Buddhalaisen käsityksen mukaan kaikki vaikeutemme johtuvat viime kädessä harhaluulostamme. Uskomme itsemme ja muiden ihmisten, sekä asioiden ja ilmiöiden muuttumattomaan ja luontaiseen olemassaoloon - niiden pysyvyyteen. Me takerrumme tähän uskoon ja kärsimme, yrittäessämme vastustaa muutosta ja liikettä, joka ei ole meidän hallittavissamme. Esim. avioituessamme me usein oletamme - joko tiedostaen tai tiedostamatta - puolisomme pysyvän samanlaisena "kunnes kuolema meidät erottaa". Kun puolisomme sitten väistämättä muuttuu - vähän tai paljon - niin henkisesti kuin fyysisestikin, emme voi tätä hyväksyä emmekä usein kykene näkemään kuinka olemme itsekin muuttuneet aivan toisenlaiseksi ihmiseksi kuin olimme rakastuessamme puolisoomme. Seuraa katkeria riitoja.
- Olisitpa sinäkin samanlainen kuin silloin ennen !
Useat ( länsimaalaiset ) kokevat että kehomme ja mielemme "koostuvat" jostakin, joka on jotakin jatkuvaa ja olennaista "minua". Buddhalaiset uskovat, että tällainen "ominaislaatu" on vain mielemme olettamus ; todellisuudessa sellaista ei ole.
Takertuminen tällaiseen muuttumattomuuteen perustuu käsityksemme mukaan väärään havaintoon. Siitä pyrimme pääsemään eroon harjoittamalla mieltämme meditaation ja "polun" tai "tien" harjoittamisen avulla. Miksi ? Koska ajattelemme takertumisen olevan kaiken kärsimyksemme syy. Halumme takertua löytyy kaikenlaisten kipeiksi kokemiemme asioiden ytimistä.
Voimme hylätä harhakuvitelmamme kaiken pysyvyydestä ja ominaislaadusta kehittämällä ymmärrystämme ja näkökykyämme kunnes se, ettei pysyvyyttä, ominaislaatua, ole minkään kohdalla, on meille itsestäänselvää. Kehitämme tätä ymmärrystä samalla tavalla kuin kehitämme esim. nöyryyttä päästäksemme eroon ylpeydestämme. Buddhalaisuus opettaa että ensin meidän on pyrittävä tietoisesti tutustumaan virheelliseen tapaamme aistia itsemme ja kaikki tapahtuva ; ymmärrettyämme tämän voimme ryhtyä jalostamaan mieltämme muodostamaan oikeita käsityksiä ilmiöistä ja kaikesta kohtaamastamme. Tämä on älyllinen prosessi samalla tavalla kuin jonkin asian tajuaminen, joka saavutetaan ahkeralla opiskelemisella ja kuuntelemalla opetusta. Tajuaminen edellyttää jatkuvaa harjoitusta. Samoin olevaisuuden harhan tajuaminen edellyttää myös jatkuvaa harjoitusta : säännöllistä meditaatiota ja tietoista "polulla" kulkemista.
Vasta kun käsityksemme kykenee oikeasti vaikuttamaan kuvaamme itsestämme ja muista asioista, voimme kokea aitoa onnellisuutta ja rauhaa, joka ei ole riippuvainen siitä mitä omistamme, minkälainen elämäntilanteemme on tai millä tavalla muut ihmiset suhtautuvat meihin. Silloin asiat eivät kosketa meitä enää henkilökohtaisesti ; kohdatessamme kärsimystä ja kokiessamme vääryyttä tunnemme surua, mutta emme enää ajattele että "minä kärsin" - ajattelemme ja koemme että "kärsimystä on". Tässä on vissi, huomattava ero. Kun tajuamme, ettei meillä ole ominaisluonnetta, puramme itseemme takertumisen perustan, joka on kaiken kärsimyksen perimmäinen syy.
Buddhalaisuuden mukaan ymmärryksemme tietoinen kehittäminen johtaa meidät näkemään asiat sellaisina kuin ne todella ovat. Prosessin kestäessä mielestämme poistuvat asteittain todellisuutta koskevat virheelliset näkemykset ja kokemukset, joihin olemme usein niin tottuneita, ettemme tiedosta niitä ja joita näin alitajuisesti pidämme osana itseämme.
- Olisitpa sinäkin samanlainen kuin silloin ennen !
Useat ( länsimaalaiset ) kokevat että kehomme ja mielemme "koostuvat" jostakin, joka on jotakin jatkuvaa ja olennaista "minua". Buddhalaiset uskovat, että tällainen "ominaislaatu" on vain mielemme olettamus ; todellisuudessa sellaista ei ole.
Takertuminen tällaiseen muuttumattomuuteen perustuu käsityksemme mukaan väärään havaintoon. Siitä pyrimme pääsemään eroon harjoittamalla mieltämme meditaation ja "polun" tai "tien" harjoittamisen avulla. Miksi ? Koska ajattelemme takertumisen olevan kaiken kärsimyksemme syy. Halumme takertua löytyy kaikenlaisten kipeiksi kokemiemme asioiden ytimistä.
Voimme hylätä harhakuvitelmamme kaiken pysyvyydestä ja ominaislaadusta kehittämällä ymmärrystämme ja näkökykyämme kunnes se, ettei pysyvyyttä, ominaislaatua, ole minkään kohdalla, on meille itsestäänselvää. Kehitämme tätä ymmärrystä samalla tavalla kuin kehitämme esim. nöyryyttä päästäksemme eroon ylpeydestämme. Buddhalaisuus opettaa että ensin meidän on pyrittävä tietoisesti tutustumaan virheelliseen tapaamme aistia itsemme ja kaikki tapahtuva ; ymmärrettyämme tämän voimme ryhtyä jalostamaan mieltämme muodostamaan oikeita käsityksiä ilmiöistä ja kaikesta kohtaamastamme. Tämä on älyllinen prosessi samalla tavalla kuin jonkin asian tajuaminen, joka saavutetaan ahkeralla opiskelemisella ja kuuntelemalla opetusta. Tajuaminen edellyttää jatkuvaa harjoitusta. Samoin olevaisuuden harhan tajuaminen edellyttää myös jatkuvaa harjoitusta : säännöllistä meditaatiota ja tietoista "polulla" kulkemista.
Vasta kun käsityksemme kykenee oikeasti vaikuttamaan kuvaamme itsestämme ja muista asioista, voimme kokea aitoa onnellisuutta ja rauhaa, joka ei ole riippuvainen siitä mitä omistamme, minkälainen elämäntilanteemme on tai millä tavalla muut ihmiset suhtautuvat meihin. Silloin asiat eivät kosketa meitä enää henkilökohtaisesti ; kohdatessamme kärsimystä ja kokiessamme vääryyttä tunnemme surua, mutta emme enää ajattele että "minä kärsin" - ajattelemme ja koemme että "kärsimystä on". Tässä on vissi, huomattava ero. Kun tajuamme, ettei meillä ole ominaisluonnetta, puramme itseemme takertumisen perustan, joka on kaiken kärsimyksen perimmäinen syy.
Buddhalaisuuden mukaan ymmärryksemme tietoinen kehittäminen johtaa meidät näkemään asiat sellaisina kuin ne todella ovat. Prosessin kestäessä mielestämme poistuvat asteittain todellisuutta koskevat virheelliset näkemykset ja kokemukset, joihin olemme usein niin tottuneita, ettemme tiedosta niitä ja joita näin alitajuisesti pidämme osana itseämme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen mietiskellyt pääni puhki, että mikä se mahtaa olla se seikka mikä saa ihmiset takertumaan härkäpäisesti "omana itsenään" olemiseen. En keksi muutakaan parempaa syytä kuin mieletön kuolemanpelko. Kaikki muutoshan on ikäänkuin kuolemaa. Jos nyt joku alkaa karsia erinäisiä luonteenpiirteitään, muuttaa tapojaan jne. hän voi muuttua niin täysin ettei enää tunnista itseään, ja silloin hän alkaa pelätä että nuppi sekoaa: en ole enää oma itseni.
Mutta kun se itse elikkäs ego on niin halvatun keinotekoinen ja tekemällä tehty, miksi sen pitäisi olla niin pyhä ettei siitä voi luopua?
Monet vetoavat että he ovat tällaisia ja sellaisia kun lapsena kokivat niin ja näin, ja se ja se kumppani oli semmoinen ja yhyy. Mutta nuo tilanteet eivät ole ENÄÄ TÄSSÄ JA NYT, miksi niihin pitää takertua? Luulen, että ihmiset suorastaan rakastavat rämpiä kärsimyksissään ja katkeruudessaan; nehän pitävät heidät "heinä"! Kaiken sen ininän jälkeen mitä minäkin olen muilta kuullut ja kieltämättä itsekin suustani päästänyt
oikein etoo, että itsesäälikö se ihmisen tiellä pitää... No, siis itsenään. Tämä "tie" ei siis ole Tie.
Laajemmissa piireissä elikkäs heimotasolla vaikkapa Jugoslaviassa pyritään kostamaan jotakin mitä on tapahtunut 800 v sitten aivan toisille ihmisille. Tai vaikkapa siellä nyt asuisikin noiden menneiden ihmisten inkarnaatioita, niin siltikin on naurettavaa takertua menneeseen kynsin hampain, jotta voidaan käyttää sitä tekosyynä rääkätä muita.
Yksilötasolla muutos lienee helpompaa. Mutta ehkä siinä pitää edetä varovaisesti ja ikäänkuin huomaamatta, ettei pelollaan hallitseva ego huomaa kuinka sen perusta hiljalleen murenee. En minä usko että ego sinänsä mitenkään paha tai hirmuhallitsija haluaa olla, se vain ei mahda itselleen mitään yhtä vähän kuin paniikkihäiriöstä kärsivä mahtaa sille että kun pumppu alkaa takoa, niin karkuun on päästävä, mistä hyvänsä tilanteesta. Ego on ihmisen suojelija, joka uskoo kaikkialla väijyvän kuoleman. Ego on koossapitävä voima. Mutta sen pitäisi olla väline tai kanava, ei isäntä talossa.
Vaikka aloitit uuden keskustelun, tuo kommenttisi jatkoi samaa teemaa kuin tellun ''hulluuden ylistys''. Jos haluat lukea kantani asiaan, katso se sieltä. Tämä aihepiiri on erittäin tärkeä, ehkäpä tärkeämpi kuin mikään muu. Oikean uskonnollisuuden ja viisauden löytäminen on kiinni siitä kykenemmekö TYHJENTYMÄÄN ...Ns. uskovaiset luulevat että heidän pitää täyttää itseään päntäämällä jotain raamattua tai koraania, todellisuudessa meidän pitäisi unohtaa kaikki sellainen ...Mistähän se pelko sitten mahtaa tulla, että meidän on luotava todellisen itsemme suojaksi tämmöisiä ''tiedon panssareita''.. Upanisadeissa sanotaan että pelko tulee toisesta ..Ja että pelon veli on viha.. Mikä se toinen sitten on ? Se on sitä kun ei ole tajuttu ykseyttä, että olemme kaikki pohjimmiltaan yhtä ja samaa ...Luulemme että toinen henkilö on aivan eri kuin me itse, koska emme näe yhteistä pohjaa..Tästä tule pelko , viha, tarve panssaroitua..
Olemme tulossa kohti sellaista aikaa ( hyvin pian ) että tämä peruskallio paukauttaa itsensä esiin omalla voimallaan, kaikilla samanaikaisesti.. Silloin kaikki ne joiden mielen sopukoissa on liikaa varastoa, joutuvat ''ylenantamaan '' sen kaiken äkillisen massapsykoosin myötä... Silloin tapahtuu se jota on kuvattu Johanneksen ilmestyksissä...Silloin maailman pinnallisin sivilisaatio USA tuhoutuu yhden päivän aikana.. Eloon jäävät vain ne jotka ovat kiinnittäneet Tellun tavoin huomiota tähän tyhjentymisen problematiikkaan ''.. Tähän asiaan toivoisin myös krisittyjen kiinnittävän huomiota..