Mikael..

..muistaakseni joskus suunnittelit puroakvaarion
laittamista? Oletko haudannut ajatuksen?
2283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

... vinkiksi vain: Jouduin pari viikkoa sitten
siirtämään kolme pikkuruista sinipallokalaa
väliaikaisesti karanteeniakvaarioon odottelemaan
uuden, isomman akvaarion hankintaa, josta teemme
todennäköisesti pleko-lajiakvaarion.

Ongelmana oli siis saada parikymmenlitraisen
akvaarion vesi pysymään hyvälaatuisena siihen
saakka! Tähän löytyi seuraava ratkaisu:

Laitoin pienen vesipumpun pumppaamaan
kellokytkimellä parin tunnin ajan aamuin illoin
vettä pikkuakvaariosta isompaan. Paluuputkeksi
laitoin Eheimin sormenpaksuisen, ylösalaisin
olevan U:n muotoisen putken varustettuna
ritilätulpilla. Akvaariot ovat siis vierekkäin,
mikä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, kun vain
letkun saa ilmastettua. Läpinäkyvä putki on hyvä,
koska silloin näkee, ettei putkeen kerry ilmaa,
joka lopulta voisi estää paluuvirtauksen. (U-
putken päissä olevat tulpat ovat päistään
suljetut, jolloin pohjasta mahdollisesti nousevat
kaasut eivät pääse suoraan putkeen.)

Pumpun toimiessa on pienen akvaarion vedenpinta
vain noin sentin isomman akvaarion pintaa
alempana. Ylivuodon olen estänyt sijoittamalla
pumpun siten, että sen yläpuolella on vettä alle
kymmenen litraa, mikä mahtuisi kokonaisuudessaan
isoon akvaarioon, mikäli paluuputki jostain
syystä tukkeutuisi.

Pumppu on kuitenkin sitä lajia, ettei kestä
kuivakäyttöä. Tietääkö joku mitä tällöin
tapahtuu? Onko tulipalovaaraa tms.? Varmuuden
vuoksi asetin kellokytkimeen ajat siten, että
olemme itse aina pumpun käydessä kotona.

Homma on nyt toiminut pari viikkoa täysin
ongelmitta, eikä pienintäkään ilmakuplaa ole
paluuputkeen ilmaantunut. Pallerot olivat
selvästi masentuneita siirrostaan pieneen
akvaarioon, mutta heti kun kytkin pumpun
ensikertaa päälle niiden mieliala parani
ennalleen.

Mikään varsinainen purohan tämä ei ole, koska
akvaarioiden vedenpinnat tasaantuvat nopeasti
samalle korkeudelle, kun pumppu pysähtyy. Mutta,
jos imuletkun ulostulopään nostaa korkeammalle
ylös vedestä, saa helposti aikaan vaikka pienen
puron putouksineen. Samaan syssyyn voisi rakentaa
valutussuodattimen.

Mielestäni tämä on erinomaisen hyvä tapa
(hätätapauksessa) vakiinnuttaa liian pienen
akvaarion veden laatu samaksi isomman akvaarion
kanssa - eikä mikään estä kytkemästä useampiakin
akvaarioita tällä tavalla yhteen. Silloin on
kuitenkin huomioitava, että yhtenäiset vesiolot
sopivat kaikille kaloille. Vaarana on myös
tautien leviäminen.

Kummassakin akvaariossa on niille sopivat
suodattimet ja lämmittimet, joten akvaariot voi
esimerkiksi lääkintää varten tarvittaessa
helposti erottaa toisistaan.

Äänestä
  • Kellokytkimen sijasta voisi olla soveltuvampi
    pinta- tai kohokytkin, millä nimellä sitä nyt
    kutsutaan. Tarkoitan sellaista kuten veneiden
    pilssipumpuissa käytetään eli alkaa pumpata kun
    vedenpinta nousee tietylle tasolle. Tällä voisi
    kytkimen korkeutta muuttamalla säädellä pintaeroja
    eli virtauksen voimakkuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surffari kirjoitti:

..muistaakseni joskus suunnittelit puroakvaarion
laittamista? Oletko haudannut ajatuksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu