Tänään sain tietää olevani raskaana. Ilmeisesti viikkoja on kjuitenkin jo 7 ja vähän päälle. Nyt todella huolestuin, koska tuossa 7 vikkolla tuli juotua yhtenä iltana 4 1/2 lonkeroa. Sitten ehkä noin 4-5. raskausviikolla tuli juotua 3-4 lonkeroa. Nyt todella huolettaa onko tämä vaurioittanut sikiötä. Onko kenelläkään kokemusta tässä vaiheessa nautitusta alkoholista. Minua surettaa hirveästi, mutta nyt tiedän oelvani tipattomana.
Huolissaan
sikiöstä
7710
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
itse join väkevämpiä kuin lonkero ja monena viikonloppuna kun en tiennyt raskaudesta.neuvolassa sanottiin että ei ole näin alkuvaiheessa aiheuttanut sikiölle mitään.itsekin silloin pelästyin,mutta kaikki hyvin ja rv28 jo mennään :)
Eli kaikissa artikkeleissa yms. sanotaan, että alkoholi vaikuttaa etenkin juuri alkuviikoilla elimistön kehittymiseen, että tulisi kenties elimiin epämuodostumia tms.? Todella pelottavaa.
olisi vajaavainen tai muutenkin häirikkö koska varmaan moni, joka otta esim. viikonloppuisin, tietämättään juo myös ollessaan raskaana.
Esikoista odottaessani join vikan kerran 6 vko:n paikkeilla ja ihku normaali pikkuherra on. Kakosta kun odotin olin jo 14 viikolla (terkkarissa kolmesti negatiivinen testi vaikka olinkin raskaana) kun join ja ihan kunnon kännit vedin ja eipä sekään ole näköjään haittoja aiheuttanut.
En ole lääkäri vaan potilas, mutta näin olen asian ymmärtänyt: Raskauden alkuvaiheessa nautitut lääkeaineet tai alkoholikaan eivät kulkeudu supisuoraan sikiöön, koska istukkahan kehittyy vasta rv9-10 viikon tienoilla. Vasta silloin alkaa verenkiertosi olla pikkuhiljaa "yhteinen" vauvan kanssa, ja se saa kroppaansa sen mitä sinäkin mutta istukan kautta suodatettuna. Tulehdekset jne elimistön poikkeustilat vaikuttavat lähinnä aineenvaihdunnan ja verenkierron kautta limakalvoihin, ja mahdollisesti kohdun yhteistyöhön sikiön touhuamisen kanssa. Tai jotenkin tohon suuntaan.
Alkuvaihetta pidetään kai sen vuoksi kriittisenä, että silloin sikiölle kehittyy aivot, hermostot jne. Tottahan jos äiti on alkoholisti tai narkomaani, niin nämä asiat vaikuttanevat kohdun sisäisestikin. Parit pikkujurrit alkuvaiheessa eivät kuitenkaan maata kaada eikä tarkoita suoraan supervammaista lasta. Alkiosi on ollut kiinnittymis- ja jakautumishommissa ja todennut kohtusi olevan juuri oikeassa vaiheessa siihen puuhaan. Ja tuleva äitikin on ollut selvästi oikein hyväntuulinen ja rento. :)
En tietenkään suosittele alkoholinkäyttöä, mutta aika monelle käy niin ettei tiedä raskaudesta ja tulee sitten otettua hapanta. Huoli pois, kun näet ultrassa pikkuruisen sydämen sykkeen niin se kyllä pyyhkii turhat huolet pois. Onnea odotukseen!
Ei se pahasti vaikuta tuossa alkuvaiheessa. Onhan siitä tehty jopa varovaisia spekulointeja, että naisen keho hylkii alkoholia raskausaikana. Eihän tuommoisia asioita voi tietenkään tutkia varmasti.
Mä murehdin kanssa, kun edellisen raskauden alussa (1.-5. viikoilla) tuli juotua yhden kerran oikein olan takaa. En siis vielä tiennyt vauvasta. Lääkäri sanoi, että vaikka tuossa alkuviikoilla (kun raskaudesta ei voi vielä tietää) joisi kossupullon päivässä, ei sikiö kärsisi ellei äiti itse kompuroisi ja vahingoittaisi itseään fyysisesti.
Mä otin myös huoletta ennen kuin tein positiivisen testin. Tietysti nyt pidän nollalinjaa, vaikkei kuulemma viinilasi silloin tällöin olisi pahasta. Tykkään kuitenkin pelata varman päälle, kun kyse on lapsen terveyden varjelemisesta.
Nämä lauseet monilla sivuilla netissä saa lohdutteluista huolimatta minut huolestumaan. Ajattelin vielä tänään soittaa neuvolaan ja kysäistä neuvoa. Tosiaan join 7. raskausviikolla 4,5 lonkeroa. Tosin olisihan määrä voinut olla suurempikin. Mutta huoli on kova jos on aiheuttanut omalle pienelleen vahinkoa :(
"Humalahakuinen alkoholinkäyttö on erityisen vaarallista sikiön kehittymisen kannalta. Sikiön elimet muodostuvat raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Alkuraskauden humalahakuinen alkoholinkäyttö voi aiheuttaa sikiölle epämuodostumia, esimerkiksi sydänvian"
Aivan kuten moni aiempi kirjoittajakin on sanonut; suuri osa meistä ihmisistä olisi jotenkin vajaita jos tuollaisesta olisi haittaa.
Sulla on oikeasti aika vähän vaihtoehtoja. Et saa noita juotuja juomia juomattomaksi vaikka mitä tekisit, eli voit antaa asian olla ja uskoa että siitä ei todellakaan ole haittaa - tai sitten muherhtia asiaa koko loppuraskauden ja lapsen vauva-ajan!
Itse join pari kertaa ihan kunnon "kännit" (vappu kun oli) odotuksen alkumetreillä, enkä osannut asiasta huolestua. Muistan hyvin yhden lääkärin sanat siitä että äiti, joka odottaa, mutta ei sitä tiedä, tuskin pystyy tekemään vahinkoa vauvalleen.
Mä ja suurin osa tuttavapiiristä olisimme muutenkin täys juoppoja ja hulttioita jos kaikkia neuvolan ja terkkarien ohjeita ja lappusia alkaisi kirjaimellisesti noudattamaan. He tekevät raittiuskasvatusta, mutta sen varjopuolena todellakin on se että kaltaisesti ihmsiset saavat ihan turhaan paniikkikohtauksia.
Missään muualla ei tämä alkoholinkäyttö ole muutenkaan niin pannassa raskausaikana kuin Suomessa.