Betoniporras on jäinen,
yöpaita ei paljoa lämmitä.
Valun istumaan, jalat ei kannata enää.
Vedän polvet rintaani vasten,
silitän kohmeisia jalkojani
joissa risteilee haavojen ja ruhjeiden polut.
Tänä yönä sinä heitit sydämeni seinään,
ja se särkyi teräviksi säröiksi.
Sirpaleiden yli oli ainut pakotie ulos,
siitä haavat
siitä kipu.
Jossakin huutaa yksinäinen yölintu
Tähdet nousevat taivaalle piiloistaan.
Siniseen hetkeen on vielä aikaa.
Minä tiedän,
minä tiedän:
Aamulla kaikki on toisin.
yöpaita ei paljoa lämmitä.
Valun istumaan, jalat ei kannata enää.
Vedän polvet rintaani vasten,
silitän kohmeisia jalkojani
joissa risteilee haavojen ja ruhjeiden polut.
Tänä yönä sinä heitit sydämeni seinään,
ja se särkyi teräviksi säröiksi.
Sirpaleiden yli oli ainut pakotie ulos,
siitä haavat
siitä kipu.
Jossakin huutaa yksinäinen yölintu
Tähdet nousevat taivaalle piiloistaan.
Siniseen hetkeen on vielä aikaa.
Minä tiedän,
minä tiedän:
Aamulla kaikki on toisin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sulla se on sana hallussasi. Hyvä on runosi, tunnelman voi aistia lukijakin. Päivällä just ajattelin lapsia, että kunpa tänä jouluna ei kovin moni joutuisi ulkosalle kesken yötä omasta kodistaan.
Huomenna kaikki on toisin ja kunpa sitten ei eilisan kaltaista enää tulisi.
Kiitos hyvästä lukuhetkestä.
Sydän itkee verta niiden lasten vuoksi joiden joulu on sitä viinaa ja väkivaltaa, sellaista on, vaikka siitä ei puhutakkaan useasti...
tekisi mieli mätkiä turpaan niitä vanhempia (saisivat maistaa omaa lääkettään) ja rutistaa syliin turvaan ne lapset.
Mitä sitä voi toisaalta kuin tehdä oman osansa,
olla rakastava ja turvallinen aikuinen...