Onkohan kenelläkään kokemuksia juovaokamonneista?
Saimme kyseisiä kaloja kaksi kappaletta tutuilta
eikä akvaarioliikkeessämme tiedetty kaloista
juurikaan. Millaisia ne ovat, kasvavatko ne
suuriksi ja poikivatkohan ne? Mielenkiintoisia
kaloja jotka murisevat ja äänekkäästi!
Saimme kyseisiä kaloja kaksi kappaletta tutuilta
eikä akvaarioliikkeessämme tiedetty kaloista
juurikaan. Millaisia ne ovat, kasvavatko ne
suuriksi ja poikivatkohan ne? Mielenkiintoisia
kaloja jotka murisevat ja äänekkäästi!
Vastaukset 4
Vanhimmat
...itse kutsun omiani murisijoiksi... En tiedä
olitko se sä, kun viimeksi kyseli näistä
okamonneista... Mutta vastaanpa kuitenkin!
Eli: Juovaokamonnit on melko rauhallisii, eli ne
ei vahingoita muita (vaikka niistä tulee noin 10-
15 senttisii) ne on suuren aikaa paikallaan. Ne
ei oo agressiivisii.
Itselläni niitä on ollut noin 2 vuotta, eikä olla
ollenkaan suostuttu poikimaan. Johtuu luultavasti
siitä, etten tiedä kumpia ovat. Niistä on siis
todella vaikea tunnistaa sukupuoli.
Mutta jos sattuvat olemaan molemmat naaraita tai
uroksia, niin ihan hyvin menevät keskenään ja
muitten kalojen kanssa.
Nää kalat on sitte oikeita ahmatteja, joten
kannattaa hiukan kokeilla kattoo, ettei ihan
liikaa anna ruokaa. Niistä tulee kirjaimellisesti
palloja, kun ne on syöny ittensä täyteen.
Mielestäni nää sopeutuu ihan mihin veteen
(melkein) tahansa, että ne ei vaadi paljoo
mitään, tosiaan tuntuu siltä että niistä ei saa
mitään tietoa, edes sieltä, mistä ne on ostanu!
Jos tarviit viel jotain tietoo, ni kertoileppa!
Meillä on vähän vajaa 200 litranen tankki jossa
ne muiden kans on. Todella jännästihän ne
murahtelee. Millasta ruokaa oot antanu niille?
Netissä tuntuu lukevan että elävää ruokaa kuten
matoja yms. Meillä sattuu olemaan piikkisilmiä
samassa altaassa, toivottavasti okat ei luule
niitä ruuaksi ;)
Ei tosiaa mistään tunnut saavan tarkkaa tietoo
niistä, paljon tietoo on mutta aina tieto on
vastakkaista mitä muualta on saanu!
...mulla 240 litrasessa.
Oon ihan vaan monnien tabuja antanu, eikä ne tuu
yleensä syömään kun vasta valojen sammuttamisen
jälkeen. Nuoremmat yksilöt liikkuu enemmän, mä en
ite nää noita mun kavereita kun muutaman kerran
viikossa. Silti ne on aina hyvin syöneitä...? :)
Mulla on ollu niitten kans piikkiksiä, eivätkä
mitään ole tehneet niille. Eli en usko että
ruuaksi luulevat, ja onneks piikkisilmät on
huomattavasti nopeempii kun nää "murisijat"...
Heippa!
Juovaokamonni tulee yli 20-senttiseksi eli olisi
suositeltavaa pitää sitä vähintään 250-litran
altaassa.
Okamonnit ovat suursyömäreitä, jotka syövat
kaikkea mahdollista ruokaa, jota niiden altaaseen
laitetaan - pimeään aikaan! -. Ne nimittäin
eivät juuri totu liikkumaan normaalivaloisessa
akvaariossa.
Okamonnit ovat äärimmäisen kilttejä. Ne eivät tee
mitään pienillekään kumppaneilleen. Toki ne
syövät pienet kalanpoikaset siinä kuin
hyttystoukatkin.
Okamonnien lisääntyminen vankeudessa on
äärimmäisen harvinaista. En muista nähneeni
yhtään kutuselostusta kirjallisuudessa. Venäjällä
niitä toki viljellään hormonien avulla.