kertokaapi onko kokemusta vl leireistä? auttoiko ja kannattaako uudestaa? asiallisia vastauksia kaipaan. kyseessä siis aviopuolisoille tarkoitetut leirit! jr
avioliittoleirit
vaimovaimo
142083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Muutama tuttu pariskunta kävi tällaisella 'leirillä' (huonemajoitus!!!) Lohjalla. Kertoivat, että antoisinta oli tutustua toisinuskovien ajatusmalleihin.
Täällä olisi tarjolla vähän paremmin leiriolosuhteita:
http://www.kansanraamattuseura.fi/vapaaaika/hakutulos/?session=23772453&document=84099615&hitspic=16&hitspage=
Huolivat kuulemma vl:iäkin mitenkään syrjimättä mukaan.
vuonna aviopuolisoleireillä ja nämä leirit ovat mukavia ja virkistäviä ja sieltä saamyös paljon hyviä ystäviä,tänä syksynä viimeksi oltiin leirillä
Me olemme olleet pari kertaa, viimeksi Savon maisemia tarpomassa. Kunnon leirielämä pikkurasituksineen tuo kummasti esille aviopuolisoiden väliset skismat. Nyt suunnittelemme pääosin samala porukalla ensi syksyksi ruskaleiriä jonnekin Kainuun korpiin. Ja tällä kierroksella yli viikoksi.
Toisille fraasien toistelu antaa (valheellisen) virkistymisen tunteen.. toisilla taas ei viisari värähdä sellaisesta.
Namikan leirit edustavat maan huippuosaamista alalla:
http://personal.inet.fi/koti/hnmkyaviol/
Olin/olimme kerran Keski-Suomessa eräällä opistolla viikonloppuleirillä. (ei tosin avioliittoleiri mutta vast).
Siellä ymmärsin, että mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä erilaisemmaksi käsitykset uskon perusasioista muuttuvat. (Etelässä vapaampaa / Oulussa tiukinta). Meillä pohjoisen ihmisillä on erilainen kulttuuri, joka heijastuu kristillisyyteemme tehden sen kovin ahtaaksi.
Näitä palstoja lukiessani olen onnekseni havainnut, että teitä muitakin kyseenalaistajia löytyy. Meillä täällä pohjoisempana on kovin vaikea ja uhkarohkeaa ottaa puheeksi näitä "kyseenalaistamisia" ry:llä. Kotona aviopuolison kanssa asiasta ei myöskään kannata puhua. Niin syvällä tuo "oikeassa olemisen" henki ja sääntöjen tarkka noudattaminen on juurtunut. Olin itse yhtä syvällä yli 40 vuotta. Kasvoimme siihen ja elämän piti olla meille sitä. Onneksi se ei kuitenkaan itseni kohdalla ollut sitä.
En lähde ry:n leireille uudelleen, koska niissä on kovin vaikea olla eri mielellä. Näin säilyy rauha niiltä osin myös kotona.
Monet puhujat julistavat ry:llä puhdasta Jumalan sanaa, onneksi. Aivan liian monet puhujat ovat kuitenkin omaksuneet jonkinasteisen lakihenkisyyden. Lisäksi paljon on niitä, jotka ikään kuin vain toistavat aiemmin kuulemiaan fraaseja ja toistoja annetuista ohjeista, mikä on syntiä ja miten uskovainen ihminen haluaa toimia arkipäivän kristittynä.
tarkoitukseni ei ole neuvoa muita. Kerroin vain oman kokemukseni uskomisen asioista ja siitä, miten olen saanut viime vuosien aikana herätä "uuteen maailmaan".
Sekava kannanotto otsikon asiaan, jossa kysyttiin mielipidettä aviopuolisoiden leireistä.
Hyvä kirjoitus. Otan kantaa vaan tähän:
"Monet puhujat julistavat ry:llä puhdasta Jumalan sanaa, onneksi. Aivan liian monet puhujat ovat kuitenkin omaksuneet jonkinasteisen lakihenkisyyden."
Asia on juuri tällaisessa jamassa. On oikeaa kristillisyyttä jossa usko nähdään Raamatun mukaisesti Jumalan lahjana ja armo ansiotta meille annettuna. Ja sitten on näitä sekavia lakihenkisiä puhujia. He ei myöskään tunne kunnolla Raamattua. ihan alkeellisiakin haksahduksia paljon puheessa. Eikä kukaan puutu väärään opetukseen. Monesti penkissä jää ihmettelemään puhujaa.
Mieheni kanssa olen osallistunut kahdelle SRK:n tällaiselle leirille. Ensi kerta kun oli pettymys, mentiin kokeilemaan vielä eri leirille. Vakuutuimme. Ei sopinut meille. Mitä Perttu kirjoitti pitää paikkansa lakihenkisestä tiukkuudesta. "Elämänohjeet" jäi yhdentekevän fraseologian tasolle. Osa porukasta piti omat asiansa sisällään. Menneiden vuosien "henkien tutkinta" menttaliteetti oli selvästi joillakin leirin vetäjillä esillä. Jos on aviollisia kysymyksiä mielessä, meitä on auttanut seurakunnan parisuhdeneuvonta. Sitä voin suositella.
Meistä tunnelma oli jotenkin teennäinen. teennäisen "ymmärtävä". Vaikka tosiasiassa leirin veätjillä oli hyvin tuomitseva asenne.
Hyvä että olette saaneet apua. Mutta. Pitääkö se olla aina ammattiauttaja?
Meillä toimii tämä.Meitä on muutama ystäväpariskunta. Tavataan toisiamme noin joka toinen kuukausi. Ollaan kaikki taustaltamme entisiä vl:iä. Niin tunnetaan ja tiedetään mistä kenkä usein puristaa, ainakin jos liittyy tiukkaan vl-kasvatukseen tms. Me kokataan ja syödään yhdessä. Siinä samalla puidaan parisuhdekysymyksiä. Usein sovitaan ennalta aiha. Tai joku alustaa vaikkapa lukemastaan kirjasta.
Suosittelen oma-apusysteemin kokeilua.
Näin on aina opetettu, että sellaiset asiat ovat saastaisia ja jos niissä on ongelmia niin olkoot. Niistä ei ainakaan puhuta kenellekään. Itselläni oli sama ongelma, kunnes erosin koko tekoteennäisestä liikkeestä ja käsitin uskomisen vapauden ilman kauko-ohjausta Oulusta!
noihin keskusteluihinne jos olisitte vl-uskovaisia. Tällainen omakohtainen kokemus minulla on vl-ajaltani, ettei asioista saa keskustella ilman uskonpuhtauden ja keskustelun siveyden valvojaa. Voi tulla puhuttua vaikka liian henkilökohtaisia ja intiimejä asioita.
Siinä olet oikeassa, että intiimit asiat eivät ole uskovaisten mielestä kerskaamisen ja kevytmielisten juttujen aihe.
Muutoin intiimit asiat ovat luonnollisia asioita. Herkkyyden vuoksi pitää tietysti katsoa missä ryhmässä ja millä tasolla asiaa voidaan ottaa esille. Aviopuolisoleireillä ja varsinkin esim. kahden pariskunnan välisissä keskusteluissa kaikki asiat voidaan käsitellä. Uskovaisessa kodissa usein ison perheen keskellä syntymä, kuolema ja niiden rinnalla intiimitkin asiat ovat luonnollisesti lähellä muutoinkin. Suosittelen kaikille pareille avipuolisoleirejä, vaikka joskus "leiri ei ihan vastaisikaan omia odotuksiamme".