Paiston puuliedellä ruokaa. Kömpelyyttäni pudotin äkkiä muovisen paistinlastan liedellä olevasta muutaman millin raosta alas tulipesään. Olin aivan järkyttynyt, miten se niin saattoi tippuakin. Lasta roihahti liekkeihin, suli ja sen mukana suli jopa osa valurautaista liettä. katsoin järkyttyneenä tapahtumaa ja mietin mitä teen ennen kuin joku huomaa tohelointini. Tuli sammui ja tuloksena minulla jälleen ehjä liesi mutta palat sulaneesta paistinlastasta olivat ruoan seassa paistinpannulla. Äitini tuli ja alkoi heittää ruokaa roskikseen. Yritin sanoa, että ruoan voi kyllä syödä kunhan heittää vain sulaneen muovin roskikseen. Ruoasta jätettiin lopulta noin puolet jäljelle.
Erittäin vahva unen pätkä, enkä osaa avata ollenkaan. Kiitollisena odotan taas tulkintaehdotuksia.
Erittäin vahva unen pätkä, enkä osaa avata ollenkaan. Kiitollisena odotan taas tulkintaehdotuksia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvin usein keittiö ja äiti ovat keskenään yhteydessä. Koetko itsesi kömpelöksi, jonka aikaansaannokset ovat melkeimpä roskiin heitettävissä äitisi mielestä, sinun mielestäsi. Asia ei usein ole näin lopulta, kun sitä alkaa selvittää, vaikka tunne olisi vaivannut kauankin. Sillä usein olemme tehneet lapsena ja nuorena hyvinkin vääriä johtopäätöksiä vanhempiemme palautteista (sääli :().
Jotenkin tätä asiaa ja sen paikkaansapitävyyttä haluaisit nyt selvittää.
T:Maikku
tuli merkkaa aina rakkautta ja suuria tunteita...
Maikku oli oikeassa vastauksessaan!