja tuhoaa, käy henki/sielukin leikkien läpi mitä erilaisimpia kokemuksia ja rooleja. Ehkäpä jokin tietty asia, aate, tapa olla tulee tärkeäksi tiettynä ajankohtana vain pelkästään sen vuoksi, että ei ole sitä aiemmin kokenut!
Itse ainakin näen elämisen yhtenä tärkeänä, ellei tärkeimpänä funktiona kokemusten keräämisen. Miksi muutoin ihminen hankkiutuisi mitä ihmeellisimpiin onnettomuuden alhoihin "pelkkää tyhmyyttään", varsinkin jos ennalta aavistaa että tässä ei hyvin käy (ajatellaan vaikka omituisia ihmissuhteita jotka vain repivät ja raastavat ihmistä rikki)?
Ehkäpä koko olemassaolo on suunnaton energia-olio, joka möyrii hitaasti mutta varmasti eteenpäin läpi näennäisen aika/paikka-tason rikastuttaen itseään sen pikkuosasten (=meidän) kokemuksilla...
(Silkkaa Castanedaa taas, tietysti.)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lue nyt ihmeessä se Itzhak Bentovin kirja "Stalking the Wild Pendulum: On the Mechanics of Consciousness" holografisesta informaation säilytyksestä. Olemme täällä nimenomaan möyrimässä eteenpäin ja keräämässä informaatiota! Ajatuksesi on kuin suoraan tuon kirjan sivuilta. Käsitellään siinä reinkarnaatiotakin.
Katsoitko dokkarin Salemin noitavainoista? Onkohan todellisuus todella noin yksiselitteinen? Että torajyvän piikkiin koko noituus! Sopii varmaan Bushin fundamentalismille kuin nenä päähän tuollainenkin tieteellinen selitys: siis noituutta ei ole ja piste! Näin Ranskassa lopetettiin noitavainot, kun yksinkertaisesti kiellettiin koko noituuden olemassaolo.
Tjah, no saa nyt nähdä. Holografisesta mallista, jonka mukaan oikeastaan on "olemassa vain YKSI ainoa", olen kuullut kyllä jo.
Hm, hämärä muistikuva tuosta dokumentista, vaikken varma olekaan näinkö sen... Nykyäänhän on muotia selittää kaikki kemian avulla, sielukin on kuulema vain aivojen kemian tepposia.
Otsikkoni puolestaan viittaa siihen, että kaikki se missä ihminen pyrkii edes jotenkuten vaikuttamaan (positiivisesti) sensijaan että vain jämähtää paikoilleen laulamaan muiden lauluja on mielestäni sitä todellista "henkisyyttä" (=itsensä kehittämistä).
Vaikuttamaan mihin, kehen ja miten? Mikä on positiivista? Kuka laulaa ja kenen lauluja? Mistä sinä oikein puhut ja kehen/keihin viittaat?
Mistä tulee elämänkokemusta? Itse olen pörrännyt ympäri maailmaa ja ollut kaulaani myöten vaikka missä liemessä. "Etsikkoaikani" on kestänyt kymmeniä vuosia enkä löytänyt muuta kuin omat juureni ja sitä kautta noituuden. Siis äidinmaidosta tavallaan. Ehkä ensi vuonna olenkin sitten harras herännäiskristitty (ei perkele: tuakaa mulle puukko, notta ma saan itteltäni hengen, hihhuliksi en kyllä alakaa!).
Kertoisitko konkreettisen esimerkin vaikka omalta kohdaltasi, mitä tarkoitat "itsensä kehittämisellä" ja "todellisella henkisyydellä". En provosoi, vaan olen oikeasti niin tyhmä että tarvitsen hieman karheampaa tarttumapintaa keskusteluun.
Sanoin turhan mystisesti keskellä yötä, kun peti kutsui... Noh, mietitäänpä.
>>kaikki se missä ihminen pyrkii edes jotenkuten vaikuttamaan (positiivisesti) sensijaan että vain jämähtää paikoilleen laulamaan muiden lauluja on mielestäni sitä todellista "henkisyyttä" (=itsensä kehittämistä).
Vaikuttaa = kehittää itseään tietoisesti pyrkien jatkuvasti tietämään lisää, tiedostamaan syvemmin Itsensä/hengen/Taon etc; ja jakaa tämän (itse)tutkimuksensa tuloksia muillekin. Lisäksi toimii maailmassa niin, että muidenkin olioiden itsetutkimuksen ja -tuntemuksen mahdollisuudet lisääntyisivät. Vapauden, sisaruuden yms. edesauttaminen ovat mielestäni itsestäänselvyyksiä, vaikka voikin pohtia voivatko sielut syntyä orjuuteen yms. kokeakseen senkin roolin.
Jämähtäminen taas on sitä ettei ikinä kyseenalaista valmiina annettuja totuuksia, rooleja ja ajattelumalleja. Näillä ihmisillä on joko äärimmäisen kurjaa (uskomus vaikkapa omasta syntisyydestä) tai hemmetin hauskaa keskenään (pullakahvi-newageistit), mutta eteenpäin he eivät pääse.
Itse olen harvinaisen erakoitunut ja fyysisesti paikoillaan pysyttelevä yksilö. En ole juossut ympäri maailmaa (finanssisyistä...), enkä myöskään hypännyt lahkosta tms. toiseen. Olen vain lapsesta asti lukenut pirusti kirjoja (onnekkaista syistä aina mielestäni juuri kyseisiin hetkiin sopivia) ja rassannut aivojani. Muutama "yliluonnollinen" kokemus vuosien varrella on maustanut soppaa, tai pitänyt liekkiä yllä.
Itsensä kehittäminen minun mielestäni on sitä, että ottaa kaiken vastaan mitä tyrkyllä on, ja jalostaa ja työstää sitä itselleen sopivaksi. Välillä pitäisi pystyä kyseenalaistamaan myös omia näkemyksiään, ja terve epäilys on syytä säilyttää AINA. Itsekriittisyys myönteisessä, ei masentavassa hengessä on kiva juttu... Samoin se ettei ota itseään turhan vakavasti. Eräänlaisen keveyden säilyttämällä etenee joutuisammin ja nopeammin. Tämä on tietysti kovin henkistä... Fyysinen puoli ei varsinaisesti ole minun spesialiteettini, mutta olisi varmaan hyvä sitäkin puolta pitää kondiksessa (jotain toki teen itse senkin eteen).
Ehkäpä sellainen maailmanlopun meininki pitäisi ihmistä kivasti varpaillaan: koskaan et tiedä mitä tulee tapahtumaan ja mitä tietoa ja kykyä tarvitset pian. Paras siis oppia kaikki mitä ehtii!
Todellinen henkisyys... No jaa. Minulle se on sitä että periaatteessa kaikki elämä on pyhää. Kaikki teot ovat pyhiä, ja kaikki me olemme JUMALAn profeettoja (koska olemme osa sitä). Henkisyyttään arvostava yksilö kysyy kaikesta: onko tämä pidemmällä tähtäyksellä hyväksi minulle ja muille, kokonaisuudelle? Vai pyrinkö vain tyydyttämään hetkellisen himoni? (Niiden tyydyttelyjen jäljiltä kun saattaa olla vaikkapa fyysisestikin epäkunnossa jos ajatellaan vaikkapa läskiytymistä. Kun taas "oikealla asenteella" syöminen kunnioittaa ruokaa, sen toimittajaa, sen lähdettä, JUMALAa.)
- Jumala on huono sana, mutta mitä sitten käyttäisi? Tao?
>>Jumala on huono sana, mutta mitä sitten käyttäisi? Tao?
lukenut pirusti turha pullakahvi-sana ei edesauttaa tähtäyksessä. eteenpäin he eivät pääse itsetutkimuks. positiivisesti läskiytymistä.
kokeakseen Vapauden pohtia kokeakseen mystisesti vain eteenpäin syvemmin todellista tiedostamaa pyrkii. pitäisi pystyä kyseisiin hetkiin sopivia sana käyttää.
Fyysinen puoli on spesialiteettini todellista "henkisyyttä". Lisäksi kokemus vuosien varrella on maustanut soppaa.
tietoisesti pyrkien jatkuvasti Eräänlaisen keveyden säilyttämällä vaikuttamaan "yliluonnollinen".
Sydämen kyllyydestä suu puputtaa.
JUMALA on kuin Internet. Jokainen elävä olento on www-sivu Netissä (ja kehot ovat tietokoneita). - Ehkäpä joku jo tämän oivalsikin minua aiemmin...?
Näin kuvaillen selviää, että JUMALAahan ei siis ole olemassa erityisesti missään, sillä se on vain osiensa summa. Ja kuitenkin se on jotakin mistä pidetään kovaa mölyä...
(Alan jo olla todella kyllästynyt omiin lässytyksiini, mutta kuumeisen pakkomielteisesti vain puristan itsestäni puhetta käyttäen horinoitani syöttinä, johon voisi tarttua mielenkiintoisia saaliita.)