Ihme uni

Saakohan tästä unesta kukaan mitään tolkkua?
Näin tällaista pari päivää sitten, eikä uni häviä nyt mielestä mitenkään.
Pitkä tarina tulossa, toivottavasti joku tulkitsija jaksaa lukea.

Olin vanhempieni ja kummieni kanssa nuoren tätini talolla. Täti oli unessa kuollut, eikä meistä kukaan ollut millänsäkään asiasta, kunhan mentiin penkomaan hänen omaisuuttaan.
Sisälle päästyämme, huomasimme että hänen eläin (en tiedä mikä eläin oli, jokin karvainen koiran tyyppinen, mutta ei ollut kuitenkaan koira) oli saanut pentuja vaikka kuinka paljon.
Me siinä harmiteltiin, että oli joutunut olemaan yksin ilman huoltoa monta viikkoa pentujen kanssa.
Jostakin sitten älysin, että eläin on jotenkin päässyt ulos, kun on voinut kerta lisääntyä.

Yksi pennuista oli nukkunut niin lähellä emää, että oli kasvanut emään kiinni ja emällä oli ikään kuin kaksi päätä, toinen oma ja toinen pennun pää.
Lupasin kummitädilleni, että vien kaikki eläimet lopetettavaksi eläinlääkäriin ja asia oli sillä selvä, yhden eläimen halusin itse pitää.

Menin sitten ulos kiipeilytelineeseen kiipeilemään ja kun olin ylösalaisin telineessä, huomasin vieressä olevassa hiekka kasassa siilin ja sen vastasyntyneen pennut nukkumassa. Emäsiili oli lähes metrin pitkä.
Ajattelin, että nyt pitää hiljaa hiipiä telineestä pois, ettei emäsiili herää ja suutu kun hätyyttelen sen nukkuvaa pentua.
Yritin hiljaa tulla alas telineestä, niin emäsiili heräsi ja hyppäsi minun selkään ja tarrasi kaikilla jalkoillaan kiinni niin että kynnet lävistivät ihoni.
Menin talon ovelle ja pyysin kummitätiäni irrottamaan siilin ja niin hän ihan rauhallisesti tekikin, siili irtosi ja selkääni jäi veriset reiät siilin kynsistä.

Minulla oli tätini luona oma huone, minne sitten menin kavereideni kanssa ja olin saanut tekstiviestin joltakin naiselta, jota yhdessä kaverien kanssa alettiin lukemaan.
Viesti sisälti pornovideota.
Sitten huoneessa oli monta metriä leveä kaappi, missä oli mun telkkari ja videot.
Häpesin aivan suunnattomasti avata kavereiden nähden kaappia, koska se oli maalattu kirkkaan oranssiksi sisäpuolelta.

Sama nainen, joka oli lähettänyt tekstiviestin, oli lähettänyt myös videon, jota alettiin katsomaan, siinä oli myös pornoa.

Yhtäkkiä olinkin laivalla yksin ja mun piti mennä lasten laulu/satutunnille.
Menin ylöspäin löytääkseni paikan ja joitakin pikkutyttöjä käveli edelläni. Puhuin, että pitäisi olla hissi, että pääsisi nopeammin. Meidän piti kiivetä portaita kuudenteen kerrokseen.

Lopulta kun päästiin perille, siellä oli lapsia paljon ja tilaisuus oli jo alkanut, mentiin kuitenkin sekaan.
Kaikilla lapsilla oli hienot ja siistit vaatteet ja siinä istuessa huomasin häpeäkseni, että itsellä oli kuraiset kumpparit jalassa.

Tähän uni päättyi.


Saisikohan tästä kukaan mitään selvää, mitä tarkoittaa.
Olen siis itse 37 vuotias nainen, eikä minun pitäisi todellakaan olla kiipeilytelinenissä kiipeilemässä, eikä myöskään millään satutunneilla.
En ole koskaan aikaisemmin nähnyt unta oikeista ihmisistä, tässä unessa olivat kuitenkin todelliset vanhempani ja kummit sekä minä itse.
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vaiheita... Irtautumista omasta äidistäsi, häpeää siitä, sekä häpeää omasta kasvustasi ja siihen kuuluvasta seksuaalisuudesta, jonka unessa siirrät häpeän kokemiseksi kavereidesi edessä. Koet oman irtautumisesi äidistäsi olleen tosi rankka. Emo ja moni pentu kuoli. Mutta joku säilyi ja se olet sinä. Jonka ei todellakaan kuulu hävetä tai katua irtautumistaan, vaan olla ylpeä, sillä niin se kuuluukin mennä. Vain niin voi syntyä todellinen itse, että irtautuu henkisesti vanhemmistaan ja syntyy todelliseksi itsekseen.
Loppu-unesi viestii siitä, että aikuistumisellasi on nykykäsityksesi mukaan ollut liian kiire. Joka tapauksessa olet aikuistunut silloin kun olet, ja se aika on jokatapauksessa ollut oikea, oli se ollut ajoissa tai ei. Mennyttä ei voi muuttaa, ja ehkä se, että olemme tehneet virheitä menneisydessä ei olekaan enää virhe nykyisyydestä katsottuna. T:Maikku

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osaatteko tulkita? kirjoitti:

Saakohan tästä unesta kukaan mitään tolkkua?
Näin tällaista pari päivää sitten, eikä uni häviä nyt mielestä mitenkään.
Pitkä tarina tulossa, toivottavasti joku tulkitsija jaksaa lukea.

Olin vanhempieni ja kummieni kanssa nuoren tätini talolla. Täti oli unessa kuollut, eikä meistä kukaan ollut millänsäkään asiasta, kunhan mentiin penkomaan hänen omaisuuttaan.
Sisälle päästyämme, huomasimme että hänen eläin (en tiedä mikä eläin oli, jokin karvainen koiran tyyppinen, mutta ei ollut kuitenkaan koira) oli saanut pentuja vaikka kuinka paljon.
Me siinä harmiteltiin, että oli joutunut olemaan yksin ilman huoltoa monta viikkoa pentujen kanssa.
Jostakin sitten älysin, että eläin on jotenkin päässyt ulos, kun on voinut kerta lisääntyä.

Yksi pennuista oli nukkunut niin lähellä emää, että oli kasvanut emään kiinni ja emällä oli ikään kuin kaksi päätä, toinen oma ja toinen pennun pää.
Lupasin kummitädilleni, että vien kaikki eläimet lopetettavaksi eläinlääkäriin ja asia oli sillä selvä, yhden eläimen halusin itse pitää.

Menin sitten ulos kiipeilytelineeseen kiipeilemään ja kun olin ylösalaisin telineessä, huomasin vieressä olevassa hiekka kasassa siilin ja sen vastasyntyneen pennut nukkumassa. Emäsiili oli lähes metrin pitkä.
Ajattelin, että nyt pitää hiljaa hiipiä telineestä pois, ettei emäsiili herää ja suutu kun hätyyttelen sen nukkuvaa pentua.
Yritin hiljaa tulla alas telineestä, niin emäsiili heräsi ja hyppäsi minun selkään ja tarrasi kaikilla jalkoillaan kiinni niin että kynnet lävistivät ihoni.
Menin talon ovelle ja pyysin kummitätiäni irrottamaan siilin ja niin hän ihan rauhallisesti tekikin, siili irtosi ja selkääni jäi veriset reiät siilin kynsistä.

Minulla oli tätini luona oma huone, minne sitten menin kavereideni kanssa ja olin saanut tekstiviestin joltakin naiselta, jota yhdessä kaverien kanssa alettiin lukemaan.
Viesti sisälti pornovideota.
Sitten huoneessa oli monta metriä leveä kaappi, missä oli mun telkkari ja videot.
Häpesin aivan suunnattomasti avata kavereiden nähden kaappia, koska se oli maalattu kirkkaan oranssiksi sisäpuolelta.

Sama nainen, joka oli lähettänyt tekstiviestin, oli lähettänyt myös videon, jota alettiin katsomaan, siinä oli myös pornoa.

Yhtäkkiä olinkin laivalla yksin ja mun piti mennä lasten laulu/satutunnille.
Menin ylöspäin löytääkseni paikan ja joitakin pikkutyttöjä käveli edelläni. Puhuin, että pitäisi olla hissi, että pääsisi nopeammin. Meidän piti kiivetä portaita kuudenteen kerrokseen.

Lopulta kun päästiin perille, siellä oli lapsia paljon ja tilaisuus oli jo alkanut, mentiin kuitenkin sekaan.
Kaikilla lapsilla oli hienot ja siistit vaatteet ja siinä istuessa huomasin häpeäkseni, että itsellä oli kuraiset kumpparit jalassa.

Tähän uni päättyi.


Saisikohan tästä kukaan mitään selvää, mitä tarkoittaa.
Olen siis itse 37 vuotias nainen, eikä minun pitäisi todellakaan olla kiipeilytelinenissä kiipeilemässä, eikä myöskään millään satutunneilla.
En ole koskaan aikaisemmin nähnyt unta oikeista ihmisistä, tässä unessa olivat kuitenkin todelliset vanhempani ja kummit sekä minä itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu