MIEHEN

On eriskummallista tämä elämä. Kerron hieman mietelmiäni menneisyydestämme. Aikanaan kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa, oli tilanne tämä. Minä avioeroamassa, ja minulla pienet lapset 4 ja 5 vuotiaat, hän oli ollut kihloissa omalla sarallaan, käsittääkseni hänen kihlattunsa oli tehnyt abortin koskapa mies ei lasta tahtonut, Ja tämä nainen järkyttyi kun mieheni sitten vaihtoi naista sellaiseen jolla oli jo lapsia, nykyään meillä on jo yhteinenkin lapsi, joka on oikein haluttu, (ja pallutettu) mieheni osalta. Eli varsinaisesti lapset eivät olleetkaan se syy heidän suhteensa karillemenoon, syyn on täytynyt olla jossain muussa. (no, seksittömyyden siinä suhteessa mainitsi joskus)

Miten maailma olisi erilainen jos tämä nainen olisi sen lapsen pitänyt vasten mieheni tahtoa? No ainakaan minä en olisi kelpuuttanut miestä jolla on ruokkoja kontollaan puolisokseni, ja tämä yhteinen lapsemme olisi siis jäänyt syntymättä.

Itse tein miehelle alusta lähtien selväksi, etten missään tilanteessa mahdollisesta lapsestani luopuisi, turhaa ehdottaakkaan, ja hän hyväksyi tämän ajatuksen kiistatta. Sanoin jopa ettei minua sitten tarvitse mahdollisen lapsen takia edes naida, Minut voi naida vain minun itseni takia, jos olen jo raskaana, mies on silloin jo jäänyt junasta eikä kelpaa enää. mutta hänpä nai minut jo ensimäisenä yhdessäolovuonna jottei kyseiseen tilanteeseen ikinä törmättäisi.

Nyt on jo takana 15v avioliittoa ja edelleen olemme tyytyväisiä tähän liittoon.
28764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

"minä en olisi kelpuuttanut miestä jolla on ruokkoja kontollaan puolisokseni"

Itselläsi oli kaksi kakaraa entisestä miehestä, mutta sinulle ei olisi kelvannut mies vastaavassa tilanteessa......kaksinaismoralismi kunniaan juu.

Äänestä
  • yh-isän olisin voinut ehkä ottaa.

    Äänestä

  • kuin lapset kirjoitti:

    yh-isän olisin voinut ehkä ottaa.

    Mikä ero siinä. Isähän se kuitenkin olisi lapselleen. Toisessa tapauksessa vaan lapsi asuisi isänsä luona, toisessa tapaamisoikeuden puitteissa.
    En oikein ymmärrä logiikkaasi, Voitko selventää?

    Äänestä

  • kuin lapset kirjoitti:

    yh-isän olisin voinut ehkä ottaa.

    siitä, että olet itse tehnyt omien lastesi isästä tällaisen halveksimasi "ruokkoja maksavan" miehen?

    Äänestä

  • eroa? kirjoitti:

    Mikä ero siinä. Isähän se kuitenkin olisi lapselleen. Toisessa tapauksessa vaan lapsi asuisi isänsä luona, toisessa tapaamisoikeuden puitteissa.
    En oikein ymmärrä logiikkaasi, Voitko selventää?

    Etäisä joutuu maksaan ruokkoja, pääasiallinen huoltaja(isä) SAA niitä ruokkoja...

    Äänestä

  • puhuu..? kirjoitti:

    ellei sitten ehdoin tahdoin halua miestä, jolla on suurempi taloudellinen vastuu jälkikasvustaan... Eihän ne etävanhemman maksamat ruokot ole kuin murto-osa siitä summasta, mitä se pääasiallinen huoltaja lastensa hyväksi joutuu kustantamaan...

    Äänestä

  • puhuu..? kirjoitti:

    Etäisä joutuu maksaan ruokkoja, pääasiallinen huoltaja(isä) SAA niitä ruokkoja...

    Jep, tämän tiedän. Ei se maksettava summa nyt kuitenkaan kovin suuri ole, riippuen tietysti jonkin verran molempien elatusvelvollisten tuloista. Kallimmaksi se lapsi tulee sille, joka hänet pitää. Joten tuskin on rahasta kysymys.

    Äänestä

  • vaan.. kirjoitti:

    no kyllä mulle jää aikas paljo ylikin rahaa elatusmaksusta (150) ja (yh)lapsilisästä. Sitte vielä tm-tuen ja tt-tuen lapsikorotukset. Joskus sai vielä kaupungilta kotihoidontukia..

    Niin että ihan tosi, leivän on tuonu eli rahaa takonu tullessan, useemmastaki tuutista.

    Äänestä

  • jaa... kirjoitti:

    150 e oo aika vähän???

    Äänestä

  • toi.... kirjoitti:

    150 e oo aika vähän???

    eikö toi ny oo keskiverto, ellei hyväkin, tavallisella palkalla.. mitä sen sit pitäs olla... eikö sossusta saatava peruusmaksu oo jotain vähän yli 100e?

    Aikoinaan ex-ukko valitteli kun tosta maksusta päätettiin ja kun nihkeesti on totakin maksanu, laahaa aina pari kk jäljessä niin minkäs tekee..

    Äänestä

  • tiedä, kirjoitti:

    pieneltä. Riippuuhan se tietysti minkä ikäinen tenava on. Iän mukaanhan sen pitäisi vähän nousta. Sossun elatustuki on 129€.
    On vissiin tuo rahan arvo vähän hämärtyny näitten eurojen aikaan :))

    Äänestä

  • eroa? kirjoitti:

    Mikä ero siinä. Isähän se kuitenkin olisi lapselleen. Toisessa tapauksessa vaan lapsi asuisi isänsä luona, toisessa tapaamisoikeuden puitteissa.
    En oikein ymmärrä logiikkaasi, Voitko selventää?

    Se on niin, että lesken voisin ottaa, mutten ikinä sellaista miestä joka olisi eronnut lastensa äidistä. Kas siinä se ero.

    Äänestä

  • huonoa omatuntoa kirjoitti:

    siitä, että olet itse tehnyt omien lastesi isästä tällaisen halveksimasi "ruokkoja maksavan" miehen?

    Se oli miehen valinta. Minusta mies joka hylkää lastensa äidin, ei ole minkään arvoinen.
    Itse en eroaisi koskaan turhan takia, lasteni isästä.

    Mies kantakoon vastuun teoistaan sen jälkeen. (sain muuten yksinhuoltajuuden silloin.) Emmekä olleet enää kosketuksissa häneen kuin ehkä kerran vuodessa. Hän hylkäsi lapsensa tyystin, ensimäiset 4 vuotta hän ei työkiireidensä tähden kerinnut lapsiamme tapaamaan. Ja sen jälkeen sitten sanoin jo että älä turhaa vaivaudu, ei sua enää kaivata.

    Äänestä

  • pukkaa kirjoitti:

    Se on niin, että lesken voisin ottaa, mutten ikinä sellaista miestä joka olisi eronnut lastensa äidistä. Kas siinä se ero.

    Mutta juuri sitähän maaginenkasipallo kysyikin.

    Eli pidät itseäsi kuitenkin ihan varteenotettavana naisena, vaikka oletkin itse eronnut lastesi isästä?

    Karannut kuin karannut. Oli pakannut karku teilleen mukaan lapset tai, ei, silti on eronnut, eli rikkonut lasten ydinperheen. Sehän oli se halveksimasi ihmistyyppi, johon itse et haluaisi kontaktia?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    arjesta huolehdi, on se alin ihmistyyppi, johon en kontaktia solmi. Rahalla ei voi ostaa lasten hyvinvointia.

    Äänestä

  • joka ei lasten kirjoitti:

    jompikumpihan se kuitenkin on kenen luona lapset ei pääasiassa oo! Ja mistä sen tietää vaikka mies olis halunnu ne luokseen mutta katkera ex-akka haali itelleen käytännössä koko huoltajuuden..

