Häpeän itseäni ja anoreksiaani, tämä sairaus luultavasti on ollut minulle selviytymiskeino, ja siitä on ollut jopa apua minulle mutta nyt se on kääntänyt minulle selkänsä ja siitä on tullut häpeällinen asia ja uskon että mun vanhemmat häpeää mua. Kaikki häpeää mua kun olen tällainen.
Haluan parantua tästä ja yritän sitä joka päivä mutta aina kun yritän niin kaikki epäonnistuu.Tämä on niin ylivoimaisen vaikeaa. Jotenkin vaan pelkään ruokaa. Häpeän, tätä kirjoitustakin, aivan kaikkea minussa. Tunteeko joku teistä samanlaista häpeää ja uskotteko että muut häpeää teitä?
Haluan parantua tästä ja yritän sitä joka päivä mutta aina kun yritän niin kaikki epäonnistuu.Tämä on niin ylivoimaisen vaikeaa. Jotenkin vaan pelkään ruokaa. Häpeän, tätä kirjoitustakin, aivan kaikkea minussa. Tunteeko joku teistä samanlaista häpeää ja uskotteko että muut häpeää teitä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuttu tunne.häpeän ja tunnen syyllisyyttä sairaudestani.häpeän ruuasta valehtelua,itseni ja muiden manipulointia jota kokoajan harrastan ettei jotain tarvitsisi syödä.
olen yksi häpeäpilkku,tahra yhteiskunnassa ja kaikki minussa on väärin kun en kykene parantumaan ja syömään niinkuin pitäisi.ruoka vain on paha möykky.jotain mitä minä en saisi saada.anoreksia pitää minut kokonaisena,en osaa luopua siitä, se on niin vahvasti osa minua mutta kuitenkin häpeän sitä ja laihuuttani sitä että ihmiset kuiskivat,huolestuneita vilkaisuja.
Mä tekisin mitä vaan et olisin taas yhtä laiha ku ennen! lihoin osastolla ollessani eka 46kg:stä 53 (tavoite) ja bulimian seurauksena painan nyt 60 kg, hyi vittu! oon läski.