Sellainen kymysys kun olen tällä hetkellä työtön, jään äitiyslomalle vuoden alusta. Olen saanut Kelan päivärahaa, mutta marraskuun alusta tuli täyteen 10 kk liiton työttömyyskassan jäsenenä. Ongelmana on kuitenkin se, etten ole työttömyysaikanani maksanut jäsenmaksuja, joten en voi sitä kautta työttömyysturvaa saada. Kelaltakaan en ole saanut lokakuun jälkeen mitään. Onko siis niin, etten ole oikeutettu Kelan päivärahaan, koska olen ollut nyt 10 kk työttömyyskassan jäsenenä. Vai? Kiitos avusta!
Päivärahasta
6
524
Vastaukset
- olen maalaisjuntti mutta
eikö se tarkoita se 10 kk että on työssä ja maksanut jäsenmaksut. Kelan päivärahoista ei tietääkseni jäsenmaksuja makseta!
- -tietämätön-
Vähän epäselvästi varmaan kirjoitin, en tarkoittanut että Kelan päivärahasta olisi pitänyt jäsenmaksuja maksaa. Mutta muuten olet asian ytimessä. Olisiko minun pitänyt maksaa työttömyysaikanani jäsenmaksuja, vai onko asia juuri niin, että täytyy olla töissä se 10 kk ja maksaa jäsenmaksuja? Ihmettelen vain sitä, miksei Kela ole maksanut minulle enää päivärahaa. Onko se siitä syystä, että se 10 kk on täyttynyt (vaikka en ole jäsenmaksuja maksanutkaan). Enkö ole enää oikeutettu Kelan päivärahaan?
- olla kun se ymmärtääkseni
-tietämätön- kirjoitti:

on nimenomaan työssäoloehto se tietty kuukausimäärä että on oikeutettu työttömyyskassan rahoihin. Olisiko kelassa jotain ruuhkaa tai onko sitten jotenkin raskauteesi liittyvää, etkö voi kysyä suoraan kelasta miksi ei ole kuulunut mitään?
- -tietämätön-
olla kun se ymmärtääkseni kirjoitti:
on nimenomaan työssäoloehto se tietty kuukausimäärä että on oikeutettu työttömyyskassan rahoihin. Olisiko kelassa jotain ruuhkaa tai onko sitten jotenkin raskauteesi liittyvää, etkö voi kysyä suoraan kelasta miksi ei ole kuulunut mitään?
Kiitos, täytyy kyllä kysäistä asiasta. Heräsin miettimään tätä vasta nyt kun olen ollut raskauden takia niin huonossa kunnossa, etten ole päässyt käymään Kelassa.
- Kiikaa
-tietämätön- kirjoitti:
Vähän epäselvästi varmaan kirjoitin, en tarkoittanut että Kelan päivärahasta olisi pitänyt jäsenmaksuja maksaa. Mutta muuten olet asian ytimessä. Olisiko minun pitänyt maksaa työttömyysaikanani jäsenmaksuja, vai onko asia juuri niin, että täytyy olla töissä se 10 kk ja maksaa jäsenmaksuja? Ihmettelen vain sitä, miksei Kela ole maksanut minulle enää päivärahaa. Onko se siitä syystä, että se 10 kk on täyttynyt (vaikka en ole jäsenmaksuja maksanutkaan). Enkö ole enää oikeutettu Kelan päivärahaan?
...Onko se siitä syystä, että se 10 kk on täyttynyt (vaikka en ole jäsenmaksuja maksanutkaan). Enkö ole enää oikeutettu Kelan päivärahaan?...
Jos tuo olisi siitä kiinni, että Kela katsoisi sinulle syntyneen oikeuden saada ansiosidonnaista, niin kyllä se olisi siitä sinulle ilmoittanut. Kela kyllä seuraa työssäoloehdon täyttymistä työttömyyskassan jäsenien osalta, mutta tuskin se seuraa työttömyyskassan jäsenyysehtojen täyttymistä.
Mene Kelan sivuille ja katso omista tiedoistasi, näkyykö siellä vireillä olevaa hakemusta. Jospa hakemuksesi on kadonnut postissa tai sitten jos olet tehnyt sen netissä, niin jospa se on päätynytkin bittien taivaaseen. Siihen riittää ihan pieni häiriö tietoliikenteessä, sellainen, jota ei ihminen välttämättä havaitse.
Mahdollista on myös, että hakemuksesi on hukkunut Kelassa. Ei niinkään harvinaista. Minulla on kadonnut papereita Kelassa, sisarellani on, sisarentyttärelläni on. Ja tiedänpä vielä muitakin...
Tai sitten työkkäri on jostain syystä katkaissut maksatuksen eikä siitä ole vielä tullut sinulle ilmoitusta. Kai työnhaku työkkärissä on voimassa?
- Kiikaa
Jotta olisi oikeus ansiosidonnaiseen, niin seuraavat ehdot täytyy täyttyä
1. Täytyy olla ollut työttömyyskassan jäsen vähintään 10 kk ja jäsenmaksut olla maksettuna tältä ajalta. Jäsenmaksuista voi saada vapautusta. Mistä, niin se on vähän liitto/työttömyyskassakohtainen asia. Yleensä jos saa vain kelakorvausta tai on äitiylomalla tms., niin on vapautettu jäsenmaksuista. Tästä täytyy kuitenkin tehdä liittoon/työttömyyskassan ilmoitus.
2. On täytyttävä päivärahaan oikeuttava työssäoloehto, joka on ensimmäistä kertaa päivärahan piiriin tulevalle väh. 10 kk sellaisessa työssä, jossa työaika on väh. 18 h/viikko. Tämä täytyy normaalisti täyttyä työttömyyttä edeltävän 28 kk:n aikana, mutta äitiyslomalla olo, sairaus, lapsen hoito jne. jatkavat tätä aikaa aina 7 vuoteen asti.
Nuo edellytykset siis täytyy täyttää. Jos ei täyty, niin ei ole oikeus ansiosidonnaiseen päivärahaan. Tällöin on oikeus Kelan maksamaan työttömyystukeen, joko päivärahaan (työssäoloehto täyttynyt) tai sitten työmarkkinatukeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321