opiskellaan tosissaan.
Haapavesi-lehdessä pätevä
juttu ja kuva.
Ei osattu ennen vanhaan ees sokeria hiileksi muuttaa.
Haapavesi-lehdessä pätevä
juttu ja kuva.
Ei osattu ennen vanhaan ees sokeria hiileksi muuttaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
täydennys- ja kertausoppiin.
Ettei aivan kelekasta putoa.
lukutaito koululaisilla on alle maan keskitason?
on oppimisessa tärkeää.
vaikka lukutaito nilkuttaakin.
matematiikan opettaja.
Vasuri-Esko usein ihmettelee.
Yli viiden vuoden ajan on ollut järjestelmällistä työhäirintää sivistysjohdon taholta.
Hallinto-oikeuskin antoi muutamista ankarat tuomiot viime
keväänä.
Kuitenkaan johtoryhmä ei ole tehnyt mitään työhäirinnän kitkemiseksi.
Vasuri-Esko on jättänyt valtuustolle aloitteensivistysjohtajan erottamisesta ja koululautakunnan vastuuttamisesta työhäirinnän poistamiseksi.
Aikaa kuluu eikä mitään tapahdu.
kaupungin johdon toimia.
Parraijen opettajien häirintä on tojen törkiää.