Tulievä

Teitääkö kukaan tästä kalasta mitään? esim.
kuinka isoksi se kasvaa
51849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tulievää mainostetaan usein tulipyrstöä
rauhallisempana ja parempana vaihtoehtona seura-
akvaarioon. Ikävä totuus kuitenkin on että
reviirikala sekin on. Varsinkin leväbarbeja
tahtoo ajella ku ovat saman mallisia.
Kasvaa n. 10-12 cm kokoon ja on kylläkin kaunis
kala. Ikävä kyllä ei kannata ottaa seura-
akvaarioon.

Äänestä
  • Mulla oli muutaman päivän ajan tulievä
    200-litraisesa seura-akvaariossa, mutta vein takas
    kauppaan, koska tämä yksilö omi vähitellen koko
    akvaarion ja puolusti sitä kaikkia muita vastaan,
    jotka olivat ihan eri näköisiä, kuin se.
    Tulin siihen tulokseen, et sopii paremmin toisten
    isojen ja äksyjen kalojen kanssa.

    Äänestä

  • marjaana kirjoitti:

    Mulla oli muutaman päivän ajan tulievä
    200-litraisesa seura-akvaariossa, mutta vein takas
    kauppaan, koska tämä yksilö omi vähitellen koko
    akvaarion ja puolusti sitä kaikkia muita vastaan,
    jotka olivat ihan eri näköisiä, kuin se.
    Tulin siihen tulokseen, et sopii paremmin toisten
    isojen ja äksyjen kalojen kanssa.

    Minulla on nytkin n. 12cm mittainen tulievä 350l:n
    seura-akvaariossa. Leväbarbeja se hätyyttelee kun
    ne osuvat riittävän lähelle toisiaan (alle 20cm).
    Mutta hyökkäys on kevyt pyrähdys, joka ei tunnu
    leviksiä juuri häiritsevän, väistävät vain hiukan
    tulievää. Muut kalat saavat olla täysin rauhassa.
    Aiemmin samassa altaassa oli kuonobarbi ja
    juovaimubarbi. Näiden kanssa oli samanlaisia
    yhteenottoja. Mutta ei koskaan vakavia
    tappleluita. Juovis on muuten noista pahin
    tappelupukari. Se ajeli leviksiä takaa pitempiä
    matkoja.

    Tulipyrstöön verrattuna tulievä on ehkä hiukan
    säyseämpi.

    Itse suosittelen näiden kokemusteni perusteella
    tulievää tilavaan seura-akvaarioon, jopa
    leväbarbien seuraksi. On se niin näyttävä ja
    rauhallisen rennosti liitelevä kala, että
    kannattaa ehdottomasti tutustua.

    Minusta tuollaiset hyökkäykset, joissa toinen
    osapuoli väistää ja toinen luopuu takaa-ajosta,
    ovat täysin vaarattomia ja luonnollinen osa
    kalojen elämää. Todelliset tappelut, joissa suomut
    pöllyää ja heikompi osapuoli ei saa hetken rauhaa
    ei pääse syömään, ovat eri juttu. Tällaisia eivät
    oma tulieväni ja tulipyrstöni ole aiheuttaneet.
    Usean juovaimubarbin joukko samassa altaassa sai
    näitä aikaan keskenään. Mutta ehkä minulle on
    sattunut tavallista säyseämpiä yksilöitä niin
    tulievistä kuin -pyrstäistäkin.

    Äänestä

Kiitokset vastanneille :)

Äänestä

Vanha keskustelu, mutta kirjoitanpa kuitenkin. :) Itselläni on ollut tulievä jo pitkään ja olen huomannut, ettei se oikeastaan ole kovinkaan reviiritietoinen kala, mikäli se löytää mieluisen paikan akvaariossa. Omallani on yksi tietty kolo, mihin aina vetäytyy ja koska muut kalat eivät sinne pyri, niin ei koskaan hätyyttele muita. Tarvitsee siis hieman omaa mittaansa pidemmän kolon ja uiskentelee muuten täysin rauhassa mm. milisten seassa.

Jos tätä omaa aluetta ei olisi, niin veikkaisin, että hätyyttelisi enemmänkin, mutta asioiden näin ollessa on erittäin rauhallinen kala. :)

Vasta ihan hiljan luin, että tarvitsisi isomman akvaarion, kuin omani on. Itselläni on n. 160l akva, mutta hyvin viihtyy. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


? kirjoitti:

Teitääkö kukaan tästä kalasta mitään? esim.
kuinka isoksi se kasvaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu