Tällainen melko yksinkertainen(?) kysymys on herännyt mieleeni. Eli voiko lapsella olla aspergerin syndroomaa, vaikka hänellä ei esiintyisi suurempia ongelmia kotona tai koulussa? En siis ole täällä kyselemässä diagnoosia lapselleni, enkä aio ainakaan tässä vaiheessa alkaa sen enempää erittelemään hänen oireitaan. Olen kuitenkin huomannut, että hän ei ole niin kuin "muut lapset" ja asiaa jonkin verran tutkittuani en ole löytänyt mitään muuta sairautta tai "poikkeavuutta", jonka kuvaus täsmäisi lapseeni, kuin tämä aspergerin syndrooma.
Sen verran ajattelin tässä vaiheessa valottaa taustoja, että lapseni siis viihtyy erinomaisesti koulussa. Opettajakin aina kehuu mitä tunnollisimmaksi ja hyväkäytöksisimmäksi pojaksi, tosin kovin ujoksi ja syrjäänvetäytyväksi. Hän on siis toisella luokalla. Huomattavaa on, kun aspergeriin aloin tutustua lukemalla Internetistä näitä juttuja, niin huomasin piirteiden täsmäävän lähes täysin myös mieheeni. Sitten kun hän luki näitä teidän keskustelujanne, niin hän sanoi, että "ihan ku nää ois musta kirjotettu". Kun hän teki sen testin, joka jossakin keskustelussa täällä oli, niin pistemäärä oli lähemmäs 130 (todennäköisesti henkilöllä on asperger).
Onko siis mahdollista, että lapsellani (ja miksei miehellänikin) olisi aspergerin syndrooma, vaikka ei siis millään tavalla vaikea lapsi olekaan (ollut)? Lähes kaikki muut oireet siis täsmäävät molempiin.
Sen verran ajattelin tässä vaiheessa valottaa taustoja, että lapseni siis viihtyy erinomaisesti koulussa. Opettajakin aina kehuu mitä tunnollisimmaksi ja hyväkäytöksisimmäksi pojaksi, tosin kovin ujoksi ja syrjäänvetäytyväksi. Hän on siis toisella luokalla. Huomattavaa on, kun aspergeriin aloin tutustua lukemalla Internetistä näitä juttuja, niin huomasin piirteiden täsmäävän lähes täysin myös mieheeni. Sitten kun hän luki näitä teidän keskustelujanne, niin hän sanoi, että "ihan ku nää ois musta kirjotettu". Kun hän teki sen testin, joka jossakin keskustelussa täällä oli, niin pistemäärä oli lähemmäs 130 (todennäköisesti henkilöllä on asperger).
Onko siis mahdollista, että lapsellani (ja miksei miehellänikin) olisi aspergerin syndrooma, vaikka ei siis millään tavalla vaikea lapsi olekaan (ollut)? Lähes kaikki muut oireet siis täsmäävät molempiin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
minäkin olen asperger ja ei minulla koulussa mitään "ongelmia" ollut tokalla luokalla. Olin keskiverto/hyvä oppilas. Myöhemmin tuli ongelmia kun kiusattiin. Ujo ja hiljainenhan, kuten itsekin olin, on altis kiusaamiselle. Mutta ei välttämättä. Assi voi pärjätä ihan hyvin jos hänellä on hyvä ympäristö. Voi pystyä toteuttamaan itseään myöhemmin elämässä.
Omasta mielestäni assille on tärkeintä saada tukea kotoa, että häntä ymmärrettäisiin ihmisenä ja henkilönä eikä yritettäisi puristaa johonkin muottiin johon hän ei sovi. Nt-muottiin.
ole mikään synonyymi vaikealle lapselle.
Se ei ole persoonallisustyyppi lainkaan, vaan viestintäongelma, kuten kuuroilla tai sokeila.
Eihän luonnehäiriösilläkään ole sen suurempia "ongelmia" välttämättä ja jos on jotain, niitä ei nähdä "ongelmina".
Aspergeria on monen eri tasoista. Henkilö voi mennä normaalin näköisesti ilman mitään ihmeellisyyksiä, tai toisaalta joissain tapauksissa voi olla selvästi hyvin erikoinen.
En usko, että minullakaan olisi ala-asteella ollut mitään ongelmia ilman kiusaamista, enkä olisi varmaan erottunut erityisemmin.
Kiitos kaikille vastauksista. Sellaisen kuvan olinkin saanut, että asperger voi ilmetä hyvin monella eri tavalla eri ihmisissä. Olemme melko vakuuttuneita nyt siitä, että pojallamme todella on kyseinen syndrooma. Emme kuitenkaan ole häntä viemässä tutkimuksiin, koska niin monessa paikassa sanotaan, että diagnoosia ei tarvita, mikäli todellisia ongelmia ei henkilöllä ole. Luulen jopa, että tutkimuksiin joutuminen saattaisi vain aiheuttaa ongelmia, koska lapsi tiedostaisi, että hänessä on jotain "vikaa". Oletteko samaa mieltä? Riittääkö mielestänne se, että pyrimme ottamaan pojan erikoisominaisuudet paremmin huomioon, vai kannattaisiko tutkimuksiin meneminen? Ei oikein olisi varaa, kun täällä on jopa kymmenestä tuhannesta eurosta puhuttu...
Mutta tukea voitte tarvita erilaisissa asioissa. Oikeanlaista tukea voi olla vaikea saada. Silloin kannattaa olla tarkkana, että saa sellaista tukea, joka auttaa eikä estä lasta kehittymästä. Suuntautumisesta riippuen mielipiteet lapsen hoidosta voivat olla aivan päinvastaiset. Mistä tietää mikä on hyvää meidän perheelle. Te tiedätte sen itse. Olette oman perheenne paras asiantuntija.
kertoa pojallenne, että arvelette hänen olevan assi. Auttakaa häntä hienovaraisesti vaikkapa niin, että kuvailette uudet tilanteet etukäteen, jos mahdollista, yksityiskohtia myöten, ja kerrotte, miten käyttäydytään, ja miksi. Jos otatte sen asenteen, että selitätte tavallisiakin tapoja ja rituaaleja niin, että lapsenne sen ymmärtää, siitä voi olla hänelle apua. Ja olkaa aina valmiita vastaamaan, yksityiskohtaisesti ja täsmällisesti, kun hän jotain kysyy.
Tai siis sinä voisit tehdä kaiken tämän. Ehkä miehesikin voi hyötyä noista 'oppitunneista'.
moni muukin on vastannut, niin As ei merkitse sitä, että ihmisellä on ongelmia elämässään. Ainakaan sellaisia, ettei niiden kanssa voi selvitä suht normaalisti.
Kun tiedetään, niin As-diagnoosi on sangen tuore ja kuitenkin asseja on ollut kauan ja suurin osa selviytynyt elämän läpi ja edelleenkin selviää, kun asseja on arvioiden mukaan n 50 000.
Vain pienellä osalla asseista on sellaisia on ongelmia, jotka vaativat dg:n ja hoidon, kuntoutuksen tms. Valta-osa asseista ei tarvitse dg, eikä ole edes tietoinen minuudestaan.
Jos löysit asperger tai assi -identiteetin täältä, hyvä niin! Jos koet saman kaltaisia fiilksii, kuin tämän palstan kirjoittajilla - niin mikään ei estä liittymästä seuraan reilujen assien. Et tarvitse mitään testiä - ole vaan oma itsesi täällä huoletta ja ilman huolen häivää. Kirjoita, jos joku asia pännii - se helpottaa!
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1469798
tai ei voi, mistäs me sen tietäisimme? Ei se ainakaan autisminsa takia käyttäydy kuin sudet, vaan siksi että on elänyt niiden kanssa ja sillä nyt ei ole taas mitään tekemistä autismin kanssa.
Voihan hän olla myöskin diapeetikko, skitsofreenikko, kuuro tai vaikka norjan sisäministerin vahinko väärän koivun takaa.
susien parissa niin kauan että puhe on unohtunut. TAikka todennäköisemmin niin nuoresta ettei ole osannut puhua. Hän on siis leimautunut susiin ja pitää ihmisiä vihollisena. Ajatuksena jännä, että sudet ottaa toisen lajin pennun hoivattavaksi, mutta tätähän on tapahtunut paljon. Ja poikaraukka, mutta toivottavasti hänelle käy hyvin.
Aihe on siinä mielessä kiinnostava, että Uta Frith löysi ensimmäiset kuvaukset autismin kaltaisesta käyttäytymisestä Vicktorista joka löytyi 1799 hylättynä Averonin metsästä. Toinen saman kaltainen tapaus oli Kaspar 1800-luvulta.
Jos lapsi on eronnut inhimillisestä sosiaalisesta ympäristöstä hyvin varhain ja pitkään, kehitys häiriintyy ja esimerkiksi puhumaan oppiminen on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Kielen puuttuessa monet muutkin asiat joutuvat häiriötilaan. Päätelmä on, että ihmisen äly, persoonallisuus ja tunne-elämä voivat kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla vain ihmisten parissa. Villilasten tutkimus on edistänyt vaikeavammaisten kuntoutusta.
Frith päätteli verratessaan Victoria ja Kasparia, että Victor oli autistinen lapsi ja hylätty sen takia, mutta Karpar oli muusta syystä kasvatettu eristettynä.
Homo homini lupus est.