Daxtum Oy

Niin, osaako kukaan kertoa kyseisestä firmasta? Tuntuvat rekrytoivan SaimaPeoplen kautta lähes koko ajan...
32252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin töissä saimapeoplen kautta 2009-2010 firmassa. Aika nihkeää määräaikaista ja nollatuntisopparihommaahan se on ja alkuun maksettiin tes:n minimipalkasta matalampaa palkkaa. Varsinainen työ on kyllä aika lunkkia ja itsenäistä, mutta firmana jäi vähän paha maku suuhun. Tästä on toki jo aikaa niin voihan se olla, että on mennyt parempaan suuntaan.

Äänestä

Ihan huijari ja sisäsiittoinen firma oli jossa lesta TJ ei välittänyt kun rahasta eikä sen tekijöistä pitäen kyllä huolen että hänen kaikilla sukulaislapsillaan oli hyvät oltavat yrityksessä.

Äänestä

Parasta meno oli kun Paananen pääsi päälliköksi kun ei kelvannut asentajaksi. Sitten alkoi henkilökunnan ahdistelu ja kyttääminen. Aina vaan valitusta jostain kun ei tuntunut mikään milloinkaan olla kyseiselle hahmolle hyvää. Parasta kun joutui pois Empowerin aikaan pois niin eipä kukaan enää ole kuullut hänestä mitään. Oikeus voitti mutta pitkään muut pomot jaksoivat epäammattitaitoista narsistia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia??? kirjoitti:

Niin, osaako kukaan kertoa kyseisestä firmasta? Tuntuvat rekrytoivan SaimaPeoplen kautta lähes koko ajan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu