Kirja vapautumisesta

Jossain mielessä olen hra Longin kanssa samaa mieltä: valittaminen on turhaa. Yksi ihminen sanoi, että itkeminen(eli valittaminen) on suomalaisten kansantauti.

"...Tilanteen kauheus on siinä, että uskot tällaisen elämäntavan olevan luonnollista elämää maan päällä. Siksi sinä siedät ja puolustelet surkeita ja onnettomia mielialojasi. Ja omalla esimerkilläsi tartutat myös lapsiisi tämän kauhean ja luonnottoman sairauden. Samanaikaisesti kuitenkin kuvittelet, että olet rakastettava, tai että ansaitsisit osaksesi enemmän rakkautta. Olet vastuuton. Häpäiset elämää maan päällä. Sillä sinä rakastat omaa onnettomuuttasi, et elämää."

Kuinka ihminen voi olla muuta kuin onneton tällaisessa maailmassa? Elämä on pitkä sairaus, josta kuolema meidät parantaa. Onnettomuus on myöskin luonnollisempaa kuin onnellisuus maan päällä: sen osoittaa meille kaikkialla vallitseva kurjuus. Virnuile siinä leikkauspöydällä, kun pommi on silponut jäsenesi. Taputtakaa käsiänne! Mikä hupinäytelmä!

Ah, sydän täynnä onnea makaan täs'! Pommi osui, käsi meni, mut lopu ei mielen hyvä keli: en ole onneton, kärsimys on ponneton; onnekas olen kun tämän koin. Lopu ei elinvoima, vaikka kipu on iäinen, turhan roima! Ah, onnea! Käsi meni, kipu tuli, haaveet kuin keväthanki suli.
Ah, onnea! Ennen valitin, maas' makasin, kieriskelin, anelin: jumala, tee loppu täst' elämästä kahelin. Mieli musta, ainaista valitusta, mitäpä tietää jumala taistelusta oikeasta! Ei luonnistu, kelpaa eivät kyvyt yleisölle vaativalle! Esittämisen lopettaisinko, eläisin itselle? Näin tuumin, kunnes...

Eihän tuossa ollut sinänsä mitään vapautumisesta, jankutusta vaan siitä miten ei ole oikeutta olla "onneton".

No, minä ajattelen ihan omilla aivoillani ja olen sitä mieltä, että on aika olla onnetona ja aika vapautua siitä. Elävä ihminen tuntee onnea sekä myös sitä toista puolta. Niin yksinkertaista.

inhimillisesti heikko ja väsynyt.

mielestäni saa. yleensä siitä ajan kanssa nousee.