Sain tietää

tuloksen: pahanlaatuinen kasvain rinnassa.
Miten tästä eteen päin,olen vain itkennyt,itkenyt ja taas itkenyt.
41210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hei
sulle tulee aika sinne hoitavalle kirurgille ja sairaanhoitajalle jotka kertoilee miten sua hoidetaan, lähinnä eka siitä leikkauksesta.
aina tuo tieto on eka järkytys, mutta homma alkaa menemään omalla painollaan kun pääset hoitojen alkuun. sairaalassa on myös erikseen syöpähoitaja tms jonka kanssa voit jutella ja hän tulee varmaan muutenkin juttelemaan sulle leikkauksen jälkeen.
jos haluat voin jutella kanssasi, olen itse myös rintasyövän sairastanut tänä vuonna. etsi vaikka haulla mut chatistä. voimia ja joulun odotusta sulle

Äänestä

Mä kävin eilen kirurgilla, huomenna ultraääni ja mahollisesti neulanäyte.. Että alkuvaiheessa vasta, ja vastauksia odottelen.

Mutta lohdutukseks voin kertoa lyhyesti ystävästäni jolla rintasyöpä todettiin pari vuotta sitten. Kasvain leikattiin pois, arpi lähes olematon. Hoidon myötä hiukset lähti, mutta uudet hiukset on todella mageet. Syöpä voitettiin, ja nyt ainakin toistaseks kaikki on hyvin. Suomessa kuitenki suuri osa rintasyöpään sairastuneista selviää siitä!
Voimia!

Äänestä
  • Kirurgi kyl rauhotteli, et nuorilla pahanlaatuiset kasvaimet rinnassa on todella harvinaisia.. Onks kellään tietoa sit nuoremmista sairastaneista? Oon vasta 23.

    Äänestä

  • Tutkimuksessa kirjoitti:

    Kirurgi kyl rauhotteli, et nuorilla pahanlaatuiset kasvaimet rinnassa on todella harvinaisia.. Onks kellään tietoa sit nuoremmista sairastaneista? Oon vasta 23.

    Oon itse 23 ja sairastuin tänä syksynä.. mutta harvinaista tämä on eli keskimäärin vain yksi 20-24vuotias sairastuu rintasyöpään vuodessa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänään neulanäytteen kirjoitti:

tuloksen: pahanlaatuinen kasvain rinnassa.
Miten tästä eteen päin,olen vain itkennyt,itkenyt ja taas itkenyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu