Mikä näitä Hollywoodin "hot hot" vakio

Tuli vaan mieleen, kun katsoin Blood Diamond leffan, jossa DiCaprio on pääosassa.

Onko ukolla joku sopimus, että:

- On aina joku sankari oli sitten, mikä elokuva tahansa. Tai ensin ollaan niin kovia ja lopulta ollaan sankari ja pelastaa päivän?

- Hiuksia ja kasvoja ei saa liata D:

- Elokuvassa ei saa olla sellaisia hetkiä, mikä saa hahmon huonoon valoon. Eli siis nuorille naisille kuin märkä uni.

- Haastatteluissa sit jauhetaan oikein urakalla paskaa, että olin ahkera jne...

DiCaprio on juuri sellanen, kuten esimerkiksi Tom Cruise, Segal ja pari muuta. Ottavat kunnian pois stunttien tekijöiltä ja väittävät tekevänsä kaiken.

(Huom! Mitä pystyy ilman tehosteita tekemään)

Sentään tuossa elokuvassa sai luodista, mutta siihen se jääkin. Muuten oli kuin joku Rambo, johon ei kertaakaan osuttuja hoitaa kaiken pois alta.

Tosin Rambo leffat on noihin verrattuna realistesempia. Varsinkin se uusin, mitä tulee tammikuussa. Mihin oikeasti uskotaan, jos lähtee sotimaan jne...?

Kansikuva poikaan, joka lähtee ensimmäistä kertaa kentällä. Vai kokenut konkari, joka ollut monesti vaarassa ja selvinnyt niistä?

Noo se on Hollywoodia.
4514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta elokuvassa What's Eating Gilbert Grape hän tekee hitonmoisen suorituksen näytellessään Gilbertin kehitysvammaista veljeä Arnieta. Voisi luulla, että elokuvassa näyttelee oikeasti vammainen henkilö. Todella vakuuttavaa jälkeä. Se on kyllä kyseisen henkilön paras roolisuoritus.

Äänestä
  • loistava!

    Olen sen elokuvan nähnyt moneen kertaan.

    Itse kehitysvammaisen sukulaisen omaavana olen todella vaikuttunut DiCaprion kyvyistä.
    Puhetapa, ilmeet ja kehonkieli -aivan kuin kehitysvammaisella.

    Äänestä

Leonardo on oikeasti ihan hemmetin hyvä näyttelijä. yks parhaista.

Äänestä

oletkos oikeasti katsonu montaki esim just dicaprion leffoi tai muiden erittäin hyvien näyttelijöiden leffoi?ei sitä ilman näyttelijän lahjoja todellaka pääse muutenhan kaikki komeet ja kauniit olis "näyttelijöitä" esim.just tota gilbert grapee tuskin oot edes katsonu taidat olla joku teini?kun kerran rambo on sun mielestä "realistinen"joojoo...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näyttelijöitä vaivaa? kirjoitti:

Tuli vaan mieleen, kun katsoin Blood Diamond leffan, jossa DiCaprio on pääosassa.

Onko ukolla joku sopimus, että:

- On aina joku sankari oli sitten, mikä elokuva tahansa. Tai ensin ollaan niin kovia ja lopulta ollaan sankari ja pelastaa päivän?

- Hiuksia ja kasvoja ei saa liata D:

- Elokuvassa ei saa olla sellaisia hetkiä, mikä saa hahmon huonoon valoon. Eli siis nuorille naisille kuin märkä uni.

- Haastatteluissa sit jauhetaan oikein urakalla paskaa, että olin ahkera jne...

DiCaprio on juuri sellanen, kuten esimerkiksi Tom Cruise, Segal ja pari muuta. Ottavat kunnian pois stunttien tekijöiltä ja väittävät tekevänsä kaiken.

(Huom! Mitä pystyy ilman tehosteita tekemään)

Sentään tuossa elokuvassa sai luodista, mutta siihen se jääkin. Muuten oli kuin joku Rambo, johon ei kertaakaan osuttuja hoitaa kaiken pois alta.

Tosin Rambo leffat on noihin verrattuna realistesempia. Varsinkin se uusin, mitä tulee tammikuussa. Mihin oikeasti uskotaan, jos lähtee sotimaan jne...?

Kansikuva poikaan, joka lähtee ensimmäistä kertaa kentällä. Vai kokenut konkari, joka ollut monesti vaarassa ja selvinnyt niistä?

Noo se on Hollywoodia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu