Ruskea/valkea,cillie hukassa Rauhalan/mähkön alueella? Vaeltelee entisen unkkarin ja lamminkyläntien/ hattuvaarantien välillä. Ollut useamman tunnin samassa paikassa.
Collie hukassa?
Onko kellään
8959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Toimita Rauhalantien ja Lamminkyläntien kulmassa olevaan taloon. Sieltä se on lähtöisin...
Ei siihen kulmaan vaan siitä kulmasta yksi talo lamminkyläntietä keskustaan päin.
Olin lähellä ajaa kyseisen koiran yli muutama viikko sitten rauhalan koulun kupeella. Onneksi sain iskettyä viimetipassa jarrut pohjaan kun koira pusikosta tielle säntäsi. Seuraavan kerran nappaan koiran kyytiin ja vien koirahoitolaan.
Vastuutonta käytöstä omistajalta kun ei huolehdi että koira pysyisi pihassa. Oikein vihaksi pistää moinen välinpitämättömyys eläintä kohtaan.
Joo, minullakin on koira, itse asiassa kaksi, jotka ei ikinä ole karanneet pihasta. Silti en tuomitse ketään kenen koira karkaa, sillä tuskin kukaan tahallaan koiraansa karkuuttaa.
Vastuutonta on tuomita ihminen, jonka koira karkaa, tietämättä taustoja onko omistaja todella välinpitämätön.
juoksentelee,kaverina pystykorva. Eivät antautuneet kiinni, murisivat vain. Olen joskus nähnyt koirat vanhalla naisella. Onkohan hänelle sattunut jotakin?Jos joku tuntee sukulaisia voisi varmaan ottaa yhteyttä..
mutta nyt kun sanoit, niin sillä koira-mummelilla (pystykorvan omistaja, collie on siitä naapurista) on ollut mökki pimeenä jo pari päivää. Käykääpä joku ohikulkiissa rimpauttamassa ovikelloa.
omistajat kävisi sitten siivoamassa nuo koiransa aiheuttamat jätökset eri puolelta mähköä ja rauhalaa. Ei ainakaan minusta ole kivaa kun koira käy paskomassa pihamaalle!! Tai jos ei tuo koiran hoito kiinnosta niin siihenkin löytyy ratkaisu...
Nurmiselle, nin käy "pojat" jututtamassa omistajaa. Loppuu se koirien juoksentelu.