bi-seksuaali ja homoseksuaali?

Mitä olette mieltä, kannattaako biseksuaalin olla vain omiensa keskuudessa, jos tapailee saman sukupuolen edustajaa, vai voiko bisse/homo tai bisse/lesbo -yhdistelmäkin toimia?

Itse seurustelin pitkään lesbon kanssa, ja ongelmakohdaksi muodostui toistuvasti keskinäinen ymmärtämättömyys näissä sukupuoliasioissa. Nyt musta tuntuu, että paras vaihtoehto biseksuaalille olisi tapailla toista biseksuaalia, sukupuolesta riippumatta. Sellaisiin vaan törmää niin mahdottoman harvoin.
61232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tykkäämään, mutta sanoisin että bi:t tapailkoot vain toisia bi:tä. Ihan riittävästi olen nähnyt esimerkkejä siitä kun mikään ei riitä ( ja olin valitettavasti itsekin yhdessä mukana, kärsijänä. Homo siis olen. ).

Toiset tehkööt tietty mitä haluavat mutta en ainakaan itse aio toista kertaa bi:hin kajota.

Mulla tietty on muutenkin kaunaa mutta kyllä siinä perää on myös että ajatusmaailmat on erilaiset.

Äänestä
  • Huoh, tuntuu välillä todella ikävältä kun biseksuaalit saa paskaa niskaan niin heteroilta kuin homoiltakin. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että on ihmisiä joiden seksuaalinen suuntaus ei ole 100% (ja harvoin 50-50:kään), ja jotka ovat täysin sinut asian kanssa. Itse olen bi, ja samoin mieheni. Olemme molemmat (mutta varsinkin mieheni) saaneet kuulla loukkaavia kommentteja, kuinka olemme vaan feikkejä jotka haluavat käyttää saman sukupuolen edustajia vain seksiin. Meille on sanottu, että lopettakaa pelleily, olette joko heteroja tai homoja. Tällä hetkellä suhteemme näyttää päällepäin heterolta, koska olemme eri sukupuolta. Emme kuitenkaan pidä itseämme heteroina.

    Jos ihmisillä ei olisi niin karmeita ja ahdasmielisiä ennakkoluuloja bisseistä niin suosittelisin että tapaile ketä lystäät, mutta nyt voin ainakin varoittaa että hetero- ja homopiireissä saatat saada vain paskaa niskaan.

    Äänestä

Jep..itse ajattelen niin, että en halua romanttiseen suhteeseen lesbon kanssa.
Olen siis bi-seksuaali ja koen, että lesbon (en voi tietysti yleistää) ajatusmaailma ja elämänkatsomus on toisella tasolla omani kanssa.

Näin minä ajattelen. Ehkä joskus joku lesbo voi yksilötasolla tehdä päinvastaisen vaikutuksen, mutta siihen asti pidän tämän linjan =)

En myöskään, pidä siitä oletuksesta joka on melko yleinen lesbojen parissa, että jokainen bi-nainen himoitsee päästä lesbon petiin..tyttökaveriksi. Näin ei todellakaan ole ja tuskin olen ainut.

Ja ennenkuin mitään väärinkäsityksia ilmenee totean, että ihmisinä, naisina, kavereina, ystävinä minulla ei ole lesboja mitään vastaan =)

Äänestä

Entäs ne parit, jossa toinen on transseksuaali(mutta ei tehnyt mitään hoitoja) ja toinen bi tai homo? Eli omassa esimerkissäni minä olisin transseksuaali, joka tuntee olonsa paljon miellyttävämmäksi miehen identiteetissä, ja minun "puolisoni" olisi bi? En ehdottomasti halua lesboa, sillä minulle on tärkeää, että jos minulle on vastusta jostain, se on muista miehistä. Saattaa kuulostaa oudolta tai pelleltä, mutta se vain sopii paremmin identiteettiini, kuin ajatus siitä, että tappelisin tyttöystävästäni jonkun toisen naisen kanssa. Enkä omien väärentyneiden kehonkuvien takia pysty harrastaa seksiä tällä naisen keholla. Jolloin mahdollisen leikkauksen jälkeen puolisoni olisi pystyttävä edelleen tuntemaan vetoa minuun, eli puolisoni pitäisi olla bi-seksuaali. :D Hankalasti, mutta varmasti sanottu.

Kiitos ja kumarrus.

  • Oho tuli vika koneeseen ja lähetti kahteen otteeseen äskeisen. Pahoittelut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puuterilumikki kirjoitti:

Mitä olette mieltä, kannattaako biseksuaalin olla vain omiensa keskuudessa, jos tapailee saman sukupuolen edustajaa, vai voiko bisse/homo tai bisse/lesbo -yhdistelmäkin toimia?

Itse seurustelin pitkään lesbon kanssa, ja ongelmakohdaksi muodostui toistuvasti keskinäinen ymmärtämättömyys näissä sukupuoliasioissa. Nyt musta tuntuu, että paras vaihtoehto biseksuaalille olisi tapailla toista biseksuaalia, sukupuolesta riippumatta. Sellaisiin vaan törmää niin mahdottoman harvoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu