Tosikkous yhdistää taiteilijoita ja taidealan ihmisiä. On hauska seurata heidän toimintaansa. Joskus toki myös rasittava, kun pitää osallistua tähän toimintaan.
En ole löytänyt mitään syytä tälle tosikkoudelle. Lähinnä se säälittää. Ehkä tosikkoudella halutaan osoittaa, että ollaan ammattilaisia ja kyetään syvälliseen toimintaan. Valitettavasti tosikkomaisuus on hyvin amatöörimäistä ja pinnallista käyttäytymistä. Ehkä takana on pelko? Joku voi yhdistää herkkyyden ja tosikkouden; väärinkäsitys sekin.
En ole löytänyt mitään syytä tälle tosikkoudelle. Lähinnä se säälittää. Ehkä tosikkoudella halutaan osoittaa, että ollaan ammattilaisia ja kyetään syvälliseen toimintaan. Valitettavasti tosikkomaisuus on hyvin amatöörimäistä ja pinnallista käyttäytymistä. Ehkä takana on pelko? Joku voi yhdistää herkkyyden ja tosikkouden; väärinkäsitys sekin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämä sun kommenttisi on kyllä todella naurettava. Taiteilijat ovat tosikkoja, kuinka monta taiteilijaa tunnet voidaksesi sanoa näin? maailmassa on monta taiteilijaa, ja et tunne läheskää kaikkia. Etkö tiedä, että jokainen ihminen on erilainen, jokaisella on oma totinen puoli. TOTTAKAI taiteilija tarvii olla tosikko työssään, ettei sitä heti leimata pelleksi, mitä oikeen luulet, kuin ajattelit että jos vaikka asianajaja olisi semmone vitsiniekkapelle niin otettaisiinkohan hänen töitään vakavasti? Kannattaa kato aina järkeillä omassa päässään asioita ennenku tulee siitä nettiin hoilottaa! Itse olen taiteilija ja minä tunnen kyllä taiteilijoita. Mikä se sua on rassaamaan että he ovat tosikkoja? mikä sinä olet? se pellevitsiniekkako? Ei sellaisella pääse pitkälle tässä maailmas. Taiteilijoilla Yleensä on tietämys siitä mitä tämä paska maailma on, tässä maailmassa ei paljon naureskella. Kannattaisi ehkä ottaa oppia meistä, nauramalla ei todellisuudessa pääse pitkälle..
jatkaa parilla tarkennuksella muillekin silleensä, että tosikkouden vastakohta ei ole vitsinikkarius tai pelleileminen. Tosikkous ja epätosikkous ovat elämänasenteita. Tosikkoudella luodaan oman itsensä arkipäivän ja jokaisen hetken ympärille epämiellyttävä totisuuden ja yksisilmäisyyden kehä, joka näkyy kauas epäaitoutena. Tosikkous ei ole sama asia kuin ammattitaito, paneutuminen asiaan tai syvällisyys.
pääse paljon lähtökuoppia pidemmälle, kun repesin jo tällekin aamuni ratoksi. :D
Kyynisen elämänasenteen ovat muuten ihan työhönsä tosikkomaisen vakavasti suhtautuvat tiedemiehet todenneet aiheuttavan ennenaikaista poismenoa.
Varsinaiseen aiheeseen: taiteilijoita on monenlaisia. Olen huomannut, että ne, jotka ovat lähipiirinsä ja viiteryhmänsä ainoita tai harvoja taiteilijoita, suhtautuvat omaan työhönsä melkoisella vakavuudella ja totisuudella, jopa hartaudella. Erityisesti nuorten taiteilijoiden muodostamissa yhteisöissä vallalla on pikemminkin loputon ja kaikkeen mahdolliseen kohdistuva sarkasmi sekä hulvaton itseironia. Kaikenlaista huumoria viattomalta pissa-kakka-osastolta vakavaan rienaamiseen saakka esiintyy.
Yksinkertaiset ihmiset muuten ovat usein elämänasenteeltaan tosikompia kuin älykkäät ja ottavat myös itsensä ja edesottamuksensa vakavammin. Noin yleistäen. Johtunee näköalan suppeudesta.
Ehkäpä ihmiset jotka ovat saaneet elämänlahjan, haluavat paneutua asiaansa yhtä vakavasti kuin esim.tiedemiehet. Jokainen varmasti haluaa rakentaa itseään, tyylillä millä hyvänsä. Mutta ei voi alkaa yleistämään taiteilijoiden tosikkoutta. Jokainen ihminen on yksilö. Lopettakaa tuo lokerointi heti alkuun!
vaikka hieman perää tuossa saattaa ollakin.
Olisko yksi syy se, että taiteessa ei ole selkeitä mittareita, kuka on paras (vrt. urheilu), ja moni taiteilija joutuu helposti puolustuskannalle, kun hänen töitään arvioidaan, joskus aika kohtuuttomastikin. Tuollaisessa tilanteessa on vaikea olla hauska.
Tai sitten se, että taiteen pariin ajautuu enemmän tai vähemmän traumaattisia ihmisiä. Eivät tietenkään kaikki näitä ole, mutta varsin iso osa esim. kuuluisuuksista.
Olen samaa mieltä, että monet taiteilijat suhtautuvat liian suurella vakavuudella omaan tekemiseensä. Kukaan ei saa sanoa niistä teoksista mitään, pitää vaan ihastella sitä yksiväristä neliötä seinällä että miten keksitkin tuollaisen abstraktion. Ja näyttelyn ripustaminen on kuin joku iisakin kirkon rakentaminen, ihan kuin olis jotain väliä onko se nyt millin suuntaan tai toiseen (huom. en tarkoita etteikö ripustuksella olisi merkitystä). Tehdään kantaaottavia töitä ja itketään kun ei niitä kikkelinkuvia kukaan halua ostaa. Se on mielestäni jotenkin tekopyhää. Itsekin olen koulutuksen saanut taiteilija, mutta mulla ei ole sellaista... kukkoilun tarvetta. Teen mitä tykkään ja yleensä siitä muutkin tykkää, ja minusta taide on iloinen asia. Ja olen kyllä ihan nykytaiteilija, ja teen monella tekniikalla maalauksesta installaatioihin. Sekään ei kaikille sovi, vaativat että pitäis tehä vaan yhtä tekniikkaa. Ja paskat!
Kun vielä olin hyvin vihreä taiteilija, erehdyin olemaan oma itseni, pirteä, aurinkoinen ja kovaääninen. Hyvin nopeasti sain tuntea sen nahoissani. Kyse on katu-uskottavuudesta. Taiteilijan ammatti on ihan pohjalle noteerattu mitä arvostukseen tulee. Hymyilevä taiteilija on auttamattomasti haavellinen hömppä/urpo joka ei ymmärra oikeasta elämästä mitään. Tässä maassa uskottavia ovat vain ne jotka kulkevat naama sitruunan näköisenä ja kehuvat kovasti tekemiään töitä. Säälittäväähän se on. Ei vain taiteilijat ole säälittäviä vaan tämä pohjoinen 'kulttuuri'.
Vihdoinki, tuli asiaa... Asenne on Suomen kansassa ja siinä mitä se kykenee ottamaan vastaan. Taiteilijat, antakaa mennä ja haistattakaa pitkät, tehtää työtänne ilolla ja näyttäkää se muille, eiköhän Suomen kansakin ala sitten pikkuhiljaa oppia muuttamaan asennetta. It´s all in your hands, so you can make a change!