Hyi mikä läski oonkaan!
Syön kun porsas!
Kauheet jenkkakahvat!
Oon ruma plösö!
175/45, pakko laihtuu!
Tätä joka päivä. Kaikkialta. En pääse hetkeksikään rauhaan muiden tyttöjen ja naisten syömishäiriöisiltä valitusvirsiltä.
Kukaan ei tunnu suhtautuvan lähellekään normaalisti ruokaan tai omaan kehoonsa, KUKAAN.
Jokainen laskee kaloreita, käy spinningissä, jättää aterioita väliin, mittailee mittanauhalla reisiä.
En jaksa taistella näitä sairaita naisiin kohdistettuja vaatimuksia vastaan.
En jaksa.
Niinpä valitsen syömishäiriön, ainoan ystäväni.
Sen avulla pystyn kuvittelemaan olevani edes jotain. Kunnes havahdun kuulemaan toisten poruja.
Ne ovat kuin myrkkyä mielenterveydelleni, en jaksa enää kuulla. suljen korvat!
En jaksa kuulla kuinka kaikki pitävät itseään vastenmielisinä lihavina paskoina, kuinka vihaavat itseään... Rumia hyllyviä kehojaan... Käsivarsien alleja, vatsamakkaroita, paksuja sormia... Ja ovat normaalipainoisia, hoikkia tai jopa laihoja.
Itse olen 79 kiloa, 170 senttimetriä.
Yhyy olen läski terveisin 175/45.
Saan kylmiä väreitä ajatellessani mitä nämä mankelin läpi vedetyt ihmiset tekisivät jos näkisivät joku päivä peilistä minun kehoni omanaan. Itkua, parkua, lyöntejä, rajuja lenkkejä ja veitsenterää.
Vihaan itseäni todistaessani tämän maailman naisten hulluutta. Vihaan sitä, että olen heitä huonompi! Kaikkia! Vihaan sitä, etten ole koskaan ollut laiha, en OIKEASTI syömishäiriöinen!
Olen vain F50.9, määrittämätön "syömishäiriö".
Lihava epänainen, jolla vuosien saatossa bulimiaa, anoreksiaa, bed:iä ja ortoreksiaa yhtaikaa sekaisin. Lapsena ja varhaisnuorena vain coe ja pahimmillaan 105 kilon paino.
Nyt parinkympin ohittaneena peilistä näkyy roikkuva, ihrainen, rinnaton kummajainen.
Missä nuoruudenhohto ja viehkeys? Ei sitä ole koskaan ollutkaan. Kuten ei kunnollista murrosikääkään. Kuukautiset sekaisin, tulevat milloin tulevat jos tulevat. Naisellisia muotoja ei ole kehittynyt juuri nimeksikään. Hiuksista puolet lähtenyt ja loppu puoli ohentunut.
Hampaat rei'illä, hammasluut paljaina.
Tämän olen itselleni tehnyt enkä kuitenkaan yhtään paremmaksi ole muuttunut. Edelleen lihava. Edelleen ruma. Edelleen sairas, mutta väärällä tavalla. Läski, joka leikkii syömishäiriöistä. Tiedän etten tule koskaan parantumaan.
Nytkin mietin vain pitäisikö oksentaa, sillä söin ylimääräisen voileivän.
Tiedän etten tule koskaan parantumaan.
Tiedän.
Syön kun porsas!
Kauheet jenkkakahvat!
Oon ruma plösö!
175/45, pakko laihtuu!
Tätä joka päivä. Kaikkialta. En pääse hetkeksikään rauhaan muiden tyttöjen ja naisten syömishäiriöisiltä valitusvirsiltä.
Kukaan ei tunnu suhtautuvan lähellekään normaalisti ruokaan tai omaan kehoonsa, KUKAAN.
Jokainen laskee kaloreita, käy spinningissä, jättää aterioita väliin, mittailee mittanauhalla reisiä.
En jaksa taistella näitä sairaita naisiin kohdistettuja vaatimuksia vastaan.
En jaksa.
Niinpä valitsen syömishäiriön, ainoan ystäväni.
Sen avulla pystyn kuvittelemaan olevani edes jotain. Kunnes havahdun kuulemaan toisten poruja.
Ne ovat kuin myrkkyä mielenterveydelleni, en jaksa enää kuulla. suljen korvat!
En jaksa kuulla kuinka kaikki pitävät itseään vastenmielisinä lihavina paskoina, kuinka vihaavat itseään... Rumia hyllyviä kehojaan... Käsivarsien alleja, vatsamakkaroita, paksuja sormia... Ja ovat normaalipainoisia, hoikkia tai jopa laihoja.
Itse olen 79 kiloa, 170 senttimetriä.
Yhyy olen läski terveisin 175/45.
Saan kylmiä väreitä ajatellessani mitä nämä mankelin läpi vedetyt ihmiset tekisivät jos näkisivät joku päivä peilistä minun kehoni omanaan. Itkua, parkua, lyöntejä, rajuja lenkkejä ja veitsenterää.
Vihaan itseäni todistaessani tämän maailman naisten hulluutta. Vihaan sitä, että olen heitä huonompi! Kaikkia! Vihaan sitä, etten ole koskaan ollut laiha, en OIKEASTI syömishäiriöinen!
Olen vain F50.9, määrittämätön "syömishäiriö".
Lihava epänainen, jolla vuosien saatossa bulimiaa, anoreksiaa, bed:iä ja ortoreksiaa yhtaikaa sekaisin. Lapsena ja varhaisnuorena vain coe ja pahimmillaan 105 kilon paino.
Nyt parinkympin ohittaneena peilistä näkyy roikkuva, ihrainen, rinnaton kummajainen.
Missä nuoruudenhohto ja viehkeys? Ei sitä ole koskaan ollutkaan. Kuten ei kunnollista murrosikääkään. Kuukautiset sekaisin, tulevat milloin tulevat jos tulevat. Naisellisia muotoja ei ole kehittynyt juuri nimeksikään. Hiuksista puolet lähtenyt ja loppu puoli ohentunut.
Hampaat rei'illä, hammasluut paljaina.
Tämän olen itselleni tehnyt enkä kuitenkaan yhtään paremmaksi ole muuttunut. Edelleen lihava. Edelleen ruma. Edelleen sairas, mutta väärällä tavalla. Läski, joka leikkii syömishäiriöistä. Tiedän etten tule koskaan parantumaan.
Nytkin mietin vain pitäisikö oksentaa, sillä söin ylimääräisen voileivän.
Tiedän etten tule koskaan parantumaan.
Tiedän.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.