Olen itse kolmekymppinen nainen, minulla on ihana mies, puolitoistavuotias poika ja helmikuussa meille syntyy toinen lapsi. Kaikki siis on ns mallillaan..
minulla on kuitenkin yksi iso murhe elämässäni ja en tiedä miten sen kanssa tulisi enää toimia. Oma äitini on alkoholisti. Kaikki alkoi noin 10 vuotta sitten ja aluksi hän oli ns Dynastia-juoppo, tissutteli viiniä silloin tällöin. Nyt kuitenkin viimeisten vuosien aikana tilanne on mennyt todella pahaksi. Olemme sisarusteni kanssa saaneet hänet Lapualle hoitoon, AA:han, syömään lääkkeitä yms Olemme pyytäneet, itkeneet, huutaneet ja raivonneet mutta mikään ei auta. Kun oma lapseni syntyi, mummo tuli laitokselle krapulassa. Kun siskoni poika syntyi, sama juttu. Eikä tajua lopettaa! Lupailee kyllä.. Ihana äiti ollut muuten eli ei jaksa päähäni mahtua ettei arvosta lapsiaan, lapsenlapsiaan ja omaa elämäänsä sen vertaa että lopettaisi. Aina kun välillä pari päivää selvinpäin, lupailee lopettaa mutta aina alkaa uudestaan. Nyt olemme joulusta sanoneet jo pari kk, että jos ei lopeta ryyppäämistä (nyt siis juo melkein koko ajan) ei vietä joulua meidän muiden kanssa. Marraskuun alussa lupasi lopettaa, mutta esim eilen oli ihan naula päässä. Ja nyt on alkanut lässytys; en joulua tietenkään pilaa, en jaksa ilman teitä yms paskaa..
Mitä helkkaria pitäisi tehdä, ei jaksa enää!!!!
minulla on kuitenkin yksi iso murhe elämässäni ja en tiedä miten sen kanssa tulisi enää toimia. Oma äitini on alkoholisti. Kaikki alkoi noin 10 vuotta sitten ja aluksi hän oli ns Dynastia-juoppo, tissutteli viiniä silloin tällöin. Nyt kuitenkin viimeisten vuosien aikana tilanne on mennyt todella pahaksi. Olemme sisarusteni kanssa saaneet hänet Lapualle hoitoon, AA:han, syömään lääkkeitä yms Olemme pyytäneet, itkeneet, huutaneet ja raivonneet mutta mikään ei auta. Kun oma lapseni syntyi, mummo tuli laitokselle krapulassa. Kun siskoni poika syntyi, sama juttu. Eikä tajua lopettaa! Lupailee kyllä.. Ihana äiti ollut muuten eli ei jaksa päähäni mahtua ettei arvosta lapsiaan, lapsenlapsiaan ja omaa elämäänsä sen vertaa että lopettaisi. Aina kun välillä pari päivää selvinpäin, lupailee lopettaa mutta aina alkaa uudestaan. Nyt olemme joulusta sanoneet jo pari kk, että jos ei lopeta ryyppäämistä (nyt siis juo melkein koko ajan) ei vietä joulua meidän muiden kanssa. Marraskuun alussa lupasi lopettaa, mutta esim eilen oli ihan naula päässä. Ja nyt on alkanut lässytys; en joulua tietenkään pilaa, en jaksa ilman teitä yms paskaa..
Mitä helkkaria pitäisi tehdä, ei jaksa enää!!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tosi on että alkoholistille elämässä numero 1 on alkoholi ja sen jälkeen tulee kaikki muu.
Itse olen elänyt myös lasisen lapsuuden, äiti eli lasteni mummo oli juoppo loppuun saakka:-(
Äitinne aivan varmasti rakastaa teitä ja tuntee kovaa syyllisyyden tuskaa juomisestaan jota ei hallitse. Harmi ettei hoidot ole auttaneet, sekin oli jo paljon kun saitte hänet hoitoon ja olette yrittäneet kaikkenne.
Alkoholisti vain on sellainen joka lopettaa juomisen vasta sitten kun itse oivaltaa ja ymmärtää että tämä on suorin tie hautaan, ja aika vähäinen prosentti tuotakaan tekee.
Kyllähän ne viinan kirot on tiedossa mutta juopolle on aivan turha saarnata/syyllistää tai kiristää, eihän se auta.
Nyt keskitytte omaan perheeseenne, elätte omaa elämäänne ja annatte äitinne olla jos mikään ei tehoa kerran. Ottakaa etäisyyttä, niin kipeää kuin se tekeekin, alkoholisti sairastuttaa aina läheisensäkin ja sen takia on tärkeä tämä irtiotto.
Mitään omantunnontuskia ei tarvitse potea koska valintahan on äitinne.
Tämä helvetin alkoholismi on pilannut satoja avioliittoja, rikkonut lasten lapsuuden ja siltikin olemme aivan voimattomia sen kanssa.
Hyvää Joulua teille ja lapsille, voimia!
kun alkoholismi on selkeästi todettavissa, kutsukaa sitä sen oikealla nimellä. älkää puhuko, että äiti-mummu on vähän kipeä, tai että äiti-mummulla on vähän huono päivä, huono olo...
huomaatte, että se on pitemmän päälle kaikkein helpointa, itsellenne ja lapsille.
eikä mummu voi kieltää tosiasiaa itseltäänkään menemällä kiertoilmaisujen taakse.
napanuora lopullisesti, vaikkei se niin helppoa olisikaan, äiti kun on aina äiti.
Sinulla on oma perhe, johon tarvitset satsata voimavarojasi, eikä äitisi, joka ei tuosta muutu miksikään jos hän ei sitä itse tosissaan halua.
Kukaan ei voi pakottaa alkoholistia raitistumaan.
Äitisi on valinnut oman tiensä,vaikka se valinta ei teistä lapsista olekaan oikea. Alkoholistia on lähes mahdoton saada muuttumaan, joten turhaa on yrittää muutosta saada aikaiseksi millään keinoilla, alkkis saa niistä vain lisää syitä jatkaa juomistaan(=syyllisyys, häpeä jne.)koska kyllähän ne sanat jäävät sinne alitajuntaan.
Eli kehottaisin, vaikka se varmasti vaikeaa onkin, antamaan asian olla ja keskittymään omaan perhe-elämäänne. Se voi olla ehkä se herättävä tekijä äidillenne, jos otatte hieman rankemmalla kädellä etäisyyttä häneen.
että ehdoton määräys ettei krapuloissa tulla lasten luo mihinkään ikinä saati humalassa.
Jos selän kääntäminen ei auta niin ei mikään. Yhteyttä voi pitää mutta vain selvänä eli kun soitat ja äitisi on humalassa niin sanot soittavasi kun on selvä, mikä voi tarkoittaa aamutuimaan, mutta..
Alkoholisti paranee kun tahtoo ja saa siihen tukea. Yksin harva jaksaa, mutta muut ei pysty puolesta tekemään mitään. Jos on jo tuettu ja autettu niin seuraava vaihe on sitten äidillä ottaa itseään niskasta kiinni..
Juopon selityksen on vaan niin riipaisevan rehellisä kaikess avalheellisuudessaan ja itsepetoksessaan että niitä on vaikea vastustaa.
kiitos viesteistänne..
tuo napanuoran katkaisu taitaa tosiaan olla ainut keino. Olemme kylläkin sitä ns osittain kokeilleet, mutta aina sitten sortuu vastailemaan viesteihin yms Viimeisen kahden kk aikana kuitenkin hyvin vähän ollaan oltu tekemisissä. Ja nuorin meistä sisaruksista on katkaissut miltei kokonaan välinsä. Minulle jotenkin vaikeaa.. asun vielä perheineni kauempana muista eli sekin omalta osaltaan lisää syyllisyyttäni, huoltani kun ei näe tilannetta. Ja jotenkin sitä sitten vieläkin säälii äitiä, hän kun ei ole ns väkivaltainen, ilkeä kännissä.. lähinnä säälittävä.. Jää paljosta paitsi kun ei ole osana lastenlastensa elämää. Mutta itse on tosiaan valintansa tehnyt..
Kurjaa kumminkin.. joulustakin on tullut nyt ns stressinaihe jo etukäteen. Jos menemme koko muu väki sisarellemme on siitäkin huono omatunto. Ikuinen oravanpyörä, pakko kait hypätä pois!
Olen itse 21 ja minulla on myös ihana mies, sekä vajaa pari vuotias tyttö.Toinen lapsi syntyy parin kuukauden päästä.
Muutin pois kotoa 16-vuotiaana,kun en jaksanut porukoiden ryyppäämistä ja riitelyä.Välillä isäni oli fyysisesti väkivaltainen äitiäni kohtaan,minua kohtaan vain henkisesti.Oli tosi vaikea lähteä ja jättää vanhemmat..pelkäsin isän tekevän äidille jotain jne.
Nyt kumpikin on löytänyt uuden ja kummallakin menee tavallaan paremmin.Äitini kuitenkin juo edelleen paljon.Työttömänä kun on niin aikaa on liikaa yksin ja niin edelleen.Onneksi juuri nyt on jollakin kurssilla,että hiukan on tekemistä.Silti kun menemme mummolaan(asumme kolmen tunnin matkan päässä hänestä, miehen opiskeluiden takia),niin aina saa toivoa että voi kunpa olisi selvä.
Se minua ei niin lujaa haittaa jos ottaa pari kun lapsi on nukkumassa ja me siis paikalla,mutta tulen melkein sekopäiseksi kun keittiöstä kuuluu kaljatölkin sihahdus kello 12 päivällä.En vain voi/jaksa/halua ymmärtää.Ja kun ei siitä voi sitten kotiinkaan lähteä heti monen tunnin matkalle!
Olen jättänyt pari kertaa lapsen hoitoon äidilleni,kun ei oikein muitakaan ole.Ja pari ekaa kertaa menikin kiitettävästi,mutta nyt viimeisellä.Kun menimme elokuviin ja syömään miehen kanssa(3tuntia),niin oli pitänyt pari juoda!Arg!Ja är ja mur!Olin taas puhumatta koko illan äidilleni ja olen varma että tietää minkä takia.En vaan osaa tai halua sanoa enää mitään.
Joulukin tulossa ja varmaan pakko tissutella koko ajan tuon meidän ihanan mummun.Ja ei se tosiaan yleensä juo itseään örvelö kuntoon vaan sellaiseen lässytys ja rasittavaan kuntoon.
Isoveljeni ei halua puuttua asiaan eikä auta minua auttamaan äitiämme,en tiedä voisiko edes auttaa.Suuttuu jos mainitseekin asiasta.Äitini on ihana tyyppi ja välitän hänestä hirmuisesti,voi kunpa joskus tuo viinanhimo katois.
Niin montaa asiaa tekis mieli kertoa,mutta kun en edes tiedä mistä aloittaisin.On tuo niin vaikea asia..
meitä on vissiin aika paljon, jotka kärsii samasta ongelmasta. Meille taas kävi niin, että äitini oli miellä kyläilemässä (muutaman päivän, kaukaa myös) ja lähdimme poikani kanssa naapuriin hetkeksi. Kun tulimme kotiin, äitini oli siivonnut yms ja aikani katseltuani havaitsin, että on muutama siivousjuomakin nautittu ja siis n klo 11 aamulla. Mielestäni niin törkeää.. laitoin hänet junaan ja puhelakko aikansa. Pyyteli anteeksi tms mutta ei tajua, että rupeaa olemaan mittari täysi. Ja kaiken huipuksi (muka katuva)ja silti veti junassa pään täyteen ennenkuin veljeni haki hänet asemalta.
Äitini on työtön, menetti paikan juomisen takia, ja nyt tosiaan sitten alamäki on ollut aikamoinen viimeiset 2-3kk. Melkeimpä koko ajan kännissä..
Jotenkin sitä toivoi, että edes lastenlasten takia yrittäisi, mutta ei. Nyt eilen meni lopullisesti hermot. Oli puhe joulusta ja edelleen sanoin, että jos ei lopeta juomista niin viettään joulu ilman häntä. Alkoi syyllistää meitä lapsia, että hän ei ymmärrä kuinka lapset jotka hän on kasvattanut (nyt siis ollaan 29,25 ja 20) voi hylätä hänet. Ei tajua ettei vaan jakseta enää ja että hän on hylännyt meidät viimeiset 10 vuotta!
Hirveää saarnaa, mutta kun ei jaksa!!
Olen itse myös kolmekymppinen nainen, ihana mies 1-v 3kk vanha tyttö ja kaikki mallillaan.
Paitsi oma äitini.
Jo ihan varhaisesta lapsuudesta asti sain kuulla äitini menetetystä nuoruudesta. (rupesi lasten tekoon 17-v) Viinaa ei meidän nähden koskaan juotu lapsuudenkodissani, mutta kaikki muu olikin sitten päin v...
Jostain kumman syystä minä jouduin ainoana tyttönä selvittelemään vanhempieni riitoja. Kuiteskaan eivät eronneet vaan halusivat lasten takia olla yhdessä. Noin 10-vuotta sitten tilanne oli sellainen, että äitini katosi omille reissuille usaksi viikoksi. Viinaa rupesi katoamaan kotoa vaikka sanoikin aina, ettei hän sitä ole juonut. Tuolloin siis kukaan lapsista ei enää asunnut kotonaan vain isä ja äiti.
Isä melko sressaantuneena viimein kääntyi puoleeni apua pyytäen. Keskusteltuani äitini kanssani vanhempani päätyivät eroon.
No mitäs se äiti rakas sitten keksikin. otti tilalle juopon miehen. Elääkö nytten sitä kadotettua nuoruutta?
Paljosta jää paitsi kun ei ole kiinnostunut lapsen lapsensa elämästä.