Mulla on ollu vuoden verran paniikkihäiriö ja se ei näytä lähtevän millään pois. Mun jokapäivänen elämä on pelkkää taisteluu sitä vastaan kun pelkään nykyään joka minuutti. Lääkkeitä syön ja käyn psykologilla mut ei ne mitään auta. Nyt oon jo ihan kyllästyny ja väsyny hoitamaan itteäni kun ei se kuitenkaan pitemmän päälle auta mitään. Kysynkin että mistä mä voisin saada edes vähän voimia tai toivoa? Tai onko mitään muuta keinoa parantua?
paniikkihäiriöstä
ämpäri
6515
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaa vähän hc:ltä mutta
jos tilanne on paha, niin mene
vaikka jonnekin helluntaiseurakuntaan
ja pyydä että ne rukoilis sun puolesta.
Eli vanha totuus on se että jos
muu ei auta niin voi aina kilahtaa
uskoon.
Kyllä, olen tosissani.
Ei se ota jos ei annakaan..
uskoon tulo voi olla yksi keino, jolla pystyy loitontumaan pelon takana piileksivästä möröstä niin ettei enää panikoikaan.
Millainen on sinun paniikkihäiriösi? Monella on mielikuva siitä, mutta luulen, että silti niitä on erilaisia. Itse en ole kokenut muuta kuin hillitöntä jännittämistä, ja siitä "paranin", kun vain hyväksyin, että olen jännittäjätyyppi, joka menee vaikeeksi usein monista syistä. Tsemppiä sinulle!
No mua ahdistaa melkein koko ajan. Palan tunne kurkussa ja tuntuu ettei saa henkeä. Aluksi jännitti vaan yleisillä paikoilla mut sit ku alotin lääkkeet niin paniikkioireita voi tulla missä vaan. Voin unohtaa sen ahdistuksen ehkä 10 minuutiksi jos on jotain mielekästä tekemistä mut aina se palaa ja tätä on kestäny jo yli puoli vuotta! Mulla on terveelliset elämäntavat ja liikun paljon mut sekään ei näytä auttavan. Pystyn myös kertomaan ihmisille milloin ahdistaa enkä häpeile sitä. Mut en vaan ymmärrä et miks mua silti ahdistaa vaikka tiedän ettei tää oo vaarallista.
Tuttua tekstiä tuo sinun kertomasi, olen itse kokenut samanmoista, mutten kuin tietyissä tilanteissa. Minulla oli myös tunne, että jännitän koko ajan, kunnes minua neuvottiin kirjaamaan ne hetket, jolloin jännitin.Huomasinkin, että jännitin eri päivinä eri määrän, en koko aikaa. Se jo sai olon tuntumaan toiveikkaammalta. Lisäksi huomasin, että tilanteet, joissa jännitys iski, olivat sellaisia, joissa minulla oli tunne, että en päässyt karkuun tai pois siitä tilanteesta, jossa olin.Siis kirjaamisesta oli minulle hyötyä, mutta se oli vasta alku. Mutta päätin parantua kuitenkin ja omilla kyvyilläni ja ehdoillani ja omalla aikataulullani. Siitä oli kuitenkin matkaa siihen, että aloin hyväksyä itseäni tällaisena jännittäjätyyppinä. Kun luin viestisi, minulle tuli tunne siitä, että et ole periksiantaja ja että löydät oman ratkaisun ja että sinulla on sisua.
Oletko ajatellut, pystyisitkö kohtaamaan pelkosi? Katsomaan mitä torjut? Joskus se on todella kamalaa, mutta sen läpikäytyä ei enää tarvitse panikoida kun pelätty asia on jo koettu. Puhuminen ei autakaan. Vain tunteminen.