Pystyykö tulevan lapsen painoarviota antamaan, muutakuin ultraäänitutkimuksessa? Voiko esim. lääkäri antaa painoarviota "käsituntumalla" ja vaikuttaako kohdunpohjan korkeus lapsen kokoon milläänlailla?
Tietämystä?
Tietämystä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
viimeisellä lääkäri käynnillä vauvan painoarvio ihan vaan käsi tuntumalla
Pitikös se paikkaansa se arvio?
Kokemuksia muiltakin, kiitos.
Ihan ymmärrettävästi käsituntumalla annettu painoarvio on hyvin epätarkka. Siinähän lääkäri/kätilö/terveydenhoitaja vaan oman kokemuksensa perusteella arvio miten isolta lapsi tuntuu, joten ultrassa saadut arviot pitävät huomattavasti paremmin paikkansa. Ystäväni lapsi arvioitiin aikoinaan käsituntumalla reilusti yli 4kg, mutta syntyi 3200g:sena, kun taas sisaren lapsi arvioitiin käsituntumalla hyvin pienikokoiseksi ja oli 4300g syntyessään. Tietysti vauva saattaa kasvaa hurjastikin viikossa kahdessa, mikä kokoarvion tekemisen ja itse synnytyksen välillä on mutta silti..
Itse olen muista syistä käynyt tiuhassa kasvuseurannassa ja ultrassa mitataan pää-perämitta, reisiluu- ja olkavarrenluumitta sekä vartalon ympärys, joiden lukemistä kone antaa painoarvion. Tällaiset arviot on ystäväpiirini galluppien mukaan heittänyt ainostaan muutamilla sadoilla grammoilla. :)
mutta harmi vain, kun ovat nuo ultrassa käynnitkin niin kalliita :/
Mulla kätilö arvioi käsituntumalla 35 gramman tarkkuudella oikein (kätilö arvioi 3200 ja lapsi painoi 3235). Lääkäri puolestaan arvioi yli nelikiloiseksi.
mutta harmi vain, kun ovat nuo ultrassa käynnitkin niin kalliita ja itse neuvolan kautta ei saa kuin yhden ainoa ultraäänitutkimuksen ilmaiseksi, ellei tule mitään hämminkiä odotusaikana :/