koen uudelleen entisen joulun

fanifani

Käärin kasan lahjoja pakettiin ja kuuntelin samalla Tapsan joululevyä. Hektisen syksyn jälkeen ensimmäisen kerran pääsin joulun tunnelmaan. Olen kerran kuullut konsertissakin hänen esittävän tämän Koen uudelleen entisen joulun -kappaleen. Ihana!

6

597

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ***********

      Tapani Kansa kertoi , kertoi yhdessä konsertissa ,että oli kuullut Placido Domingon laulavan tuon laulun ja Tapsa oli tykästynyt siihen niin ,että oli päättänyt sitten laulaa ja suomentaa sen itse. Ja onkin onnistunut siinä hyvin. Hieno ja tunnelmallinen joululaulu.

    • Toi on kyllä hieno joululaulu. Siinä on hyvin nätit ja ajattelemisen aiheiset sanatkin.

      ( Pakko sanoa muuten se, että yks joululaulu johon mä ihastuin tuolla Ypäjän kirkossa, kun taannoin Tapsan joulukonsertissa olin on " Kun maas on hanki" .
      Mä en ole koskaan erityisemmin välittänyt siitä laulusta, mutta Tapsa laulaa sen niin komeesti ja vaikuttavasti. Sitä sovitustahan on muutettu sellaiseksi vähän nopeammaksi. Tosi mahtavasti se Jouni Somerokin just tuonkin laulun soitti. Kuulosti siltä kun sillä olisi ollut neljä kättä.)

    • No voe, voe

      mitenkä sitä pärjättiin jouluna ennen, kun ei ollut Tapsukkaa??

      • tapsa on ollut ilonammejo 40 vuotta. tosin itse en ole saanut koko uraa nauttia ,mutta aika pitkän aikaa kumminkin. joka tapauksessa hyvää joulua kaiklle faneille ja myös ei faneille.


      • melina2 kirjoitti:

        tapsa on ollut ilonammejo 40 vuotta. tosin itse en ole saanut koko uraa nauttia ,mutta aika pitkän aikaa kumminkin. joka tapauksessa hyvää joulua kaiklle faneille ja myös ei faneille.

        Hyvin sanottu Melina ! Hyvää joulua sulle myös ! :)


      • sivusta seurannut
        melina2 kirjoitti:

        tapsa on ollut ilonammejo 40 vuotta. tosin itse en ole saanut koko uraa nauttia ,mutta aika pitkän aikaa kumminkin. joka tapauksessa hyvää joulua kaiklle faneille ja myös ei faneille.

        itse olen ollut vaimoni kanssa FANI jo 40 vuotta
        käyty vuosien mittaan sadoissa tilaisuuksissa ja
        voimme sanoa ettei yhdessäkään ole petytty tapsan esitykseen vaan se on antanut voimia jaksaa eteenpäin,huvittavaa on ollut seurata monien kirjoittajien kommenteja on paljon ollut myönteisiä
        kiitos siitä heille mutta myös tosi luokkaavia pitäisi ehkä ajatella mitä kirjoittaa, vaikkei pitäisikään jostain artistista.
        hyvää joulua kaikille etenkin faneille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe