Olen 30v nainen ja tarvisin pikaista tietoa, että onkohan minulla joku vakavampikin mielenterveysongelma kun noin vuoden ajan olen saanut ihan omituisia "kohtauksia"?
Kaikki alkoi siitä kun sain epileptisen kohtauksen toissa syksynä. Kuitenkaan tutkimuksissa epilepsiaa ei löydetty.
Aloin pelätä kohtauksia kuitenkin ja sitten huomasin, etten voinut mennä kauppaan, koska alkoi huimaamaan, kädet alkoi täristä ja muutenkin tuli ihan "seko" olo. Ostokset piti jättää kauppaan ja äkkiä ulos. Kerroin lääkärille ja rauhottavia sitten sain masennuslääkkeitten lisäksi.
Kuitenkaan ongelma ei ole poistunut. Vaan rauhottavia pitää syödä kuin leipää, että pystyn edes jotenkin hoitamaan asioitani. Nämä paniikkikohtaukset olivat syy siihen, etten voinut enään olla edes töissä. Palavereiden pito jne alkoi tulla ylivoimaiseksi.
Nyt elämänpiiri on kaventunut todella.
Olen ahdistunut ja vielä enemmän kun huomaan toisinaan etteivät lääkkeet riitä seuraavaan reseptin uusimiseen. Tiedän, että olen koukussa lääkkeisiin sekä henk että fyys. Mutta en kertakaikkiaan voi mennä esim ystävieni ilman että pelkään, että kahvi tärisee pöytäliinalle (niinkin on käynyt). Lääkärille olen yrittänyt selittää, että jotakin tälle pitäisi tehdä. Vastaus on ollut, että ikäviä asioita pitäisi lähteä työstämään ja ettei paniikkikohtaukseen kuole.
On totta, että elämäntilanteeni on mennyt huonompaan suuntaan. Epävarmuus ihmis-suhteessa, työttömyys jne. Jotenkin tuntuu, ettei jaksa tätä enään. Tätä, että koko ajan on pelko seurana.
Ennen niin sosiaalisesta ihmisestä on tullut arka ja pelokas.
Olenko ainoa? Missä yhteydessä te huomasitte sairastavanne paniikkihäiriötä, miten se ilmeni, mitä apua/tukea saitte ja miten pärjäätte nyt??
Olisin todella kiitollinen asiallisista vastauksista!
Kaikki alkoi siitä kun sain epileptisen kohtauksen toissa syksynä. Kuitenkaan tutkimuksissa epilepsiaa ei löydetty.
Aloin pelätä kohtauksia kuitenkin ja sitten huomasin, etten voinut mennä kauppaan, koska alkoi huimaamaan, kädet alkoi täristä ja muutenkin tuli ihan "seko" olo. Ostokset piti jättää kauppaan ja äkkiä ulos. Kerroin lääkärille ja rauhottavia sitten sain masennuslääkkeitten lisäksi.
Kuitenkaan ongelma ei ole poistunut. Vaan rauhottavia pitää syödä kuin leipää, että pystyn edes jotenkin hoitamaan asioitani. Nämä paniikkikohtaukset olivat syy siihen, etten voinut enään olla edes töissä. Palavereiden pito jne alkoi tulla ylivoimaiseksi.
Nyt elämänpiiri on kaventunut todella.
Olen ahdistunut ja vielä enemmän kun huomaan toisinaan etteivät lääkkeet riitä seuraavaan reseptin uusimiseen. Tiedän, että olen koukussa lääkkeisiin sekä henk että fyys. Mutta en kertakaikkiaan voi mennä esim ystävieni ilman että pelkään, että kahvi tärisee pöytäliinalle (niinkin on käynyt). Lääkärille olen yrittänyt selittää, että jotakin tälle pitäisi tehdä. Vastaus on ollut, että ikäviä asioita pitäisi lähteä työstämään ja ettei paniikkikohtaukseen kuole.
On totta, että elämäntilanteeni on mennyt huonompaan suuntaan. Epävarmuus ihmis-suhteessa, työttömyys jne. Jotenkin tuntuu, ettei jaksa tätä enään. Tätä, että koko ajan on pelko seurana.
Ennen niin sosiaalisesta ihmisestä on tullut arka ja pelokas.
Olenko ainoa? Missä yhteydessä te huomasitte sairastavanne paniikkihäiriötä, miten se ilmeni, mitä apua/tukea saitte ja miten pärjäätte nyt??
Olisin todella kiitollinen asiallisista vastauksista!
Vastaukset 3
Vanhimmat
jep sekoat häh häh
Mä olen sua jonkin verran nuorempi, mutta aika lähelle menee mun tarina ton kirjoituksesi kanssa.
Toi kaupassa käynti oli mulla juurikin tollaista ennen kuin sain lääkkeeni.
Mulla on onneks ihana ja ymmärtäväinen lääkäri, ei koskaan väheksy tätä vaivaa tai sano vaan, et sun on opittava elämään tän kans. Aina keksii ratkaisuja ja antaa ehdotuksia mitä voisin tehdä. Tuosta oon tosi ilonen, että mulle sattui tommonen lääkäri.
Nyt kun mun tila on taas huonontunut, tuntuu että oon hermoraunio koko ajan ja pelkään koko ajan.
Mun lääkäri miettikin, että nostas mun lääkitystä, mutta itte en innostunut ajatuksesta niin nyt kokeilen sitten ensin terapiaa ja jos se ei auta niin vasta sitten lääkitys isommalle.
Mulla on myös Diapameja, mutta noita syön hyvin harvoin. Viimeseen asti välttelen noita, juurikin sen takia kun ne aiheuttaa riippuvuutta.
Kyl munkin elämään tää vaikuttaa silleen, etten esim. jaksa tehä kokopäivätyötä, oon osa-aikaisena. En seurustele, enkä päästä miehiä edes mun lähelle kun oon sata varma ettei ne kiinnostus kuitenkaan kun tietäsivät millainen "sekopää" mä oon. Olen ja elän vain koirani kanssa, ihmiset jotka eivät tiedä sairaudestani ihmettelevät sitten että miten on mahdollista että noin nätti tyttö on sinkkuna...voih...
vaan sinulla on paniikkihäiriö tosi pahasti päällä....ei sen kummempaa...ja siihenkin on saatavissa kunnon lääkitys!!
minulla alkoi tuo 20-vuotta sitten saadessani ensimmäisen lapseni....ja sitä on jatkunut sen jälkeen vaihtelevasti. silloin luulin että sekoan:)
mutta...nyt minulla ollut lääkitys viimeiset 4 vuotta joten kyllä elämä voittaa aina...
ensin sain erittäin lieviä lääkkeitä ja otin niitä 4:sti päivässä..sitten tuntui että otettava tiheämmin kun ei riittänyt lääkemäärä veressä, alkoi tulla tutut oireet aina takaisin!
menin lääkärille ja pyysin tehokkaampia lääkkeitä että voin elää normaalia elämää,koska en tohtinut aikanaan edes kaupassa kulkea kun sain nuo oireet mitkä sinäkin saat!
mutta lääkkeiden syönnin aloitettuani, siis tehokkaampien, menen ja olen kuin muutkin:)
Joten vaadihan paremmat lääkkeet niin jaksat sinäkin elää ja olla kuin muutkin:)
Isot halaukset sinulle ja voimia:)
t. kohtalotoverisi