VAROITUS!!!

Hei, haluaisin kertoa teille surullisen tarinani... 27.2.2007, minut vietiin "pakko hoitoon osastolle", kun jäin kiinni anoreksiasta. Olin tuolloin 40kg ja pituutta minulla on 180cm. Osastolla olen ollut siitä päivästä lähtien tämän viikon maanantaihin asti. Tein hoitosopimuksen missä sovittiin että kun painaisin 57kg pääsisin pois osastolta. No sitten viime viikon sunnuntaina eli oliko se nyt 16.joulukuuta, minulle tultiin kertomaan punnituksen jälkeen että paino on nyt noussut siihen sovittuun lukemaan että voisin lähteä kotiin. Itse en koskaan saanut nähdä vaaán ´lukemaa sillä silmäni suljettiin ettten ahdistuisi lukemasta. Olin antanut luottamukseni sairaalan henkilökunnalla vaikka vaikeeta se olikin. He lupasivat minulle etteivät he anna painon nousta yli sovitun 57kg. No sitten pääsin kotiin ja menin vaa´alla sillä halusin itse nähdä omin silmin sen lukeman, olin erittäin luottavainen vaaán tulevaan lukemaan sillä itselläni on ihan samanlainen vaaka kotona kuin sairaalassa. Sitten astuin vaaálla, odotin että silmäni näkisivät 57kg... Mutta niin ei käynyt.. VAAKA NÄYTTI 77 kg. Maailmani romahti, menin shokkiin, sain paniikkokohtauksen. Sairaalan henkilökunta oli pettänyt luottamukseni. Seuraavana päivänä marssin sairaalan johtajan puheille ja kysyin mitä he ovat minulle tehneet. Hän sanoi että minun tapauksessani he halusivat painoa enemmän mitä minulle lupaisivat sillä olin erittäin laiha tullessani ja he halusivat etten vain sairastuisi enää uudelleen niin he halusivat näyttää että olen kaunis silti vaikka painan 78kg ja että painolla ei ole väliä. Kaunis muka, olen läski ja ruma ja petetty. Sydämeni on särkynyt. Minulla ei ole enää vaatteita mihin mahdun, minulla ei ole enää elämän iloa, en voi enää koskaan luottaa kehenkään. Anoreksian takia minulle tuli sydän vika joka estää liikunnan harrastamisen kokokaan joten en voi enää koskaan myöskään liikkua, kysymys onkin että miten pystyn laihtumaan 20kg ilman liikuntaa, kauanko siihen menee? kauan, todella kauan, en tiedä jaksanko enää, haluaisin vain kuolla pois. Siksi haluan sanoa teille kaikille, ÄLKÄÄÄ IKINÄ LUOTTAKO SAIRAALAN HENKILÖKUNTAAN JOS SINNE JOUDUTTE, vaatikaa että saatte katsoa vaaán lukemaa ja älkää antako itselle tulla yhtää ylimääräistä grammaa. En voi muuta tehdä kuin itkeä ja surra, tämän viikon olen viettänyt vain sängyssä itkien, miettien nukkuako pois vai mennä juoksu lenkille ja kuolla sydän kohtaukseen.. Jos jollakin olisi vinkkejä miten voisin laihtua vielä alipainoiseksi uudestaan mutta tällä kertaa ilman liikuntaa niin otan kyllä mielelläni vastaan. Sydämeni vaati että minun on kerrottava tästä teille sillä en koskaan halua että ketään teistä joutuisi kokemaan saman tuskan. Voimia kaikille...
246187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mo olipas kivasti. Jos mä olisin tuossa tilassa ja tajunnut lihonneeni 20 kiloa enemmän kuin olisi ollut tarkoitus, olisin jo polttanut kyseisen sairaalan maan tasalle.
Ei näin voi tehdä!! Yrittävät parantaa anoreksiasta PAHENTAMALLA masennusta, mitä siitä on aiheutunut. Heikoimpi ei tuota järkytystä varmasti enää kestäisi.

Huhhuh. No mutta. Mä olen laihtunut viime keväästä 10 kiloa. Välillä hitaammin, välillä nopeammin, paino jojoillut edestakas, mutta nyt se kutakuinkin pysyy tuossa 65. Tavoiten vielä -7kg.
Olen vähentänyt syömisiäni, klo 18 jälkeen ei ruokaa, enintään teetä ja joku ruisleipä. Vettä juon jatkuvasti. Syön aamuisin puuroa tai muroja, koulusyöntiä välttelen. Sitten koulun jälkeen syön lämpimän aterian.
Olen pyrkinyt vähentämään pastan- ja roskaruokien syömistä (nämä ovat minun ainaiset paheet)
Kalorimäärää pidän alle 1000/per päivä.
Välillä on tullut ahmimis kohtauksia (olen sairastanut bulimiaa) Tästä pääsin eroon vähentämällä ruoka määrää, ja lisäämällä itsekuria. Päätin että minä pystyn tähän.
Liikuntaa en juurikaan harrasta, muutakuin jumppaa kotona ja hyötyliikutaa.

Äänestä
  • aamulla. Mutta älä jätä noin pitkää väliä seuraavaan ruokaan. Ota kouluun hedelmiä, ja porkkanakin on hyväksi, saat kuitua ja niissä ei ole kaloreita, ja hampaatkin saavat työtä. Jos jostai saisit painonvartioiden ohjeita, ne on todella tehokkaita, varsinkin tehostartti.

    Äänestä

KAMALAA!

Miten ne on voinut tehdä sulle jotain tommosta??

Mulle tuli kans heti mieleen kun sanoit miten ne oli huijannu sua, että sun pitää nostaa joku syyte.
Miten sulla ei muka olisi mitään mahdollisuuksia voittaa sitä? Eikö voi vaikka vedota siihen että se oli hoitovirhe kun ne lihotti sua liikaa!
Todella ärsyttävää. :(

Äänestä

..ihmetyttää, että miten hitossa et huomannut, painavasi enemmän kun 57kg? 57 ja 77 kg ero on kuitenkin 20 kiloa. Ja sun tapauksessa et omista lähes LAINKAAN lihaksia, vaan pelkkää läskiä, siis jos noihin sun mittoihin on uskomista:)

Äänestä
  • Haloo, anoreksia on ruumiin kuvan epäpuodostuminen. Mäkin näin itseni lihavana anorekstikkona luulin et oon xxl nainen, vaikka käytänkin xs vaatteita, ja kyl se nyt kertoo ettei xxl ämmä mahu xs vaatteihin. Itse painoin 56kg (normaalipaino just ja just) ja terveen silmin olin vieläkin laiheliini. Kyseinen henkilö ei ole huomannut 20kilon enemmistöä kun ei ole tiennyt millainen olisi edes 57kg. ja siinä on aikamoises shokissa kun letkut menee ruumiiseen ja kiloja tulee koko ajan ettei siinä kyllä oo ihan järjissään, ja sitä paitsi tämä kyseinen asia on ollut lehdessäkin joten se on kyllä ihan totta. On todella törkeetä väittää että se ei olisi totta. Toivottavasti osaat pitää suuren suusi tukossa jatkossa.

    Äänestä

  • anoreksiasta parantunut kirjoitti:

    Haloo, anoreksia on ruumiin kuvan epäpuodostuminen. Mäkin näin itseni lihavana anorekstikkona luulin et oon xxl nainen, vaikka käytänkin xs vaatteita, ja kyl se nyt kertoo ettei xxl ämmä mahu xs vaatteihin. Itse painoin 56kg (normaalipaino just ja just) ja terveen silmin olin vieläkin laiheliini. Kyseinen henkilö ei ole huomannut 20kilon enemmistöä kun ei ole tiennyt millainen olisi edes 57kg. ja siinä on aikamoises shokissa kun letkut menee ruumiiseen ja kiloja tulee koko ajan ettei siinä kyllä oo ihan järjissään, ja sitä paitsi tämä kyseinen asia on ollut lehdessäkin joten se on kyllä ihan totta. On todella törkeetä väittää että se ei olisi totta. Toivottavasti osaat pitää suuren suusi tukossa jatkossa.

    Mulla "anoreksia/bulimia/ortoreksia" -kierre. Ollut 10-vuotta. Osastot, psykiatrit jne. käyty läpi. Ja Nikon sanoin: VOIN KERTOA, että osastolla ne eivät lihota ylipainon mittoihin. Johan toi on vaarallista. Viestin alkuperäinen kirjoittaja oli kuulemma(?) mitoiltaan 180/40, jolloin ko. henkilön BMI on 12.30, eli sairaalloisen alipainoinen. Johan siinä terve maalaisjärki sanoo, että lihaksia ei ole, paljon. Kaikki, mitä hän syö, menee läskiksi.

    Hoitajien suurin virhe olisi, jos he lihottaisivat ko. henkilön ylipainoon. Se saa tietysti anorektikon ahdistumaan ja laihduttamaan entistä kovempaa, näin sanoi mun henk. koht. terapeutti. käyttäkää nyt hyvät ihmiset sitä järkeä, ei me turhaan olla aivoja saatu:)

    Äänestä

  • anoreksiasta parantunut kirjoitti:

    Haloo, anoreksia on ruumiin kuvan epäpuodostuminen. Mäkin näin itseni lihavana anorekstikkona luulin et oon xxl nainen, vaikka käytänkin xs vaatteita, ja kyl se nyt kertoo ettei xxl ämmä mahu xs vaatteihin. Itse painoin 56kg (normaalipaino just ja just) ja terveen silmin olin vieläkin laiheliini. Kyseinen henkilö ei ole huomannut 20kilon enemmistöä kun ei ole tiennyt millainen olisi edes 57kg. ja siinä on aikamoises shokissa kun letkut menee ruumiiseen ja kiloja tulee koko ajan ettei siinä kyllä oo ihan järjissään, ja sitä paitsi tämä kyseinen asia on ollut lehdessäkin joten se on kyllä ihan totta. On todella törkeetä väittää että se ei olisi totta. Toivottavasti osaat pitää suuren suusi tukossa jatkossa.

    säkin oot provo!

    "lehdessä" että vaikuttaisi uskottavammalle.

    juttu ei ollu lehdessä (olen töissä eräässä lehdessä)

    joten puhut täyttä pa*kaa.

    Äänestä

hyi ihan hirveetä!! Mua kiinnostaisi, että mikä se sydän vika on? Onko pidentynyt QT-aika?

Äänestä

en ole ikinä joutunu sh:n takia osastolle vaan itsemurhan takii mut samanlaist oli sielläki....määrättii lääkkeit jotka lihotti, sanoin etten haluu niit ku ne lihottaa ja oon lihonu nyt 10kiloo. muutenki koko ajan HENKILÖKUNTA, PSYKIATRISET SAIRAANHOITAJAT soitti mulle suuta ja keksi omia sääntöjään siellä. PN1 oli paikka.

Äänestä

Mäkin itse oon osastolla ollu nyt n4kk eka anoreksian takia, sit paino saatiin tavotteeseen (53) minkä jälkeen tuli bulimia ja lihoin 9kg ja nyt sovittiin eilen et pudotetaan painoa takas 53 kg ja sovittiin myös että mulle tulee valmiit annokset 2100 kalorii. Eihän se paino sillä tipu ellen liiku joka päivä ihan hulluna, mitä en enää koskaan halua meinaan aikasemmin mulla oli liikunta pakkomielle. sit tänään kierrolla valitin kalorimäärästä ja se nyt toivottavasti tiputetaan 1800 koska alempaan ne ei suostu. mut sain kyl itku kurkussa jankata et ne suostu. mähän vaan lihoisin enemmän jos se olis 2100 tai sit saisin taas pakkomielteen takasin liikuntaan mikä olis kamalaa. Mut toi on kyl jo perseestä, ei noin voi tehdä!!!! tee ihmeessä se juttu.

Äänestä

..mutten tiedä, uskoako vai ei.
Miten ne ei päästäny sua aiemmin sitten pois? Tuskin sulle kovin vähässä ajassa tuo 20 kg "ylimääräistä" tuli..? Oot mahtanut kyllä syödä hieman liikaa.. Et itse tajunnut mitään?

Äänestä

Saako siellä osastolla harrastaa liikuntaa
ollenkaan?? Niin ku vaikka salitreeniä raskailla painoilla(sillä tavalla siis että se kehittää lihaksia)?? Nimittäin, jos painoa pitää nostaa, niin äärimmäisen tärkeää olisi, että osa siitä painosta tulisi lihaksena(joita on menetetty anoreksian mylötä), jotta esimerkiksi aineenvaihdunta, kropan koostumus ja kehonkuva saataisiin kuntoon. On nimittäin ihan hullua lihottaa toista noin paljoSaako siellä osastolla haraastaa liikuntaa n pelkästään niin, että kaikki olisi rasvaa ja nestettä!! Tuollaisella hoidolla kehitetään anorektikolle bulimia!
Olisi kyllä hoitomuodoissa uusimisen varaa!!!

Äänestä

Kyseinen henkilö Sara (nimi muutettu) löytyi eilen illalla kuolleena eteisestään. Olen hänen siskonsa ja löysimme Saran taskusta lapun jossa luki että jos hän löytyy kuolleena on mentävä suomi24 anoreksia keskustelu palstalle kertomaan hänestä, tällä Saran aloittamaan keskusteluun. Vaikka itseäni suututtaa edes tulla tänne kun anoreksia tappoi hänet. Haluun nyt kertoa teille rakkaan siskoni tarinan. Toivottavasti tajuatte tämän jälkeen kuinka vakava asia syömishäiriö on. Sara aloitti mallin työt 15-vuotiaana vuonna 2005, tuolloin hän oli 180cm ja 56kg. Hän pärjäsi hyvin, pääsi USA:han sekä Pariisiin kuvaus keikoille, pojat rakastivat häntä, aina olis ihailijoita melkein ahdistuluun asti. Saralla oli myös poika ystävä sekä koira jotka olivat hänelle kaikki kaikessa. Tuolloin hän vielä söi sekä liikkui normaalisti sekä eli muutenkin normaalia elämää. Mutta sitten pam vuosi vaihtui ja Sara teki uuden vuoden lupauksen: En syö mitään, mutta sitäkin enemmän, haluan laihtua. Syytä emme perheeni kanssa tiedä mikä sai hänet laihduttamaan, sillä kaikki tykkäsivät hänestä tuollaisena myös hän itse sekä mallimaailman ihmiset sanoivat että hän on juuri sopiva, ei liian laiha. No sitten kesäkuussa 2006, äitimme löysi Saran uuden vuoden lupauksen kirjoitettuna vaatekaappinsa sisäoveen, hän pakotti Saran vaakaan.. 46kg. Äiti sanoi että nyt tyttö rupeat syömään, jos viikon päästä paino on vähänkään laskenut joudut osastolle, no sitten Sara vannoi itkien että ei se laske. Viikko oli kulunut ja panoa oli enää 42kg. Sara joutui osastolle. Nyt kahden vuoden aikana vuosina 2006-07 Sara on välillä ollut osastolla ja välillä kotona, paino on vaihdellut 56-40 välillä, ja aina hän on joutunut monta kertaa takaisin osastolle painon laskettua. Alimmillaa Sara painoi 40kg, se olis vuoden 2007 helmikuussa, siitä alkaen hän on ollut suljetulla osastolla tämän viikon maanantaihin asti, emme ole nähneet häntä tuona aikana kuin kaksi kertaa. ja nyt sitten tosiaan häntä lihoitettiin liikaa, meillekkin vannottiin että painoa ei nostettaisi yli 57kg, koska halusimme että Sara saisi olla tyytyväinen ja onnellinen, emme todellakaan halunneet siskolleni liikaa painoa. Sitten eilen Sara oli lähtenyt juoksu lenkille mikä oli häneltä kiellettyä anoreksiasta saamansa sydän vian takia, sekä ennen juoksua hän oli myös ottanut yli annostuksen nesteenpoistolääkkeitä sekä laksatiiveja. Löysimme rakkaan siskoni eilen illalta eteisestä kuolleena, kun tulimme kotiin töistä äitini kanssa. Sara oli vasta 17-vuotias, elämä vasta edessä. Häntä jäivät kaipaamaan ystävät, perhe, sukulaiset, poikaystävä sekä pieni tiibetinspanieli. Toivottavasti tämä saa teidät tajuamaan, että HYVÄT NUORET JA AIKUISET ÄLKÄÄ LEIKKIKÖ SYÖMISHÄIRIÖILLÄ, NE OVAT VAKAVIA SAIRAUKSIA JOTKA VAAN PILAAVAT ELÄMÄNNE JA PAHIMMASSA TAPAUKSESSA KUOLETTE SIIHEN!!!