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    jompikumpihan se kuitenkin on kenen luona lapset ei pääasiassa oo! Ja mistä sen tietää vaikka mies olis halunnu ne luokseen mutta katkera ex-akka haali itelleen käytännössä koko huoltajuuden..

    ja tämä on vain minun mielipiteeni, mutta jostain syystähän sillä "ex-akkalla" on katkeruuteen

    Äänestä

  • joka ei lasten kirjoitti:

    arjesta huolehdi, on se alin ihmistyyppi, johon en kontaktia solmi. Rahalla ei voi ostaa lasten hyvinvointia.

    Sitten sekoitin jonkun muun tekstin ilmeisesti sinun kirjoitukseksesi, sillä joku sanoi, että yh-isäkään ei kelpaa ellei ole leski...

    Äänestä

  • pukkaa kirjoitti:

    Se on niin, että lesken voisin ottaa, mutten ikinä sellaista miestä joka olisi eronnut lastensa äidistä. Kas siinä se ero.

    Mutta entä jos äiti onkin se joka on halunnut eroa, eikä mies. Mieskin siinä joutuu kuitenkin eroamaan. Miten tämä yhtälö menee. Vai oletko heti vakuuttuunut, että syy on tietysi ollut miehessä, jos nainen hakee eroa.

    Äänestä

  • vielä selvinnyt kirjoitti:

    Mutta entä jos äiti onkin se joka on halunnut eroa, eikä mies. Mieskin siinä joutuu kuitenkin eroamaan. Miten tämä yhtälö menee. Vai oletko heti vakuuttuunut, että syy on tietysi ollut miehessä, jos nainen hakee eroa.

    hyvästä miehestä eroa hakee. Toki joskus niinkin. (ei ne kaikki tatuoidut miehetkään ihan pilalla liene) Mutten kuitenkaan sellaista puolisokseni kelpuuttaisi. Kaikesta ei tarvitse pitää. Ja itse saa sen valita, mistä pitää.

    Äänestä

liittyy aborttiin?

Äänestä
  • miestä ei useinkaan saa pidettyä itsellään, vaikka tekisi abortin tämän mieliksi tai painostuksesta. Miehet kuitenkin sisimmässään halveksivat naisia, jotka ovat tarpeeksi moraalittomia tehdäkseen abortin, ja menevät ennen pitkää kunnollisten naisten luo. Näin minä ainakin ymmärsin ap:n pikku moraliteetin.

    Äänestä

  • tietysti, että kirjoitti:

    miestä ei useinkaan saa pidettyä itsellään, vaikka tekisi abortin tämän mieliksi tai painostuksesta. Miehet kuitenkin sisimmässään halveksivat naisia, jotka ovat tarpeeksi moraalittomia tehdäkseen abortin, ja menevät ennen pitkää kunnollisten naisten luo. Näin minä ainakin ymmärsin ap:n pikku moraliteetin.

    ehkä ne tavallaan oikein testaa jopa noin julmalla tavalla että kuinka pitkälle nainen on valmis tekeen mieliks, miten epätoivosesti on miehen pauloissa, ja joku abortti on tietysti aivan säälittävän liikaa, ja noinkin voimakkaaks osottautuva takertuvuus rupee karkottaan ja pelottaan miestä!

    Äänestä

  • tietysti, että kirjoitti:

    miestä ei useinkaan saa pidettyä itsellään, vaikka tekisi abortin tämän mieliksi tai painostuksesta. Miehet kuitenkin sisimmässään halveksivat naisia, jotka ovat tarpeeksi moraalittomia tehdäkseen abortin, ja menevät ennen pitkää kunnollisten naisten luo. Näin minä ainakin ymmärsin ap:n pikku moraliteetin.

    No miksi sitten tällainen kunnollinen nainen valitsee kuitenkin miehekseen sellaisen, joka on tarpeeksi moraaliton kannattaakseen aborttioikeutta ja jopa painostaakseen naisensa aborttiin? Vai onko abortteja koskevat moraalisäädökset vain naisille tarkoitettuja? Miehet saa ajatella ja tehdä mitä vaan, ainoastaan nainen voi olla aborttiasioissa moraaliton ja halveksittava?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    miehen mielipiteellä ei ole (lain) voimaa. Tämä on totuus.

    Äänestä

  • on yksin naisen kirjoitti:

    miehen mielipiteellä ei ole (lain) voimaa. Tämä on totuus.

    Mutta miksi moraalinen ja kunnollinen aborttia vastustava nainen valitsee puolisokseen ja lapsensa isäksi miehen, joka on niin moraaliton, että on jopa entisen kumppaninsa painostanut aborttiin? Siis jos tämä ap on abortin vastustaja ja halusi kertomuksellaan nimenomaan korostaa abortin moraalittomuutta, niin ei hänen nykyinen puolisonsa ainakaan tunnu abortteja vastustavan mitenkään. Miksi abortin tekeminen on moraalittomuuden osoitus, mutta ei siihen painostaminen?

    että naimaikäisistä miehistä on pulaa, vaikka sataa tyttöä kohti syntyy 105-110 poikaa. Ei tietenkään kannata ottaa puolisokseen moraalitonta miestä, mutta toisaalta mistäs niitä moraalisia löytyisi, kun naiset heidät kasvattavat. :)

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Mutta miksi moraalinen ja kunnollinen aborttia vastustava nainen valitsee puolisokseen ja lapsensa isäksi miehen, joka on niin moraaliton, että on jopa entisen kumppaninsa painostanut aborttiin? Siis jos tämä ap on abortin vastustaja ja halusi kertomuksellaan nimenomaan korostaa abortin moraalittomuutta, niin ei hänen nykyinen puolisonsa ainakaan tunnu abortteja vastustavan mitenkään. Miksi abortin tekeminen on moraalittomuuden osoitus, mutta ei siihen painostaminen?

    ja kunnollinen nainen ei voi olla vastuussa muiden kuin itsensä moraalista, varsinkaan historiaan kuuluneesta sellaisesta. Menneisyyteen kun on mahdotonta vaikuttaa, kaikki me tiedämme sen-

    Totta on ettei historiaa saa kumottua, mutta sitä ei voida väittää, eitteikö nykyiseltään kyseinen mies olisi aborttia vastaan. Ainakin kovasti halusi nykyisen lapsensa syntyvän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MIELIKSI? kirjoitti:

On eriskummallista tämä elämä. Kerron hieman mietelmiäni menneisyydestämme. Aikanaan kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa, oli tilanne tämä. Minä avioeroamassa, ja minulla pienet lapset 4 ja 5 vuotiaat, hän oli ollut kihloissa omalla sarallaan, käsittääkseni hänen kihlattunsa oli tehnyt abortin koskapa mies ei lasta tahtonut, Ja tämä nainen järkyttyi kun mieheni sitten vaihtoi naista sellaiseen jolla oli jo lapsia, nykyään meillä on jo yhteinenkin lapsi, joka on oikein haluttu, (ja pallutettu) mieheni osalta. Eli varsinaisesti lapset eivät olleetkaan se syy heidän suhteensa karillemenoon, syyn on täytynyt olla jossain muussa. (no, seksittömyyden siinä suhteessa mainitsi joskus)

Miten maailma olisi erilainen jos tämä nainen olisi sen lapsen pitänyt vasten mieheni tahtoa? No ainakaan minä en olisi kelpuuttanut miestä jolla on ruokkoja kontollaan puolisokseni, ja tämä yhteinen lapsemme olisi siis jäänyt syntymättä.

Itse tein miehelle alusta lähtien selväksi, etten missään tilanteessa mahdollisesta lapsestani luopuisi, turhaa ehdottaakkaan, ja hän hyväksyi tämän ajatuksen kiistatta. Sanoin jopa ettei minua sitten tarvitse mahdollisen lapsen takia edes naida, Minut voi naida vain minun itseni takia, jos olen jo raskaana, mies on silloin jo jäänyt junasta eikä kelpaa enää. mutta hänpä nai minut jo ensimäisenä yhdessäolovuonna jottei kyseiseen tilanteeseen ikinä törmättäisi.

Nyt on jo takana 15v avioliittoa ja edelleen olemme tyytyväisiä tähän liittoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu