Itse ja sen luonne

A+B

Olen tullut ajatelleeksi tätä kun buddhalaisuudessa
on keskeisenä ajatus ettei itseä ole olemassa sillä
se on sidottuna aikaan. Itseä on kyllä todella vaikea määritellä, se on olemassa mutta sitä ei oikein osaa määritellä mitä se on. Tietoisuutta se ainakin on ja ajattelua. Ja koska itse on sidottuna tunteisiin ja tietoisuuteen, siihen että tuntee olevansa olemassa on se jo hieman irrationaalista sillä tunne on jotain mitä ei voi täysin pukea sanoiksi tai määritellä. Esimerkiksi kauan tunne kestää ja milloin se loppuu ja milloin alkaa?

Mutta jos ajatellaan vaikkapa että tietoisuus on itse niin silloinhan itse on olemassa niin kauan kuin on tietoisuus. Itse muuttuu kyllä koko ajan mutta vaikka joka sekunti itse onkin hieman erilainen, itse on silti olemassa vaikkei olekkaan sama itse kuin hetki sitten.

Tätä on hankalaa käsittää täysin sillä tavallaan itse ei ole olemassa mutta tavallaan on. Onko vika käsitteissä?

6

619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bubastis.reheated
      • Otin, näin

        ja otin talteen:)


    • todellinen vai harha

      Onko olemassa tervettä itsekkyyttä - siinä sama kysymys eri muodossa.

      Buddhalaisuuden mukaan ei ole olemassa tervettä itsekkyyttä. Itsekkyys on aina erillisyyttä. Erillisyys ei ole todellinen.

    • Walmo

      Elollisten olentojen viisi ilmiöryhmää ovat muoto(keho),tunteet,mielteet,tahtomukset ja tajunta.Mikään näistä ei ole kiinteä eikä paikallaan pysyvä,vaan alati muuttuva ja muotoutuva. Vaikka lukemattomat ilmiöt syntyvät ja häviävät, mikään ei todella synny ja häviä.

    • lanuu.

      Itse on ajatuksia, mielikuvia ja muistikuvia.
      Koemme jotakin. Kokemus tallentuu muistiin.
      Kun muisti reagoi syntyy ajatuksia ja samalla aika.Tuo kaikki on itse.

      Kun ajatuksen liike lakkaa, itse lakkaa.

      Kaiken tuon on tietoisuus tiedostanut.

      Kun itse lakkaa, tietoisuus tiedostaa toisenlaisen liikkeen.

      Liike jonka tietoisuus nyt tiedostaa on energian liikettä.

      Energian liike on ääretöntä, rajatonta, hiljaisuuden ja autuuden liikettä.

      Siinä tilassa tietoisuus ei tiedosta mitään muuta.
      Ei maailmaa, ei siinä olevia ilmiöitä eikä itseä.

      Energian liike on perimmäinen, absoluuttisen totuuden liikettä.

      Tietoisuus pysyy muuttumattomana tiedostipa se ajatuksen liikkeen tai ei.

    • Sepetao

      jankattu. Kyllä itse on, ajan mukana muuttuva, mutta ei ole pysyvää, itsenäistä, keskinäisriippumatonta itseä.
      Ei ole itseä joka kuolee ja joka syntyy.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      279
      3475
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1933
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      34
      1578
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      138
      1103
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1044
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      69
      1039
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      90
      895
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      199
      751
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      737
    Aihe