kysyn vaan

Miksi te Paimiolaiset käytte naapurikunnissa jouluostoksilla,kun kauppoja löytyy omilta nurkiltakin.
5770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juu, on kauppoja, mutta saako niistä sitä mitä on hakemassa? Jos yhden asian takia pitää lähteä Turkuun niin samalla sitten ostaa kaiken muunkin sieltä.

Äänestä
  • kyllä vähintään Kaarinaan on kuljettava.

    Äänestä

Olen työssä Turussa ja työaikani on arkisin klo 8.30-16.30. Tämän lisäksi tulee ajoaika, reilut 30 min. Paimiolaiset 'erikoisliikkeet' sulkevat klo 17.
Lauantaina siivoan aamupalan jälkeen ja sitten lähden kaupoille. Paimiolaiset erikoisliikkeet sulkevat lauantaisin klo 13-14 aikaan. Olen kyllä yrittänyt käyttää paikallisia kauppoja, mutta luovuttanut jo kauan sitten.
Ruokaostokset hoidan kaikki Paimiossa. Koska kaupat ovat auki silloin kun minä pystyn niitä käyttämään. Ja valikoimat ovat hyvät.
Valitettavasti joudun tekemään lahjaostokseni Turussa ja Salossa, missä kaupat ovat auki 21 asti.

Äänestä
  • Ikävää, näin meilläkin. Käyn ulkokunnassa töissä ja teen myös ostokseni siellä on sitten joulu tai arki!

    Äänestä

...valikoimat ovat suuremmat, hinnat edullisemmat, aukioloajat laajemmat ja suuri osa meistä Paimiolaisista käy työssä kaupungin ulkopuolella!!! Teemme ostoksemme, ikävä kyllä, suurimmaksi osin siellä missä työmmekin on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uteliasuuno kirjoitti:

Miksi te Paimiolaiset käytte naapurikunnissa jouluostoksilla,kun kauppoja löytyy omilta nurkiltakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu