Moi!
Taas kyselen tällaista pientä asiaa toista, kolmatta, neljättä jne. odottavilta äideiltä:
OLETTEKO KÄYNEET LÄPI ESIKOISENNE VAUVA-AIKAA JA YLEISIÄ TUNTEITA HÄNTÄ KOHTAAN RASKAUSAIKANA?
Oma esikoiseni, 1 v 2 kk, oli tosi vaativa vauva. Muistan, kuinka esim. vuosi sitten olin aivan poikki koliikkihuutojen, imetyskipujen ja muiden ongelmien suhteen. Lapseni on ollut siis vaativa ja hän on sitä edelleen.
Toisaalta tyttöni on mitä viehättävin, suloisin ja herkin lapsi, ja olen herkistynyt hänen suhteensa valtavasti nyt raskausaikana. Käyn läpi valtavasti vauvamuistoja, kadun joitakin tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni ja ennen kaikkea kannan huolta tulevasta: Miten jaksan kahden pienen kanssa? Miten hoitaisin asiat siten, ettei ihana esikoiseni kokisi itseään syrjityksi? Miten jaksaisin raskausaikana olla mahdollisimman läsnä esikoiselleni?
Raskausaikana rakkauteni esikoistani kohtaan on tulvahtanut aivan uudella tavalla. Olen löytänyt lapsestani valtavasti uusia puolia ja arvostan häntä enemmän kuin ikinä. Tietysti se vaikuttaa tunteisiin ja jaksamiseen, että tyttö nukkuu vihdoinkin kokonaiset yöt. Yölliset valvomiset ovat olleet meillä extreme-luokkaa.
Fiilikseni siis koostuvat rakkaudesta, hellyydestä, syyllisyydestä, väsymyksestä, haikeudesta ja huolesta.
Taas kyselen tällaista pientä asiaa toista, kolmatta, neljättä jne. odottavilta äideiltä:
OLETTEKO KÄYNEET LÄPI ESIKOISENNE VAUVA-AIKAA JA YLEISIÄ TUNTEITA HÄNTÄ KOHTAAN RASKAUSAIKANA?
Oma esikoiseni, 1 v 2 kk, oli tosi vaativa vauva. Muistan, kuinka esim. vuosi sitten olin aivan poikki koliikkihuutojen, imetyskipujen ja muiden ongelmien suhteen. Lapseni on ollut siis vaativa ja hän on sitä edelleen.
Toisaalta tyttöni on mitä viehättävin, suloisin ja herkin lapsi, ja olen herkistynyt hänen suhteensa valtavasti nyt raskausaikana. Käyn läpi valtavasti vauvamuistoja, kadun joitakin tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni ja ennen kaikkea kannan huolta tulevasta: Miten jaksan kahden pienen kanssa? Miten hoitaisin asiat siten, ettei ihana esikoiseni kokisi itseään syrjityksi? Miten jaksaisin raskausaikana olla mahdollisimman läsnä esikoiselleni?
Raskausaikana rakkauteni esikoistani kohtaan on tulvahtanut aivan uudella tavalla. Olen löytänyt lapsestani valtavasti uusia puolia ja arvostan häntä enemmän kuin ikinä. Tietysti se vaikuttaa tunteisiin ja jaksamiseen, että tyttö nukkuu vihdoinkin kokonaiset yöt. Yölliset valvomiset ovat olleet meillä extreme-luokkaa.
Fiilikseni siis koostuvat rakkaudesta, hellyydestä, syyllisyydestä, väsymyksestä, haikeudesta ja huolesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vähän samat fiilikset täällä :) Hormonien piikkiin vaan ;)
hehe välillä kyllä tuntuu että sekoan ihan täysin :D Saatan ikävöidä tytärtäni töissä ollessani niin paljon että meinaa itku tulla. Toisinaan myös tunnen huonoa omatuntoa siitä että lapseni on päiväkodissa kun itse olen töissä, vaikka ei muutakaan vaihtoehtoa ole ja hyvähän sen siellä on olla. Hullua :D
poikani oli 10kk ikäinen kun aloin odottamaan hänelle pikku veljeä!?
jotenkin säälin koko raskauden ajan sitä miten pahalta siltä tuntuu kun joutuu alkaa jakamaan huomiota. poikani oli myös todella vaativa! hän sai affektikramppeja hän nukkui yöt huonosti, nukkui päivällä vain pari noin 15minuutin pätkää.. ei ikinä pitempään... olin jo silloin ihan poikki mutta raskauskin oli todella vaikea ja villin poikani kanssa jouduin todella tiukille... hän oppi kiikkumaan 7kk iässä, nousi tukea vasten 6kk iässä käveli tai oikeastaan juoksi jo 8kk ikäisenä... ja alle vuoden ikäisenä lopetti päiväunet... 1v ja 8kk kun vauva syntyi olin sairaalassa jo ennen syntymää tarkkailussa ja joka aamu poika soitti minulle ja itkin joka kerta ja tunsin huonoa omaa tuntoa... pääsin kotiin olin onneni kukkuloilla kunnes samana päivänä synnykseni käynnistyi ja isoveli tuli heti katsomaan ja olikin todella ylpeä pikku veljestään silloin tuli jo hyvä olo... tosin paria viikkoa myöhemmin kiusanteko alkoi ja sitä riittää vieläkin vaik pienempi jo 9kk. ja vain 2kk ikäinen oli toinen kun kolmas jo mahassa ja reilun parin kuukauden päästä se pitäisi tulla tupsahtaa eikä ole lähellekkään samanlainen olo kun eka kerralla ei huonoa omaa tuntoa eikä sääliä!! onnea sinulle synnytykseen!!!
Minulla on ala-asteikäinen tytär ja odotan nyt toista lastani. Olen ollut ihan kauhuissani sen suhteen, että kuinka esikoiseni kokee tämän toisen lapsen syntymän. Me kun ollaan oltu kahden esikoisen kanssa hyvin kauan ennen avioliittoani ja hän on ollut koko elämäni.
Ensin en meinannut uskaltaa kertoa hänelle raskaudestani, kun pelkäsin traumatisoivani hänet ihan täysin :D No esikoiseni olikin ihan innoissaan tulevasta siskosta tai veljestä.
Sitten tuli valtava pelko siitä, että perheessämme esikoiseni jää jotenkin toisen luokan lapseksi, jonka seurauksena minusta paljastui naarastiikeri, joka takertui kaikkeen, mitä mieheni sanoi esikoiselleni.
Sitten kolmas pelkoni on koskenut sitä, että voinko koskaan rakastaa tätä toista lastani kuten rakastan esikoistani. Kun tuntuu, että esikoiseni kanssa on käyty todella vaikeita asioita läpi, mm. opiskeluaikojen puutteen ja avioliiton ulkopuolisen lapsen todellisuuden ja tämä toinen lapsi syntyy etuoikeutettuna hyvinvoivaan keskiluokkaiseen perheeseen, jossa on äiti ja isi ja aina ruokaa jääkaapissa. Voiko samanlaista yhteenkuuluvuudentunnetta ja sidettä syntyä kun olosuhteet ovat "helpot"? Joitain öitäkin olen valvonut ja muistellut niitä vaikeita aikoja jolloin minulla ei ollut mitään muuta kuin pieni ihana tyttö-vauva.
Kaikenkaikkiaan uskon, että tämä raskaus on lähentänyt suhdettani esikoiseeni ja karistanut jonkinlaista suhteemme itsestäänselvyyttä. Ja kyllä tyttäreni on pohtinut niitäkin kysymyksiä, että rakastetaanko häntä enää kuten on rakastettu, kun uusi vauva tulee kuvioihin. Keskustelemalla niistäkin on selvitty :)
Luonollinen asia, joka hoituu ilman kummempaa pohdintaa. Esikoinen kokee sisaruksen luonollisena asiana,jos vanhemmatkin näin tekevät.