Äänestä
  • anteeksi lukuisat kirjoitus virheeni, en vain pysty keskittymään tähän ollenkaan, en millään pysty käsittämään että kaunis siskoni on nyt lopullisesti poissa.

    Äänestä

  • ohoh!! kauheaa.. otan osaa, itken kanssasi.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    ohoh!! kauheaa.. otan osaa, itken kanssasi.

    ..suomea tämä tapahtui? Hmm.

    Äänestä

  • sureva sisko kirjoitti:

    anteeksi lukuisat kirjoitus virheeni, en vain pysty keskittymään tähän ollenkaan, en millään pysty käsittämään että kaunis siskoni on nyt lopullisesti poissa.

    Voimia ja jaksamisia surunne keskellä!

    Äänestä

  • Otan osaa suruunne! Tuossa tilanteessa voisi haastaa hoitohenkilökunnan oikeuteen. Eihän tuossa ole mitään epäselvyyttä siitä, mikä johti tuohon tilanteeseen.
    Voimia teille!!

    Äänestä

  • voi sori mut ei tuota usko tyhmäkään !

    selvä provo!

    tuohan ei ole mahdollista.
    jos henkilöllä on noin paha sydänvika, ei hänen anneta olla kotona (osastolle siis) ja tuossa vaiheessa olisi jo sydänlääkkeet.

    selvä provo kunhan vaan yritetään säikytellä!

    KYLLÄ TÄÄLLÄ KAIKKI TIETÄÄ ETTÄ ANOREKSIA VOI OLLA TAPPAVA. MUTTA YHTÄ HYVIN SAATAT TÄNÄN TUKEHTUA PORKKANAAN.

    MIKSEI SIIS LAIHDUTTAA?

    "ELÄMÄSTÄ EI SELVIÄ HENGISSÄ"

    ELI MITÄ VITUN VÄLII?

    Äänestä

aivan kamalaa. siis todella järkyttävää. itselläni ei ole anoreksiaa mutta rakkaimmalla ystävälläni kyllä, joten tämä jätti todella ajattelemaan.
suurimmat osaan ottoni

Äänestä

ollenkaan aivoja vai lähtevätkö nekin livohkaan lihasten ja läskin mukana?

Sen takia vaan kyselin kun tyhmäkin huomaa,että tää koko alotus on PROVO ja huono sellanen.Uskotteko te idiootit ihan kaiken mitä tänne kirjotetaan?.

Ja ap:lle sanoisin,että mahtaa sulla olla hauskaa leikkiä tälläsellä asialla.Tyhmempikin tajuaa,että juttus on tuulesta tempastu.
Jo pelkkä alotukses on huono,mutta että sitten viellä keksit kirjottaa ton "siskoni kuoli pyhyy jne)jutun niin se vei kyllä viimisetkin pohjat tekstistäs.

Äänestä
  • ..löytyy vielä ainakin yksi selväjärkinen anorektikko. Ihmettelin jo tossa aikasemmin että mihin kaikkeen nää ihmisetkin uskoo:)

    Äänestä

Kyl ne vaa lihottaa siel hoidos ihmisii iha helvetisti...kokemusta on. Mut en silti usko ainakaan tota kuolemajuttuu ja taitaa olla koko alotuski keksitty.

Äänestä
  • Eikö se ole niin että jos ei syö kuolee lopulta- kyllä se vaan on. Siellä sairaalassa toiset ihmiset vaan yrittää auttaa parhaansa mukaan, olen normaalipainoinen enkä kuulu sairaala henkilökuntaan. Syökää ihmiset, jos ette itsenne takia niin läheistenne takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinen anorektikko, nykyin... kirjoitti:

Hei, haluaisin kertoa teille surullisen tarinani... 27.2.2007, minut vietiin "pakko hoitoon osastolle", kun jäin kiinni anoreksiasta. Olin tuolloin 40kg ja pituutta minulla on 180cm. Osastolla olen ollut siitä päivästä lähtien tämän viikon maanantaihin asti. Tein hoitosopimuksen missä sovittiin että kun painaisin 57kg pääsisin pois osastolta. No sitten viime viikon sunnuntaina eli oliko se nyt 16.joulukuuta, minulle tultiin kertomaan punnituksen jälkeen että paino on nyt noussut siihen sovittuun lukemaan että voisin lähteä kotiin. Itse en koskaan saanut nähdä vaaán ´lukemaa sillä silmäni suljettiin ettten ahdistuisi lukemasta. Olin antanut luottamukseni sairaalan henkilökunnalla vaikka vaikeeta se olikin. He lupasivat minulle etteivät he anna painon nousta yli sovitun 57kg. No sitten pääsin kotiin ja menin vaa´alla sillä halusin itse nähdä omin silmin sen lukeman, olin erittäin luottavainen vaaán tulevaan lukemaan sillä itselläni on ihan samanlainen vaaka kotona kuin sairaalassa. Sitten astuin vaaálla, odotin että silmäni näkisivät 57kg... Mutta niin ei käynyt.. VAAKA NÄYTTI 77 kg. Maailmani romahti, menin shokkiin, sain paniikkokohtauksen. Sairaalan henkilökunta oli pettänyt luottamukseni. Seuraavana päivänä marssin sairaalan johtajan puheille ja kysyin mitä he ovat minulle tehneet. Hän sanoi että minun tapauksessani he halusivat painoa enemmän mitä minulle lupaisivat sillä olin erittäin laiha tullessani ja he halusivat etten vain sairastuisi enää uudelleen niin he halusivat näyttää että olen kaunis silti vaikka painan 78kg ja että painolla ei ole väliä. Kaunis muka, olen läski ja ruma ja petetty. Sydämeni on särkynyt. Minulla ei ole enää vaatteita mihin mahdun, minulla ei ole enää elämän iloa, en voi enää koskaan luottaa kehenkään. Anoreksian takia minulle tuli sydän vika joka estää liikunnan harrastamisen kokokaan joten en voi enää koskaan myöskään liikkua, kysymys onkin että miten pystyn laihtumaan 20kg ilman liikuntaa, kauanko siihen menee? kauan, todella kauan, en tiedä jaksanko enää, haluaisin vain kuolla pois. Siksi haluan sanoa teille kaikille, ÄLKÄÄÄ IKINÄ LUOTTAKO SAIRAALAN HENKILÖKUNTAAN JOS SINNE JOUDUTTE, vaatikaa että saatte katsoa vaaán lukemaa ja älkää antako itselle tulla yhtää ylimääräistä grammaa. En voi muuta tehdä kuin itkeä ja surra, tämän viikon olen viettänyt vain sängyssä itkien, miettien nukkuako pois vai mennä juoksu lenkille ja kuolla sydän kohtaukseen.. Jos jollakin olisi vinkkejä miten voisin laihtua vielä alipainoiseksi uudestaan mutta tällä kertaa ilman liikuntaa niin otan kyllä mielelläni vastaan. Sydämeni vaati että minun on kerrottava tästä teille sillä en koskaan halua että ketään teistä joutuisi kokemaan saman tuskan. Voimia kaikille...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu