DPP

on tähän mennessä ainoa levy, jota olen kuunnellut aivan joka ikinen päivä. Autolla ajaessa mieli rentoutuu, kun kuuntelee mestariteosta ja etenkin Anetten kaunista ääntä. Ostin levyn heti sen ilmestyttyä, enkä voi kuvitellakaan päivää ilman Nightwishin musiikkia. KIITOS!
101070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

liikaa rentoudu.Voi olla itselle ja muille vaarallista,se liikaa rentoutuminen,auton ratissa.

Kiva kuiteskin,että NuWish maistuu.

Äänestä

etten osaa kuunnella enää oikein mitään muuta. :-S Olen yrittänyt muitakin levyjä soittaa autossa, mutta jotenkin ei mikään enää kelpaa. Kuuntelen kyllä monestikin samaa levyä useita PÄIVIÄ, en siis vaihda ihan kertakuuntelun jälkeen, mutta en nyt sentään KUUKAUSIA ole tauotta kuunnellut mitään muuta levyä tätä ennen. No, kaipa siihen vielä kyllästyy niin että vähäksi aikaa laittaa sen syrjään, oikeastaan jo toivon niin... Tässä iässä ei pitäisi enää ihan täysillä hurahtaa mihinkään. =P

Äänestä
  • Sunnuntaina (eilen) Turun keikalla olin ja tänään autossa kuuntelin (taas) DDPtä, mutta mutta...
    musiikki edelleen mahtavaa, mutta tunne ei noussut.
    Täytynee olla paripäivää kuuntelematta

    Äänestä

  • mph kirjoitti:

    Sunnuntaina (eilen) Turun keikalla olin ja tänään autossa kuuntelin (taas) DDPtä, mutta mutta...
    musiikki edelleen mahtavaa, mutta tunne ei noussut.
    Täytynee olla paripäivää kuuntelematta

    juuri samaa, että en osaa kuunnella enää mitään muuta. Minkään muun levyn kohdalla ei ole näin käynyt.

    Äänestä

  • nhgf kirjoitti:

    juuri samaa, että en osaa kuunnella enää mitään muuta. Minkään muun levyn kohdalla ei ole näin käynyt.

    ajellessa duuniin kuuntele muutakuin DDP:tä. Mikäs on kuunnellessa kun on hyvät jytälaitteet.

    Äänestä

  • nhgf kirjoitti:

    juuri samaa, että en osaa kuunnella enää mitään muuta. Minkään muun levyn kohdalla ei ole näin käynyt.

    kuuntelee Nightwishiä autoilessa, niin myös minä ja täytyy sanoa et se sopii siihen tarkoitukseen aivan mielettömän hyvin! Jopa paremmin kun kotona paikallaan kuunteluun.

    Itse olen polttanut oman NW kokoelma-cd:n automusiikiksi ja täytyy kyllä sanoa et parhaat autobiisit on TPATP, Bless The Child, Amaranth, Everdream, Dark Chest of Wonders eli toisinsanottuna kaikki suht vauhdikkaat

    Äänestä

  • kun tosi moni kirjoitti:

    Oma teinivuosi oli Eurohumppa.Nyt tällainen poppi.Itsellä tuli kylläkin huudatettua autossa paljonkin Moonspell - Irreligious levyä ja erityisesti Opium biisiä. Eternal Tears of Sorrow on jäänyt siltä ajoilta ihan kotikuunteluunkin.

    Äänestä

  • autoilijoille maistunut kirjoitti:

    Oma teinivuosi oli Eurohumppa.Nyt tällainen poppi.Itsellä tuli kylläkin huudatettua autossa paljonkin Moonspell - Irreligious levyä ja erityisesti Opium biisiä. Eternal Tears of Sorrow on jäänyt siltä ajoilta ihan kotikuunteluunkin.

    Siks mulla pitääkin olla se cd sielä autossa kun ei se poppi maistu, metallia sen olla pitää!

    Äänestä

  • ja autossa soi meno- ja paluumatkan jo pari kuukautta. Kuten olen sanonut koko vaneri on niin hyvä, ettei kyllästytä. ja tän ikäisenä, niinpä !!

    Äänestä

  • Pappanapa kirjoitti:

    ja autossa soi meno- ja paluumatkan jo pari kuukautta. Kuten olen sanonut koko vaneri on niin hyvä, ettei kyllästytä. ja tän ikäisenä, niinpä !!

    samalla tavalla kävi minullekin. No, tämähän on pelkästään hyvä asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

------------- kirjoitti:

on tähän mennessä ainoa levy, jota olen kuunnellut aivan joka ikinen päivä. Autolla ajaessa mieli rentoutuu, kun kuuntelee mestariteosta ja etenkin Anetten kaunista ääntä. Ostin levyn heti sen ilmestyttyä, enkä voi kuvitellakaan päivää ilman Nightwishin musiikkia. KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu