Mitä mieltä

Tällaiset ajattelin tilata:

Michelin Primacy Alpin PA3 195/65 R15 91H UUSI

Vaikuttaisivat erittäin sopivilta suomalaiseen talveen.
4356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kitkarenkailla ei tee mitään. Niillä saattaa käydä vaikka näin (liukas tie):

"Yksi ihminen kuoli ja neljä loukkaantui kahden henkilöauton kolarissa Seinäjoella tiistai-iltana.

Onnettomuus sattui valtatie 18:lla noin neljän kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta Ylistaron suuntaan.

Toinen autoista oli lähtenyt sivuluisuun ja törmännyt vastaantulijan keulaan. Vastaan tulleessa autossa oli vain kuljettaja ja toisessa kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Henkensä menettänyt istui auton takapenkillä.

Loukkaantuneet kuljetettiin hoidettaviksi Seinäjoen keskussairaalaan.

Pelastuslaitoksen mukaan tie oli onnettomuushetkellä erittäin liukas. "

Äänestä

Kannattaisi myös harkita ajan tilaamista kallonkutistajalle, jos moisia pyyhekumeja harkitset.

Onneksi itsetuhoisia kitkarengaspellejä on liikenteessä vain muutama prosentti. Turvallisuuteen ja mukavuuteen panostavat kuljettavat käyttävät nastarenkaita, joten tilaa sellaiset tai pysy kotona.

Äänestä

Taitaisivat olla ihan ok suomenkin talveen. Noita ylläolevia nastaurpojen viestejä kommentoisin lähinnä seuraavalla faktalla:

Kitkarenkaita on noin 20 prosentilla autoilijoista. Paitsi absoluuttisesti, myös suhteellisestikin kitkarenkaiden käyttäjille sattuu vähemmän onnettomuuksia kuin nastarenkaiden käyttäjille.

Joittenkin on vaan niin vaikea ymmärtää, että kitkat pitävät aivan mainiosti. Ei tarvitse ajaa mitenkään muusta liikenteestä poiketen. Itse ajaisin mielelläni kovempaa kuin useimmat tielläliikkujat, mutta usein nastarengaskuskit ovat tuolla tientukkoina. Suolaustakaan ei kitkarengas kaipaa.

Nimim. Erittäin tyytyväinen kitkarengaskuski. Kun kitkojen hyvästä pidosta ja vertaansa vaille olevasta mukavuudesta on kokemusta, ei nastoja enää minun autoihini tule. Ei koskaan. Ei nastoissakaan muuta vikaa ole kuin melu ja se, että tiet menevät niiden vuoksi entistä huonompaan kuntoon.

Äänestä

Tilaa pois vaan, mutta älä ihmeessä niitä autosi alle laita jos sillä meinaat vielä ajaakkin. Kitkarenkaaseen pitäisi tulla samanlainen teksti kuin tupakka-askiinkin. Samanlailla ne pilaavat ihmisten keuhkot nostattamalla erittäin tehokkaasti ilmaan pienhiukkasia. Terveydelle vaaralliset renkaat. Pitäisi siis kieltää, mikä ajan mittaan tapahtuukin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


talvirenkaista? kirjoitti:

Tällaiset ajattelin tilata:

Michelin Primacy Alpin PA3 195/65 R15 91H UUSI

Vaikuttaisivat erittäin sopivilta suomalaiseen talveen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu