Lapsuuteni joulumuisto

Pienessä kylässä oli muutamia mökkejä ja joitakin pienviljelystiloja. Meitä oli kodissani joulua viettämässä äiti, pikkuveli ja minä. Minä olin tuolloin ehkä viisi tai kuusi vuotias. Pikkuveli oli runsaat kaksi vuotta nuorempi. Joulukuusi meillä oli ja ehkä jotakin muuta pientä joulukoristetta. Pukkia kuitenkin odotimme. Illalla äiti kehoitti meitä poikia menemään ulko-ovelle katsomaan, oliko pukki kenties jättänyt jotakin oven pieleen. Ei sinne ulko-ovelle tarvinnut turhaan mennä. Joulupukki oli käynyt ja jättänyt lahjapussin meidänkin oven pieleen. Toimme sen pienen veljeni kanssa sisään ja avasimme sen innoissamme. Sieltä löytyi pikku paketti pieni paketti Erkille ja minulle. Sitten taas Erkille ja minulle. Lopuksi pussin pohjalta löytyi vielä yksi pieni paketti, jonka päällä luki "Kaikille" (lakuja!). Niin, kaikille, jotta äitikin sai jotakin! Nyt näin vanhempana ymmärrän iloita enkelien ilmoittamasta hyvästä uutisesta kedon paimenille. "Älkää peljätkö; sillä minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle; teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa" (Luuk. 2:10-11). Seimen lapsi on Jumalan suuri lahja meille kaikille. Äitimmekin sai vastaanottaa tämän kalliin lahjan. Hän oli tästä lahjasta suunnattoman kiitollinen elämänsä loppuun asti. Yhdenkään ei tarvitse jäädä tästä lahjasta osattomaksi tänä jouluna. Jokainen koti on riittävä koti, jos siellä on keskinäistä rakkautta. Hyvää joulua teille kaikille. Tämä oli vitsin asemasta pieni Osafon joulukertomus. Ja tämä tarina on tosi.