Onko mahdollista saada rintakivun jännityksestä. Jännitän sosiaalisia tilanteita, keskuseluja esim. kahden kesken jonkun kanssa. Tänään sain kesken sellaisen keskustelun kamalan rintakivun, vihlovan, särkevän ja jäytävän. Oli sitten pitkin päivää oireita ja nyt illalla nukuin ja kävin juoksemassa puolen tunnin lenkin ja oli nyt hyvä. Voiko todella pää aiheuttaa moista ? Muilla samaa ????
Rintakipu jännityksestä?
11
5784
Vastaukset
- ne tilanteet
iloisiin vai hankaliin/ikäviin keskusteluihin?
Luulen, en tiedä, että ihminen saattaa reagoida kehollaan ihan fyysisesti, stressaavin tilanteisiin kivulla. - ollut kausittain
yli 20 vuotta. Kun olet tilanteessa, jonka koet stressaavaksi, vaikkapa vain alitajunnan tasolla, kohoaa stressihormonitaso että voisi "hyökätä tai paeta" tilanteesta. Kun kumpaakaan ei voi tehdä, jähmettyy elimistö "kuolemanodotustilaan", aivojen glutamaattitaso nousee ja tämä aiheuttaa ahdistusta ja lihasjäykkyyttä.
Rintakipu voi johtua esimerkiksi siitä, että pitää selkää kyyryssä, nostaa hartiota ikään kuin yrittäisi vetää päätä hartioitten väliin piiloon ja hengittää keuhkojen yläosalla rintakehä jännittyneenä.
Itse olen opetellut rentoutumaan tietoisesti, aikaa opettelussa kului reilusti alle tunti vuorokaudessa ja sillä pääsin eroon oireista ja lääkkeistä 12 vuodeksi.
Mene makuulle, hengitä tasaisesti keuhkojen alaosalla (vatsahengitys) ja keskity etsimään kehostasi lihaksia jännittämällä ja rentouttamalla niitä tietoisesti. Jännitä ja rentouta lihaksia järjestelmällisesti edeten raajojen päistä kehoa kohti.
Samalla voi keskittyä silmät kiinni ja yrittää kohdistaa katseensa kuvitteellisesti silmien välistä ylöspäin ja kallon yli takaraivoon asti. Silloin kun tuo onnistuu, tuntuu hiukan samalta kuin pienessä siiderissä makaisi selällään silmät kiinni niin että lähtee lentoon takaperin. Tuo konsti rauhoittaa niin että nukahdan yleensä parissa minuutissa sen jälkeen vaikka minulla on ikäni ollut vaikeuksia nukkumisen suhteen.
Pää voi todella vaikuttaa melko ihmeellisesti kroppaan mutta kropan kautta pystyy myös vaikuttamaan päähän. Ei tämä vaiva varsinaisesti vaarallinen ole, kiusallinen pikemminkin. Sen kanssa on vain opittava elämään mutta myös pyrittävä terveiden elämäntapojen ja itsetuntemuksen kehittämisen kautta vahvistamaan itseään henkisesti.- Maalaislintu
Minulla tuohon ahdistus- ja paniikkihäiriöön liittyy yhtenä fyysisenä oireena jatkuva tarve nieleskellä. Onko muilla vastaavaa? Se on mielestäni hyvin kiusallista. Enkä oikeastaan ole edes varma, onko se pelkästään psyykkisistä syistä johtuvaa.
- oireisiin, kuulemma
Maalaislintu kirjoitti:
Minulla tuohon ahdistus- ja paniikkihäiriöön liittyy yhtenä fyysisenä oireena jatkuva tarve nieleskellä. Onko muilla vastaavaa? Se on mielestäni hyvin kiusallista. Enkä oikeastaan ole edes varma, onko se pelkästään psyykkisistä syistä johtuvaa.
itse en ole pannut merkille mutta vaimo huomauttaa heti kun se klunksahteleva nieleskely alkaa. Tuohon liittyy vielä se, että nielemisrefleksi voi saada ne lihakset todella tuskalliseen kramppiin, kuin olisi pala kurkussa mutta kipu on niin kova että tulee vesi silmistä väkisin.
- humuz
Maalaislintu kirjoitti:
Minulla tuohon ahdistus- ja paniikkihäiriöön liittyy yhtenä fyysisenä oireena jatkuva tarve nieleskellä. Onko muilla vastaavaa? Se on mielestäni hyvin kiusallista. Enkä oikeastaan ole edes varma, onko se pelkästään psyykkisistä syistä johtuvaa.
Mulla ihan sama juttu.. kerro lisää?
- mahdollista...
kyllä on, minullakin aikoinaan ennen lääkitystä paniikkihäiriöön, oli tuollaista menin päivystykseen ja sain tiedon: sydänhermo-oireyhtymä:)
eli kun pelkäsin ja jännitin, tuli heti nuo oireet, vihloi, kinnasi ja jos mitä, sydämessä ei ollut mitään!
tsemppiä, nuo oireet katosivat kun aloitin lääkityksen.- myöskin ......................
ravintoon. Kun glutamaattitaso stressaantuneena muutenkin kohoaa, ei pidä syöttää eineksien yms. mukana tulevaa glutamaattia (hyvin yleinen lisäaine E 621 ja muut 620-alkuiset) enää elimistöön.
Eli puhdasta, käsittelemätöntä ruokaa, jossa ei ole arominvahventeita. Myös tauriini- ja kofeiinipitoiset energiajuomat ovat myrkkyä hermostolle. - kiitos paljon
myöskin ...................... kirjoitti:
ravintoon. Kun glutamaattitaso stressaantuneena muutenkin kohoaa, ei pidä syöttää eineksien yms. mukana tulevaa glutamaattia (hyvin yleinen lisäaine E 621 ja muut 620-alkuiset) enää elimistöön.
Eli puhdasta, käsittelemätöntä ruokaa, jossa ei ole arominvahventeita. Myös tauriini- ja kofeiinipitoiset energiajuomat ovat myrkkyä hermostolle.kiitos paljon vastauksista, olen nyt paljon viisaampi !!!
- Vuosia itse kärsinyt...
Kärsin rintakivuista kauan aikaa, mietin kaikki mahdolliset taudit sydänviasta syöpään, kunnes juttelin tutun psykiatrin kanssa.
Itselläni paniikkihäiriö alkoi juuri noista kivuista, ja pitkästä hengenahdistuksesta, joka pilasi elämäni.
Tuohon rinnan pistelyyn ja kipuun auttoi magnesium ja vitamiinit, magnesium eniten...
Paniikki häiriön toi hengen ainainen ahdistus, se oli aamusta iltaan, 3 vuoden ajan pahimmillaan, se kesti aamusta iltaan.
Siihen kun tuli vielä huimaus joka kaatoi sänkyyn, vaikka se ei auttanut, pyörrytti aina, maaten tai seisoen.
Tämä sivuuttaa tuon aiheen, mutta ehkä jollain toisella on samoja oireita rintakivun lisäksi...
Itselläni todettiin sosiaalistentilanteiden pelko,
paniikki häiriö jne...
Kaikki on nyt poissa, kaikki pahimmat kuten tuo paniikkihäiriö joka oli "aktiivisena" aamusta iltaan,joka päivä, ilman syytä.
Tajuttiin että ollaan asuttu 5 vuotta homeasunnossa, joka aiheutti tuon hengenahdistuksen, ja sen seurauksena kaiken muun.
Uudessa kodissakin meni 2 kuukautta, ennen kuin tajusin yksi aamu, ettei enää ahdista, ei pyörrytä, kaikki on normalisoitunut.
En osannut etsiä syytä paniikkihäiriööni asunnosta, joka oli meille koti, vaan söin vuosia lääkkeitä hirveitä annoksia siihen paniikkihäiriööni.
Kannattaa muidenkin katsoa diagnoosia avarammin ympärilleen, mistä kaikki voisi todella johtua, itse kärsin tuosta melkein 5 vuotta.
Myös mieheni ja lapseni sairastivat, niin petollinen oli sen aiheuttaja, ettei sitä osannut edes miettiä.
Mutta magnesium poisti minulta nuo rintakivut täydellisesti, varmaan oli myös muilla vitamiineilla vaikutusta. - Magnesium2
Ajoittaisiin rintakipuihin ihan sama resepti kuin edellisellä. Imeskeltävät magnesium tabletit ja kipu hellittää viidessä minuutissa.
- Eräs_kommentoija
En suoraan sanoen jaksanut lukea kaikkia aiempia kommentteja, mutta voin omalla kokemuksella sanoa, että kroppa voi oireilla todella monella tapaa mielen asioista. Se, mihin viiva piirretään on välillä vaikea piirtää, välillä jopa mahdotonta.
Mieli ja kroppa on yksi iso kokonaisuus. Se on asia, minkä olen oppinut kantapään kautta. Se mitä nyt tarkoitan tällä on se, että jos mieli oireilee eikä sitä saa purettua mihinkään niin se näkyy myös kropassa tavalla jos toisella.
Itse koen siis rintakipuja, mutta en samasta syystä, mutta toivon yllä olevan tekstin olevan jotenkin selittävää sinulle. Jos ei, niin ei sitten :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714245Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172710Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242417Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152412Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072203Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1092183Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6071937MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141915Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673