Patteja, patteja..

Tulin tänne nyt vähän purkamaan sydäntäni, toivottavasti joku jaksaa lukea.

Olen 19-vuotias nuori nainen ja odotan esikoistani joka syntyy maaliskuussa.

Olen lueskellut täällä pelokkaista ihmisistä, jotka ovat löytäneet kehostaan patin jos toisenkin. Itsellä on kirjava historia erinäisistä pateista.

2 vuotta sitten löysin kesällä heinänuhani aikaan herneen kokoisen patin korvani takaa, joka oli aluksi kipeä vaikkei siihen koskenut. Pati kuitenkin jäi siihen ja painettaessa sitä, siihen sattui. Unohdin kuitenkin koko patin, kunnes nyt vasta muistin sen ja vieläkin oli paikoillaan, saman kokoisena! Menin lääkäriin, joka tunnusteli sitä ja sanoi, että normaali imusolmuke, ei pahanlaatuinen. Että älä ole huolissasi! Hän sanoi, että pään alueelle tulee helposti imusolmukkeita, korvan taakse myös jos on suussa tulehduksia tai vaikka jos on niskalihakset kireänä. Hän sanoi, että joskus imusolmukkeet voi jäädä suurentuneiksi vaikka tulehdus olisi jo mennyt.

Toiseksi, minulla on ollut vuoden ajan kaulassa suurentuneita imusolmukkeita. Huomasin ne viime talvena. Silloin minulla oli meneillään hampaan juurihoito, joka vasta nyt loppui ja ientulehdusta vaihtelevasti. Imusolmukkeet tuntuvat soikealta, pehmeiltä ja kipeiltä painettaessa. Kävin kuitenkin elokuussa 2007 kaularangan ultraäänessä, ja ultra paljasti ne normaalin kokoisiksi imusolmukkeiksi joissa ei ollut mitään epäilyttävää, ei mitään pesäkkeitä ym. Se helpotti jo paljon. Olin niiden imusolmukkeiden takia käynyt eri lääkäreillä, enkä uskonut heitä ennen kuin kävin ultrassa.

Nyt lokakuussa, kun tutkiskelin rintojani, jotka ovat muutenkin muhkuraiset, löysin pienen patin sieltä. Hermostuneena kävin lääkärillä, joka laittoi minut ultraääneen, koska näin nuorelle ja raskaana olevalle ei mammografiaa suositella. Ultraääni paljasti sen tavalliseksi rauhaskudokseksi, katsoi kainalot ja kaikki eikä siellä ollut mitään. Lääkäri sanoi, että raskaana oleva ensisynnyttäjän ei edes kannattaisi tunnustella rintojaan, koska ne muuttuvat ensimmäisen raskauden aikana niin paljon ja lopulliseen muotoonsa.

Viimeinen pahkura minkä löysin, oli alaselässä. Kuitenkaan se ei ollut imusolmuke vaan turvonnut jänne.

Koko ajan mietin, että miksi juuri minusta pitää löytyä näin paljon patteja, miksi en voi nauttia nuoruudesta? Ja kun vielä menin nettiin lukemaan, sain lisää tuulta siipieni alle ja olin jo kauhuissani, että minussa on syöpä! Vaikka kävin lääkäreissä en uskonut heitä. Vasta ultraääni sai minut rauhoittumaan. Ultraäänen sain yksityisellä. 50 euroa ultrasta oli joka tapauksessa pieni hinta mielenrauhasta.

Koko tämä vuosi on mennyt pattien kanssa miettiessä ja kun alkaa itseään tarkkailemaan, sitä juuri löytää kaikkea epäilyttävää. On raskasta pelätä syöpää. Minä ainakin pelkäsin tosissaan. Luulosairas.

Nyt kuitenkin koitan rauhoittua nauttimaan loppuraskaudesta ja tulevasta vauvasta. Koitan kovasti uskoa että imusolmukkeet ovat normaaleita. Ja uskoa lääkäreitä.

Tässä siis kokemukseni näistä pahkuroista. Jos jollakin muulla on samankaltaisia kokemuksia, kirjoita tänne! Vai olenko ainut "hullu" täällä?

Voimia kaikille, joita epäilyttää jokin patti kehossaan. Käykää lääkärissä.
1556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Löysin tänä aamuna sellaisen sormen pään kokoisen patin kaulasta. Kauhea huoli ollut koko ajan. Olen mies ja ikää vasta 20v et en ihan vielä haluaisia kuolla. Elämässä paljon hyviä asioita: Nainen, autot, hyvä ruoka ;> ja lemmikki.
Muistin lukeneeni jostain imusolmukkeista tai vastaavista joskus ja siksi tulin selaamaan tätä palstaa. Nyt vähän helpotti, mutta vois ton silti tutkia. Kattoo nyt pari päivää muuttuuko miksikään.

Kuietnkin ihmeen paljon patteja sulla joka paikassa. Itsestäni en löytänyt enempää. Silti kannattaa tutkituttaa kaikki. Yhen jättää tutkimatta ja se voi olla juuri se.

Mutta hauskaa joulua sinulle ja onnea tulevan muksun kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nipsu. kirjoitti:

Tulin tänne nyt vähän purkamaan sydäntäni, toivottavasti joku jaksaa lukea.

Olen 19-vuotias nuori nainen ja odotan esikoistani joka syntyy maaliskuussa.

Olen lueskellut täällä pelokkaista ihmisistä, jotka ovat löytäneet kehostaan patin jos toisenkin. Itsellä on kirjava historia erinäisistä pateista.

2 vuotta sitten löysin kesällä heinänuhani aikaan herneen kokoisen patin korvani takaa, joka oli aluksi kipeä vaikkei siihen koskenut. Pati kuitenkin jäi siihen ja painettaessa sitä, siihen sattui. Unohdin kuitenkin koko patin, kunnes nyt vasta muistin sen ja vieläkin oli paikoillaan, saman kokoisena! Menin lääkäriin, joka tunnusteli sitä ja sanoi, että normaali imusolmuke, ei pahanlaatuinen. Että älä ole huolissasi! Hän sanoi, että pään alueelle tulee helposti imusolmukkeita, korvan taakse myös jos on suussa tulehduksia tai vaikka jos on niskalihakset kireänä. Hän sanoi, että joskus imusolmukkeet voi jäädä suurentuneiksi vaikka tulehdus olisi jo mennyt.

Toiseksi, minulla on ollut vuoden ajan kaulassa suurentuneita imusolmukkeita. Huomasin ne viime talvena. Silloin minulla oli meneillään hampaan juurihoito, joka vasta nyt loppui ja ientulehdusta vaihtelevasti. Imusolmukkeet tuntuvat soikealta, pehmeiltä ja kipeiltä painettaessa. Kävin kuitenkin elokuussa 2007 kaularangan ultraäänessä, ja ultra paljasti ne normaalin kokoisiksi imusolmukkeiksi joissa ei ollut mitään epäilyttävää, ei mitään pesäkkeitä ym. Se helpotti jo paljon. Olin niiden imusolmukkeiden takia käynyt eri lääkäreillä, enkä uskonut heitä ennen kuin kävin ultrassa.

Nyt lokakuussa, kun tutkiskelin rintojani, jotka ovat muutenkin muhkuraiset, löysin pienen patin sieltä. Hermostuneena kävin lääkärillä, joka laittoi minut ultraääneen, koska näin nuorelle ja raskaana olevalle ei mammografiaa suositella. Ultraääni paljasti sen tavalliseksi rauhaskudokseksi, katsoi kainalot ja kaikki eikä siellä ollut mitään. Lääkäri sanoi, että raskaana oleva ensisynnyttäjän ei edes kannattaisi tunnustella rintojaan, koska ne muuttuvat ensimmäisen raskauden aikana niin paljon ja lopulliseen muotoonsa.

Viimeinen pahkura minkä löysin, oli alaselässä. Kuitenkaan se ei ollut imusolmuke vaan turvonnut jänne.

Koko ajan mietin, että miksi juuri minusta pitää löytyä näin paljon patteja, miksi en voi nauttia nuoruudesta? Ja kun vielä menin nettiin lukemaan, sain lisää tuulta siipieni alle ja olin jo kauhuissani, että minussa on syöpä! Vaikka kävin lääkäreissä en uskonut heitä. Vasta ultraääni sai minut rauhoittumaan. Ultraäänen sain yksityisellä. 50 euroa ultrasta oli joka tapauksessa pieni hinta mielenrauhasta.

Koko tämä vuosi on mennyt pattien kanssa miettiessä ja kun alkaa itseään tarkkailemaan, sitä juuri löytää kaikkea epäilyttävää. On raskasta pelätä syöpää. Minä ainakin pelkäsin tosissaan. Luulosairas.

Nyt kuitenkin koitan rauhoittua nauttimaan loppuraskaudesta ja tulevasta vauvasta. Koitan kovasti uskoa että imusolmukkeet ovat normaaleita. Ja uskoa lääkäreitä.

Tässä siis kokemukseni näistä pahkuroista. Jos jollakin muulla on samankaltaisia kokemuksia, kirjoita tänne! Vai olenko ainut "hullu" täällä?

Voimia kaikille, joita epäilyttää jokin patti kehossaan. Käykää lääkärissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu