aikuisen

Moi! Voisiko joku asiaan paremmin perehtynyt kertoa, voiko aikuisella olla lyhyitä poissaolokohtauksia? Kaikki teksti, minkä olen löytänyt keskittyy kouristuskohtauksiin ja antaa ymmärtää, että pieniä "katkoksia" on vain lapsilla ja nuorilla. Itselleni tulee silloin tällöin tilanteita, joissa havahdun tajuamaan, että olen ollut pienen hetken aivan poissa. En tiedä huomaako sitä edes sen hetkinen keskustelukumppani, mutta itse sen huomaan. Olen alkanut miettiä lääkärissä käyntiä, mutta en haluaisi mennä arvauskeskukseen naurettavaksi (anteeksi vain).
2462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen sairastanut epilepsiaa jo 25vuotta.
Nykyinen tilanteeni on että "isommat" kohtaukset tulevat öisin, ja jos saan päivällä kohtauksia ne ovat pieniä poissaolo kohtauksia.
Niitä poissaolo kohtauksia ei välttämättä huomaa sellainen joka ei ole paljon tekemisissä minun kanssa mutta läheiseni jotka ovat niitä tottuneet näkemään kyllä huomaavat.
Tilanne menee helposti ohi eikä kenenkään tarvitse panikoida. poissaolo kohtaus minulla kestää n 20-30 sek.
Joten kyllä on aikuisenkin mahdollista saada poissaolo kohtauksia
Hyvää jatkoa sinulle! =)

Äänestä

on ja en ole lukenut mitä kirjoitetaan,
mutta onpa harmai jos ei ole muka yleisesti aikuisilla kuten tuntuu olevan.

Itse olen saanut molempia ja niitä poissaolokohtauksia ei yleensä ystävä
huomaa.

Mene vain arvauskeskukseen ja pyydä
lähete Neurologille niin pääset kunnon tutkimuksiin.

Mulla alkoi 14v. poissaoloilla joka
sitten iän myötä paheni kunnon gm
kohtauksisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


absence? kirjoitti:

Moi! Voisiko joku asiaan paremmin perehtynyt kertoa, voiko aikuisella olla lyhyitä poissaolokohtauksia? Kaikki teksti, minkä olen löytänyt keskittyy kouristuskohtauksiin ja antaa ymmärtää, että pieniä "katkoksia" on vain lapsilla ja nuorilla. Itselleni tulee silloin tällöin tilanteita, joissa havahdun tajuamaan, että olen ollut pienen hetken aivan poissa. En tiedä huomaako sitä edes sen hetkinen keskustelukumppani, mutta itse sen huomaan. Olen alkanut miettiä lääkärissä käyntiä, mutta en haluaisi mennä arvauskeskukseen naurettavaksi (anteeksi vain).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu