Miten on?

Minusta tuntuu, että jos toimin kerran ennustajana minun pitäisi kertoa totuus. Mutta joku on varmasti huomannut vastauksestani, etten tee niin miten voisin kertoa totuuden negatiivisena tai siis voin, mutta en tahdo, yleensä vastaukseni ovat pitkälti positiivisia mutta jos jotakin häikkää on, se vivahtaa ennustuksistani.
Onko siis parempi että tosissani kerron mitä näen, vai se että tavallaan hieman valehtelen? Sillä jos kerron negatiiviset asiat minulle saatetaan suuttua vain siksi,ja mitä jos ne eivät toteudu minulle suututaan vielä enemmän, että miksi pelottelen noin,koska enhän itsekkään tiedä olenko näkijä.

ja lisäksi varmaan arvaatte että koska ennustanut monelle nopeasti, en ole keskittynyt läheskään kaikkiin tarpeeksi. Sanon vain että netin välityksellä, asiaa ei voi todistaa,ja virheitä tulee paljon enemmän kuin naamasta naamaan ennustettaessa. Mutta jatkan tätä vielä jos halukkaita riittää.
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllähän ne positiiviset kannustukset ovat aina hyvästä, mutta kuitenkin parempi, että kerrot totuuden, niinkuin sinä sen näet! Ei kannata kaunistella. Ja jos minulle sitten kertoisit ihan kaunistelematta, muutamia erittäin tärkeitä asioita. Olen nimittäin eroamassa, parin pienen lapsen äiti. Henkisesti ja taloudellisesti aivan lopussa, mutta lasteni takia on pakko yrittää jaksaa. Näetkö asuntoasioiden pian selkityvän sekä taloudellisen tilanteeni? Haaveissa myös oma yritys tulevaisuudessa, onko toiveeni toteutumassa ? Eli näetkö jo valoa tähän elämään ?

Äänestä
  • Not!...
    Totuus ei aina ole kaunista,jopa kuoleman sana voi aiheuttaa ikäviä asioita,joten parempi kertoa 'hienovaraisesti'.
    Ja Kortti tahi näky ei aina ole se mikä on.
    Z.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


poppa kirjoitti:

Minusta tuntuu, että jos toimin kerran ennustajana minun pitäisi kertoa totuus. Mutta joku on varmasti huomannut vastauksestani, etten tee niin miten voisin kertoa totuuden negatiivisena tai siis voin, mutta en tahdo, yleensä vastaukseni ovat pitkälti positiivisia mutta jos jotakin häikkää on, se vivahtaa ennustuksistani.
Onko siis parempi että tosissani kerron mitä näen, vai se että tavallaan hieman valehtelen? Sillä jos kerron negatiiviset asiat minulle saatetaan suuttua vain siksi,ja mitä jos ne eivät toteudu minulle suututaan vielä enemmän, että miksi pelottelen noin,koska enhän itsekkään tiedä olenko näkijä.

ja lisäksi varmaan arvaatte että koska ennustanut monelle nopeasti, en ole keskittynyt läheskään kaikkiin tarpeeksi. Sanon vain että netin välityksellä, asiaa ei voi todistaa,ja virheitä tulee paljon enemmän kuin naamasta naamaan ennustettaessa. Mutta jatkan tätä vielä jos halukkaita riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu