vauvan

hei!

kyselisin tällästä: mun vauvan liikkeet on aina muistaakseni, ainakin viikoilta n 25 asti olleet möyryämistä, eli ei potkuja vaan päällepäin näkyvää mahan nousua ja laskua, välillä ihan ihmeen näkönen toispuoleinen vatsa ns. Nyt menossa 39 3 ja sama jatkuu.Jostain luin( alempana tällä sivulla)
että loppuraskaudesta vauvan liikkeet ei niinkään vähene vaan muuttuvat juuri potkuista möyrinnäksi.Mutta kun mulla niitä potkuja just ei ikinä ole ollutkaan!Miten onko muita jolla tälleen?
Mietin jo että onko ok vai joku vamma kun ei anna jämäriä potkuja...
4542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

selkään päin joten potkut ei tunnu. itselläni alussa potkut tuntui tosi hyvin mutta nyt loppua kohti mennessä liikkeet ovat muuttuneet juuri tuollaisiksi möyrinnöiksi. meillä kutsutaan tuosta syystä mönkimiseksi josta lapsen tekonimikin tulee, mönkiäinen...;)

Äänestä

Oikeastaan myös minulla on ollut sama tilanne. Olen aina ihmetellyt kun moni sanoo että vauva potkii niin että sattuu tai venyttelee. Kyllähän minäkin selviä potkuja olen tuntenut ja möyrintää mutta minusta ne on on aika "hiljaisia". Muutenkin koen että vauva on aika rauhallisen oloinen. Neuvolassa sanottiinkin kun asiasta kysyin ettei saisi olla huolissaan ja verrata muihin jos kerta vauva kuitenkin liikkuu. jotkut vauvat vain kuulemma ovat rauhallisia, siis sitten synnytyksenkin jälkeen =)

En voi tietää miltä näiden liikkeiden sitten pitäisi tuntua mutta kivuliaita tai edes kovia ne ei ole koskaan ollutkaan. Nyt ne on pelkkää möyryämistä mutta nyrkeillään vauva taitaa vielä lyödä tuonne alas jonnekkin. Olen nyt viikon yli la:n ja vauva on tosi rauhallinen.

Myös istukka on takaseinämssä joten sen ei pitäisi oikeastaan vaikuttaa tuohon liikkeiden tuntemiseen. Vatsanpeitettä on kyllä jonkin verran että sekö se sitten aiheuttaa.

Luulen kyllä että meidän ei tarvite olla huolissamme asiasta =)

Äänestä

Mä en ole monoa saanut moneen viikkoon, möyrintää senkin edestä. :D Välillä mietin, että onkohan sillä jalkoja ollenkaan, mutta ultrassa ne todistettavasti näkyi!

Viime viikolla vaavi kyllä tuuppi mahanahkaa joko kyynärpäällään tai jalallaan kun sellainen pieni kova patti tuntui tuos päällä.

Äänestä

ja pikkasen ehdin jo huolestua, kun vaavin potkuja ei varsinaisesti tunnu, kunnon möyryämistä kylläkin jo 30 viikon jälkeen.
Ultrassa kysyin,että käyttääkö tämä kaveri jalkojansa ollenkaa,että olisiko havaittavissa "vikoja" siihen suuntaan.
Niin sanoi olevan niin virkee kaveri,jalat ja kädet pyöri aivan yhtenään vaikka itse en niitä potkuja saakkaan. Kaverilla oli jalkojen asento sellanen,että ei niillä oikein pystynyt tömäyttelemään,vaan lähinnä pinetä venytystä ja pyörimistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikehdintä kirjoitti:

hei!

kyselisin tällästä: mun vauvan liikkeet on aina muistaakseni, ainakin viikoilta n 25 asti olleet möyryämistä, eli ei potkuja vaan päällepäin näkyvää mahan nousua ja laskua, välillä ihan ihmeen näkönen toispuoleinen vatsa ns. Nyt menossa 39 3 ja sama jatkuu.Jostain luin( alempana tällä sivulla)
että loppuraskaudesta vauvan liikkeet ei niinkään vähene vaan muuttuvat juuri potkuista möyrinnäksi.Mutta kun mulla niitä potkuja just ei ikinä ole ollutkaan!Miten onko muita jolla tälleen?
Mietin jo että onko ok vai joku vamma kun ei anna jämäriä potkuja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu