TUTKIMUSTULOS

TUTKIMUSTULOS

Laajan tietämykseni tilastotieteen ja psykologian aloilta innoittamana päätin tehdä tutkimusmatkan ”pimeimpään” Suomeen. Toisin sanoen, kiersin ympäri maakuntia haastattelemassa lukemattomia määriä Einareita vaimoineen. Tosin, kuten arvata saattaa, niin aikamiespoikien osuus haastateltavien määrästä oli kuitenkin suhteellisen suuri.

Kiinnostukseni kohteena oli siis näiden syrjäseutujen ihmisten päällimmäiset ajatukset ja heidän mielestään nykyajan suurimmat huolenaiheet omaa ja ehkä koko maailman elämää ajatellen. En nyt tähän viitsi laittaa kyselykaavakkeen runkoa näkyviin, koska oleellisinta tutkimuksessa oli ihmisten kanssa juttelu. Päällimmäisenä ajatuksena oli siis puhua suurimmista huolenaiheista, mitä nyt äkkiseltään mieleen tulee.

Pimeää oli, kun valoja ei ollut nimeksikään ympärillä. Mutta muutakin pimeyttä löytyi. Tämä pimeys löytyi lähinnä ihmismielten sopukoista, niin ällistyttävään lopputulokseen päädyin tutkimuksissani. Seuraavassa esitän tulokset hyvin tiiviissä, luettelomaisessa muodossa. Käymieni keskustelujen perusteella maaseutujen 10 suurinta nykyajan huolenaihetta on suuruusjärjestyksessä seuraavat:

1) sudet
2) naapurin auton ja traktorin koko
3) maataloustukien suuruus
4) muut petoeläimet kuin sudet
5) keskustapuolueen kannatuslukemat
6) EU-jäsenyys
7) oma ja perheen terveys
8) vaimon löytäminen pojalle
9) Kauniit ja Rohkeat tulee lypsyaikaan
10) muuttoliike kaupunkiin

Nyt joku näsäviisas mussuttaja heti varmaan väittää, jotta tutkimustulos olisi jotain pelleilyä. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin asia ei ole näin. Tutkimukseni perustuu huolelliseen ja perusteelliseen kenttätyöhön, jonka jälkeen tuloksia on analysoitu tarkasti eri tieteenalojen tarjoamia analysointimenetelmiä hyväksi käyttäen.

Maakunnissa siis oikeasti ajatellaan näin ihmeellisesti. Korostan vielä, jotta esitetyt huolenaiheet ovat siis päällimmäisiä ajatuksia. Sellaisia, jotka pyörivät mielessä jatkuvasti arkirutiinien yhteydessä. Jos esim. jotain vakavaa sattuu jossain perheessä, niin silloin nämä ajatukset eivät tietenkään ole päällimmäisinä vähään aikaan.

Ei ole ihme, kun susia tapetaan salaa. Jos yksinkertaisille ihmisille, jotka näkevät tällaisen pikku karvaturrin kaameana ja pelottavana petona, annetaan aseita holtittomasti, niin kärsiihän siinä tämä metsiemme uljas petoeläin.
8676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"kaupunkien sisääntuloväylillä ruuhkat painottuvat aamulla kaupunkiin päin ja iltasella kaupugista poispäin".

Äänestä

Mutta sanonpa ja nauranpa edes tämän kerran.

Toivottavasti sinuakin alkaa tutkimuksesi naurattaa.

Etkönä ollenkaan tajua, jotta sinua on veetty höplästä oikeen olan takaa.

On siinä muorit nauraneet sinun lähtösi jäläkeen oikein maha kippurassa. Mutta se ei oo ollenkaan paha.

Ja juuri sinunlaiset ovat sitten professoreina yliopistoissa.- Ilimankos Suomalaisten täytyy aina kysellä ulkomaisilta, jotta mitä mieltä ne ovat Suomalaisista.

Toivottavasti näet tarkoitukseni ees rivien välistä, kuinka on totaalisesti totuus kateissa, ja se johtuu äärimmäisen tarkasti juuri teistä kalluppien tekijöistä, eikä tavallisen kansan päivittäisestä huumorintajusta.

Toisinsanoen sulta puuttuu täydellisesti kosketus maailmanmenoon.- Siksi sinun on tehtävä tuommoisia "tutkimuksia". - Me muut tiijämme totuuden tutkimattakin.Hehehe.-

Äänestä

taas hatusta koko paskan, ilmankos sitä ei vähään aikaan kuulunut, meni aika vessassa pöntöllä Akua lukiessa ja sieltähän nämä kohdat löytyivät suoraan kuin sudenpentujen käsikirjasta.

Iso Paha ja Pikkuhukka innoittivat, tosin mihinkään ei uskaltanut kämpästä lähteä, sitähän olis voinut vaikka pimeässä jäädä yläkerran Tahvon auton alle, pirun iso Lada sillä ja näyttää ihan ihmisudelta.

Oiskohan käynyt joku kaveri kylässä ja siinä on sitten hieman kepukkaa vetäessä muistunut mielen keskustapuolue.

Telkkarikin oli auki hetkisen, joten jotain kuuli 141 tuesta no sehän kääntyi heti miljardeiksi joten tukien pelko tuli siitä.

Puppelipojall ei taida se vaimo olla päälimmäisenä mielessä, mutta kun sukulaiset painostaa ja ei ole vielä uskaltanut kaapista tulla pois.

Oman terveyden kanssa on tietenkin pientä pelkoa kun ei ihan varmaan kaikkia kavereita muista ja mitä on tullut tehtyä. Perheestä ei nyt ole luonnollisesti päässyt syntymään, korkeintaa muutama mykkäpoika pönttöön päivässä.

Kauniita ja rohkeita ei olla kun humalassa eikäö sillonkaan uskalla edes peiliin katsoa.

Muuttoliikettä on taas tulossa Paskan naapurit on alkaneet katsella siihen tyyliin että on taas lähtö edessä.

Että tämmösen tutkimksen tekasi tämä kaikkien yhteinen Paskamaesteri

Äänestä

Ennen kuin joudut lukkojen taakse? Yrittäisit hankkiutua eroon ihmispelostasi ja kiertää oikeasti tutustumassa erilaisiin persooniin niin maaseudulla kuin taajamissa! Hyvä kuitenkin että viittaat sadussasi myös politiikkaan ja television ohjelmatarjontaan! Se kertoo että sinulla on orastavia kiinnostuksia muihinkin asioihin kun tähän iänkaikkiseen sudenpalvontaan!
Toivottavasti löydätte lääkärisi kanssa sinulle sopivat tropit!

Äänestä

Olet taas kerran tuonut keskuuteemme tämän totuuden tutkimuksen. Eihän sitä tosin einari pysty sulattamaan, koska se on liian painavaa tekstiä einarin sisäistettäväksi. Mutta älä huoli, me kyllä otamme vastaan tämän sanoman ja me uskomme ettei totuus pala tulessakaan.

Äänestä
  • Jos sattus jotain jälkiä näkymään,Ensi viikolla,kun tulee kavereita kaupungista,vois ottaa vähän ISon ketun jahtia.

    Äänestä

  • jälleen kerran saamme lausua nuo legendaariset sanat;

    itseäni olen kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.

    Äänestä

Huoli siitä, mistä milloinkin löytyy aamukilju, on myös maaseudun synkkyydessä suuri.

Kumma etteivät siitä kertoneet, taitavat hävetä itseään sen verran.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Suden ystävä kirjoitti:

TUTKIMUSTULOS

Laajan tietämykseni tilastotieteen ja psykologian aloilta innoittamana päätin tehdä tutkimusmatkan ”pimeimpään” Suomeen. Toisin sanoen, kiersin ympäri maakuntia haastattelemassa lukemattomia määriä Einareita vaimoineen. Tosin, kuten arvata saattaa, niin aikamiespoikien osuus haastateltavien määrästä oli kuitenkin suhteellisen suuri.

Kiinnostukseni kohteena oli siis näiden syrjäseutujen ihmisten päällimmäiset ajatukset ja heidän mielestään nykyajan suurimmat huolenaiheet omaa ja ehkä koko maailman elämää ajatellen. En nyt tähän viitsi laittaa kyselykaavakkeen runkoa näkyviin, koska oleellisinta tutkimuksessa oli ihmisten kanssa juttelu. Päällimmäisenä ajatuksena oli siis puhua suurimmista huolenaiheista, mitä nyt äkkiseltään mieleen tulee.

Pimeää oli, kun valoja ei ollut nimeksikään ympärillä. Mutta muutakin pimeyttä löytyi. Tämä pimeys löytyi lähinnä ihmismielten sopukoista, niin ällistyttävään lopputulokseen päädyin tutkimuksissani. Seuraavassa esitän tulokset hyvin tiiviissä, luettelomaisessa muodossa. Käymieni keskustelujen perusteella maaseutujen 10 suurinta nykyajan huolenaihetta on suuruusjärjestyksessä seuraavat:

1) sudet
2) naapurin auton ja traktorin koko
3) maataloustukien suuruus
4) muut petoeläimet kuin sudet
5) keskustapuolueen kannatuslukemat
6) EU-jäsenyys
7) oma ja perheen terveys
8) vaimon löytäminen pojalle
9) Kauniit ja Rohkeat tulee lypsyaikaan
10) muuttoliike kaupunkiin

Nyt joku näsäviisas mussuttaja heti varmaan väittää, jotta tutkimustulos olisi jotain pelleilyä. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin asia ei ole näin. Tutkimukseni perustuu huolelliseen ja perusteelliseen kenttätyöhön, jonka jälkeen tuloksia on analysoitu tarkasti eri tieteenalojen tarjoamia analysointimenetelmiä hyväksi käyttäen.

Maakunnissa siis oikeasti ajatellaan näin ihmeellisesti. Korostan vielä, jotta esitetyt huolenaiheet ovat siis päällimmäisiä ajatuksia. Sellaisia, jotka pyörivät mielessä jatkuvasti arkirutiinien yhteydessä. Jos esim. jotain vakavaa sattuu jossain perheessä, niin silloin nämä ajatukset eivät tietenkään ole päällimmäisinä vähään aikaan.

Ei ole ihme, kun susia tapetaan salaa. Jos yksinkertaisille ihmisille, jotka näkevät tällaisen pikku karvaturrin kaameana ja pelottavana petona, annetaan aseita holtittomasti, niin kärsiihän siinä tämä metsiemme uljas petoeläin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu