Hiljainen tyttö

Hän oli heistä kaikista hiljaisin. Hänellä oli kiharat, tylsänruskeat hiukset. Hänen kasvonsa olivat piiloutuneet tuhansiin varjoihin. Hänen äänensä oli niin hiljainen, että tarjoilija ei edes kuullut sitä. Yksinkertaisesti hänessä ei ollut mitään, miksi hänet olisi voinut huomata. Pöydässä istui kahdeksan tyttöä, joista suurin osa oli kovaäänisiä, heillä oli paljon meikkiä, avonaiset vaatteet ja he flirttailivat häpeämättömästi kaikille kaksilahkeisille. Mutta ehkä tarjoilija huomasikin tämän yhden tytön juuri siksi; hän oli muiden täydellinen vastakohta. Toinen syy saattoi olla hento hymy, jonka tarjoilija sai kysyessään tilausta uudestaan hiljaiselta tytöltä. Tyttö kohotti katseensa tarjoilijaan ja hymyili ujosti; sen pienen hetken tarjoilija sai nähdä tytön silmien loisteen.

Tarjoilija ei voinut lakata tarkkailemasta seuruetta. Hiljainen tyttö, Anne nimeltään –sen hän kuuli vahingossa –jutteli muiden kanssa, mutta vältteli katsekontaktia. Muut tytöt joivat ja humaltuivat, mutta Anne vain lipitti samaa juomaa koko illan. Tarjoilija -hänen nimensä oli Joel –ei ymmärtänyt, mistä oli kyse, miksi tuo tyttö kiinnitti hänen huomionsa. Hän ei voinut olla ajattelematta Annea; tuo nimikin kuulosti yhtäkkiä maailman kauneimmalta. Joel mietti, miten hän voisi kiinnittää Annen huomion itseensä. Hän toivoi, että hänen vuoronsa loppuisi ennen tyttöjen lähtöä, jotta voisi jäädä vielä baariin yhdelle, mutta tajusi pian kuulostavansa kyttääjältä. Hetkeä myöhemmin tytöt lähtivätkin ja Joel katseli heidän lähtöään epätoivoisena. Anne kulki pää kumarassa ovelle päin ja Joelin ohi mennessään hän kiitti, mutta ei edes katsonut päin. Sitten hän oli poissa.
Joel oli hajamielinen koko lopun työvuoron ajan. Kotiin lähtiessään hän päätti poiketa lähikuppilaan yhdelle, oli pakko saada ajatukset selkenemään. Mutta ei sekään auttanut. Joel joi tuoppiaan tiskiin nojaten ja toivoi näkevänsä palan kiharapilvestä, mutta turhaan. Tuttuja näkyi, he yrittivät pyytää Joelia mukaan yökerhoon, mutta Joel vetosi pitkään työpäivään. Hän tyhjensi tuoppinsa ja lähti ulos ovesta. Viima sai Joelin hytisemään ja hän veti kauluksensa pystyyn. Häntä harmitti, koska hän ei ollut tehnyt mitään siirtoa Annea kohtaan. Joel käveli kotiin kiukkuisena itselleen. Tuona iltana hänellä kesti kauan saada unen päästä kiinni.

Joelin elämä jatkui samanlaisena. Hän oli töissä, juhli kavereiden kanssa, sitä tavallista. Mutta jokin oli muuttunut; hän ei enää ollut kiinnostunut tytöistä. Oli hän sitten töissä, kapakassa tai kaupassa, aina hän toivoi löytävänsä hiljaisen tytön. Mutta Joel ei löytänyt Annea. Lopulta hän turtui tilanteeseen, hän ei enää jaksanut miettiä sitä. Kunnes eräänä iltana..
Oli Joelin äidin toive, että hän menisi perheen iltatähden musiikkiopiston joulujuhlaan. Joelia se ei olisi kiinnostanut, mutta kukaan muu perheestä ei päässyt, eikä Joel tahtonut tuottaa siskolle pettymystä. Niinpä hän lupasi mennä ja siinä sitä oltiin; täpötäydessä musiikkiopiston aulassa tungeksivien vanhempien, mummojen ja vaarien seassa. Joelia alkoi kaduttaa lupauksensa viimeistään siinä vaiheessa, kun hän näki joulujuhlan ohjelman, joka tuntui olevan kilometrin pituinen. Siskon esitys oli vasta listan loppupäässä, joten hän joutuisi istumaan puuduttavilla penkeillä vaikka kuinka kauan. Joel lupasi itselleen, että sisko saisi vielä maksaa tämän.
Esitykset hupenivat juuri niin puuduttavan hitaasti kuin Joel oli kuvitellutkin. Kun esille tuli kolmas eri kuororyhmä, Joelista tuntui, että hän ei kestä enempää. Mutta silloin joku kiinnitti hänen huomionsa. Tuon noin kymmenen tytön joukossa seisoi tylsänruskean kiharapilven alla tyttö, jota Joel oli kaivannut siitä hetkestä, kun oli ensimmäistä kertaa hänet nähnyt. Hän ei meinannut uskoa silmiään, kun tajusi, että se ravintolassa istunut tyttöporukka seisoi lavalla valmiina aloittamaan laulun.
Jälkeenpäin Joel ei muistanut mitä tytöt olivat laulaneet. Hän muisti vain Annen eloon heränneet silmät, kun tämä oli alkanut laulaa. Silmät olivat samanlaiset kuin sen pienen hetken ravintolassa. Anne näytti onnelliselta ja vapautuneelta laulaessaan. Muuten hän oli varautuneen ja ujon oloinen. Joel olisi tahtonut syöksyä esiripun taakse kadonneen tyttöjoukon perään, mutta eihän niin voinut tehdä. Siskon esitys oli seuraava, eikä Joel muistanut edes kuvata sitä, niin häkeltynyt hän oli. Hänen tunteensa olivat täysin sekaisin.
Kun esitykset olivat kokonaan ohitse, Joel syöksyi katsomosta ensimmäisten joukossa. Hänen piti odottaa siskoaan musiikkiopiston takapihalla ja sieltä hän epäili myös Annen löytyvän. Mutta kun esiintyjät alkoivat purkautua ulos ovista, Annea ei näkynyt missään. Kaikki muut saman kuoron tytöt tulivat ulos, mutta Anne oli kuin kadonnut tuhkana tuuleen. Joelin sisko tuli autolle ja väsymyksestä äkäisenä yritti päästä lähtemään, mutta Joel tahtoi odottaa. Vasta kun hän näki, että sisällä sammutettiin valoja, hän suostui luovuttamaan.
Sisko kyseli koko ajomatkan, mitä Joel oli odottanut, mutta Joel pysyi vaiti. Hän ei voinut uskoa, että oli kadottanut hiljaisen tytön jo toistamiseen..

Jatkoa ehkä tulossa...