Olen katellinen menestyneelle ystävälleni. Hän valmistui hieman minua aiemmin, alempaan tutkintoon kuin minä ja on nyt hyvä palkkaisessa työssä isossa yrityksessä. Itse monta sataa euroa vähemmän palkatussa työssä. Eikä helpota yhtään, että ystäväni jatkuvasti esittelee kaikkea uutta mitä on rahoillaan hankkinut sekä bonuksia, joita tuntuu tippuvan.
Ystäväni on myös erittäin kaunis, hyvä kroppainen sekä seurustelee erittäin ihanan pojan kanssa.
Välillä olen niin kipeä kateellisuudesta, etten pysty katsomaan ystävääni silmiin. Inhottaa, että tunnen näin, mutten ole vielä keksinyt keinoa tunteideni muuttamiseksikaan. Toisilla sitä vaan menee niin hyvin, kun itse joutuu aina tarpomaan loskassa.
Menestynyt ystäväni
5
1380
Vastaukset
- tunteiden tulkitsija:)
Hyvä, että tunnistat itsessäsi tuon tunteen, silloin pystyt hallitsemaan sitä paremmin. Älä näytä, että olet kateellinen. Yritä pyrkiä eroon koko tunteesta, sillä se raastaa ja on kuluttavaa. Ystäväsi ei ehkä tajua, että loukkaa sinua, kun esittelee kaikkea ylellisyyttään. Älä välitä siitä. Sano aina, onpa nätti, tosi kiva ja vaihda puheenaihe johonkin muuhun. Toisaalta voit vältellä tällaisen ystävän seuraa, jos tunnet pahaa oloa hänen läsnäollessaan. Toisaalta sinulla on ylempi tutkinto, olet sivistänyt itseäsi enemmän ja se on arvokas asia. Minulla on ystävä, joka on käynyt pelkän ammattikoulun ja sekin jäi kesken. Itselläni on 2 tutkintoa korkeakoulusta. Hän väheksyy minua ja pilkkaa elämääni, mutta en vastaa siihen. Tiedän itse, että olen kaiken tuollaisen arvostelun yläpuolella. Hänen älyllinen tasonsa ei riittäisi opiskelemaan yliopistossa, joten minulla on jotakin sellaista, mitä hän ei voi koskaan saada. Sivistys on jotakin sellaista, mitä ei rahalla saa, jos ei itsellä ole kapasiteettia sivistää itseään ja kykyä omaksua uutta ja luoda uutta. Iloitse siitä, mitä sinulla on ja nauti siitä, missä olet hyvä. Näytä myös toisille, että olet onnellinen ja tasapainoinen. Elämässä ei voi saada kaikkea, mutta sinulla on paljon kapasiteettia vaikka mihin, koska olet hyvin koulutettu. Monella voi lähtökohdat elämässä olla huonommin. Materiaali ei tee onnelliseksi. Tärkeintä on, että kaikkea on sen verran kuin tarvitsee. Ylimääräinen on mukavaa, mutta ei pakollista. Asiat kannattaa laittaa tärkeysjärjestykseen. Kun on sinut itsensä kanssa, ei enää tarvitse kadehtia muita, vaan on vapaa toisten arvostelusta ja ylpeilystä. Se on henkinen prosessi, joka käydään korvien välissä, mutta se varmasti onnistuu. Viherpiiperökin vaikuttaa älykkäältä yksilöltä, joka on tiedostanut ongelmansa ja päättänyt ratkaista sen. Usko itseesi, usko, että olet vahva. Sinulla on resursseja onnelliseen elämään, joten miksi haaskaisit kaunista nuoruuttasi toisia kadehtimalla? Ei ole aihetta sellaiseen. Ystävälläsi on ehkä käynyt tuuri ja hän on saanut ansiotonta arvonnousua, mutta muista, että sitten kun sinä ylenet asteikolla, sinulle se on ansaittua. Tiedät opiskelleesi enemmän ja uhranneesi enemmän. Sinun ei tarvitse häpeillen ajatella, että olet ilman ansioita edennyt, vaan olet edennyt omilla ansioilla, omilla ponnisteluilla, omilla opiskeluilla ja saavutuksilla. Minä ainakin häpeäisin, jos esiintyisin ylioppilaana olematta ylioppilas. Vai mitä? Mutta minusta on mukavaa esiintyä ylioppilaana, koska oikeasti olen ylioppilas. Voit vaihtaa tuon ylioppilaan tilalle jonkun koulutuksen ja sitä vastaavan ammatin, niin ymmärrät, mitä tarkoitin.
- ....
Täytyy sanoa, että se ei välttämättä ole mitään rehvastelua ystävältäsi, että hän on ostanut kaikkea hienoa. Ehkä hänellä on siihen kerrankin tilaisuus ja hän on vain onnellinen siitä. Hänen ei ole varmaankaan tarkoitus aiheuttaa sinulla pahaa mieltä. Miten pystyt sitten olemaan ystävä hänen kanssaan jos kateus suorastaan pistää sinua? Miten tähän asti olet pystynyt? Ja miten aiot jatkossa jos et pysty hallitsemaan kateuttasi? On kyllä vaikea ymmärtää noinkin pahaa kateutta mitä sinä tunnet...
- viherpiiperö
Kiitos vastauksistanne. Todellakin, tiedostan kateuden olevan ongelma pelkästään oman pääni sisällä ja siksi koetankin kaikin keinoin (myös tämän sivuston kautta) työskennellä asian kanssa ja päästä jotenkin sen yli.
Kysyitte miten olen aiemmin toiminut ollessani kateellinen. Olen panetellut kateuteni kohdetta, kuten varmaan moni meistä tekee. Toisinaan tosiaan jopa vältellyt kohteeni seuraa. En ole näistä toimistani ylpeä ja työskentelylläni pyrinkin nyt oppimaan vaihtoehtoisia toimintamalleja tämän tunteen käsittelyyn. Tai siis pyrin käsittelemään kerrankin tunnetta :)
Todella. Voin hyvin ymmärtää, että joidenkin on vaikeaa tajuta miten voi olla näin kateellinen jollekin. Voi miten toivoisinkin, että itse kuuluisin ihmettelijöiden joukkoon. En tahdo sanoa ystävälleni tästä mitään, sillä se tosiaan pilaisi hänen ilonsa tästä hetkestä. Ja välillä tuntuu väärältä jopa kutsua itseään hänen ystäväkseen, sillä eihän tämä tälläinen ystävyyttä ole, jos ei voi toisen onnesta olla iloinen. Tahtoisin kuitenkin olla hänen ystävänsä, sillä hyviäkin hetkiä meillä on ja siksi työstän tätä tunnettani. Keinot vaan välillä tuntuu loppuvan kesken, varsinkin kun huonoa itsetuntoa, josta kateus ilmeisesti usein juurtaa juurensa ei yhdessä yössä oikein paranneta... - Anonyymi
Olen hyvin pitkälti eräälle ystävälleni nuoruudesta. Perustimme aikoinaan firman, mutta hyppäsin pois kelkasta. Muutin töiden perässä muualle, ystäviä oltiin kokoajan. Ja ollaan siis vieläkin.
No nyt paluumuuttajana töiden perässä koin melko shokin, tämä ystäväni on todella hyvin menestynyt alalla ja tämä perustamamme yritys on iso tekijä kyseisessä kaupungissa.
Samaan aikaan olen oikeasti onnellinen tilanteesta, mutta toisaalta kateus välillä oksettaa ja jopa itkettää.
Ymmärrän äärimmäisen hyvin, ettei minulla ole osaa eikä arpaa tuohon yritykseen, n. 10 vuotta sitten itse tein päätöksen lähteä omaehtoisesti.
Mutta samaan aikaan minua v#tuttaa se, että paikkani on "viety" ko. Firmasta.
On tämä ihmismieli sillä tavalla hullu, koen kateutta asiasta, johon itse en uskonut. Nyt ystäväni on tehnyt siitä menestyksen ja mökötän välillä autossa pahaa oloani.
- Anonyymi
Minulla on hyvä kampaaja joka kertoi, tykkään pureutua ja ratkaista ihmisten hiusongelmia ja ehdottaa täsmä tuotteita hiuksiin. Halusin lyhyet hiukset ja tuuheat. Sain sen hyvin leikatulla mallilla, föönaus vinkit, täsmä tuotteet .... Root Booster ja Texture Powder.
Menestyminen alalla ei katso titteliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721236
- 621194
Kela kelaa toimeentulotukia takaisin
Ylen sivulla juttu, kun vähäisen omaisuuden takia peritään tukia takaisin ja uhataan ulosotolla. Jutussa yksi mielenkii931103Onkohan nyt niin, että kärvistellään kumpikin tykönämme
Toisiamme miettien ja ikävöiden. Miettien kuinka ihanaa olisi vaan olla sen toisen lähellä.. Mitä luulet mies?50906Työnsin sut aikoinani pois nainen, koska en ollut varma hyväksikäyttäisinkö sinua
Olin varma, että hyväksikäyttäisin sinua, tai että et olisi tarpeeksi kaunis tai kiva minulle, sen takia työnsin sinut p60863Siksi meidän suhteesta
Ei koskaan tule mitään. Ei ikinä vaikka rakastettiin toisia. Olet uskomaton valehtelija. Säälin sua että olin niin pakko73790Minulla on edelleen
ikävä sinua mies. En itsekään pysty ymmärtämään, mistä tämä tunne vielä näiden vuosien jälkeen kumpuaa. Olisipa meillä o28726Kirk ei ollut hyvä ihminen
Hän edusti kristillistä äärioikeistoa puhtaimmillaan ja pahimmillaan: hengellistä sodankäyntiä, nationalismia, kristilli182720Mä unohdan kyllä
Sut ajallaan. Mitä enemmän aikaa kuluu niin olet muisto. Toki tämä yhteys hankaloittaa mut et sä jaksa kovin pitkään vai25717Näin paljon somalian kielen tulkki tienaa
Istu ja hämmästy. Ammatti jota ei edes tarvittaisi Suomessa ilman maahanmuutto bisnestä. Tulkin keskimääräinen palkka ol149712