isät,kuinka

on vaikuttanut tunteisiinne vaimojanne kohtaan?
olen itse nainen,ja mieltäni vaivaa se,että lapsemme syntymän jälkeen mieheni on alkanut vaikuttaa pikkuhiljaa etäisemmältä. väittää ainakin ettei toisia naisia ole. seksiä saa aina jos haluaa,ennemmin on niin päin että minä haluaisin useammin,mies on aina väsynyt töiden jälkeen eikä jaksa huomioida minua juuri ollenkaan. vauvaa pitää sylissään vähän aikaa ja sitten jumittuu loppuillaksi tietokoneelle ja juo muutaman oluen. kaipaisin itse hellyyttä paljon,mutten saa vaikka antaisin itse miehelleni. kun kysyn,onko tunteita enää,hän vastaa ettei voi olla enää samanlaisia kuin alussa,en sitä oletakaan,mutta olen ihmeissäni tästä etäisyydestä,eikö hän halua myöntää tunteiden sammuneen lapsen menettämisen pelossa vai mikä voi olla vialla???
61399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lapsen syntymän jälkeen on ainakin oman vaimon oikut alkaneet tuntua yhdentekeviltä. Muutenkin tunteet vaimoa kohtaan ovat melko neutraalit. Lapsi on käytännössä myös se miehen ykkönen ja kaikki muu tulee sen jälkeen. Jos (ja kun) vaimo nalkuttaa ja valittaa elämänsä vaikeutta, on hänet paljon helpompi jättää omien tunteidensa orjaksi kun on sylissä lapsi jolta saa kaiken tarvitsemansa. Lapset ovat lisäksi paljon reilumpia kuin aikuiset eikä lapsi valita jos häntä kohtelee hyvin.

Luulen että teidän tapauksessa on käynyt ennemmin niin, että olet itse hylännyt miehesi lapsen syntymän jälkeen ja keskittynyt pelkästään lapseen. Ehkä jopa työntänyt miehen pois sekä omasta elämästäsi että lapsesi elämästä. Ainakin miehesi näyttää olevan kovin ulkopuolinen kertomasi perusteella.
Ja kuten moni nainen aina muistaa sanoa - ei seksi ole heille niin tärkeää. Sama se on miehellä siinä vaiheessa jos kaikki muukin suhteessa on pielessä.

Äänestä
  • johtuu kyllä enimmäkseen hänestä itsestään.
    en minä ole häntä työntänyt pois,olen yrittänyt ihan syntymästä lähtien huomioida myös miestäni.enkä ole lapseni elämästä työntänyt häntä pois,ei haittaisi yhtään vaikka hän hoitaisi lasta enemmänkin oma-aloitteisesti. se on ihan selvä että lapsi on se tärkein huomioitava,pitääkin olla,niin se on meilläkin molempien puolelta. mutta se surettaa kun tuntuu ettei miestä kiinnosta hoitaa omalta puoleltaan parisuhdettamme,yksin sitä ei jaksa....ja eilen sain kuulla että mieheni työt tulee mahdollisesti lisääntymään vielä lisä,vaikka hän on poissa kotoa jo nyt 9-21. tuntuu ettei tässä oo enää yhtään mitään järkee!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • alkuperäinen.. kirjoitti:

    johtuu kyllä enimmäkseen hänestä itsestään.
    en minä ole häntä työntänyt pois,olen yrittänyt ihan syntymästä lähtien huomioida myös miestäni.enkä ole lapseni elämästä työntänyt häntä pois,ei haittaisi yhtään vaikka hän hoitaisi lasta enemmänkin oma-aloitteisesti. se on ihan selvä että lapsi on se tärkein huomioitava,pitääkin olla,niin se on meilläkin molempien puolelta. mutta se surettaa kun tuntuu ettei miestä kiinnosta hoitaa omalta puoleltaan parisuhdettamme,yksin sitä ei jaksa....ja eilen sain kuulla että mieheni työt tulee mahdollisesti lisääntymään vielä lisä,vaikka hän on poissa kotoa jo nyt 9-21. tuntuu ettei tässä oo enää yhtään mitään järkee!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    usko pois se käy vieraissa ja yteydessä netin kautta kokemusta on.

    Äänestä

  • ----------------- kirjoitti:

    usko pois se käy vieraissa ja yteydessä netin kautta kokemusta on.

    Lapsen syntymän jälkeen mieheni näki minut enää pelkästään äitinä, ei ihmisenä eikä naisena. Oli aina ja ikuisesti töissä ja elin kuin yksinhuoltaja. Puoli vuotta sitä jatkui kunnes tilanne ajautui totaaliseen umpikujaan ja miehen oli valittava miten siitä eteenpäin. Muutoksia tuli vasta kun oli täysin selkä seinää vasten. Olemme edelleen yhdessä mutta tuo aika on kyllä jättänyt peruuttamattomia vahinkoja.

    Äänestä

vaimoon ja molempien vanhempiin, koska Kaverit hylkäsivät kun en pääse mukaan.

Äänestä

Lapsen syntymän myötä parisuhde muuttuu. Myös isän suhtautuminen vaimoon.

Jos ihminen haluaa, hän saa asiansa järjestettyä perheen kannalta sopiviksi. Miehesi tekee jo nyt ihmeellisen pitkiä työpäiviä. Ei mikään voi häntä velvoittaa tuollaisiin työmääriin. Näkisin, että hän haluaa itse olla poissa kotoa.

Suomalainen mies ei puhu ongelmistaan. Yrittäkää saada asia tässä vaiheessa puhuttua. Muuten saadaan taas yksi yh lisää tähän maailmaan...Ja se on todella huono ratkaisu.

Anna miehesi ottaa muutama olut, jotta hän avautuu paremmin. Ota asia puheeksi. Kirjoita ongelmasi vaikka paperille, jotta muistat ottaa kaikki asiat esille.

Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsen syntymä kirjoitti:

on vaikuttanut tunteisiinne vaimojanne kohtaan?
olen itse nainen,ja mieltäni vaivaa se,että lapsemme syntymän jälkeen mieheni on alkanut vaikuttaa pikkuhiljaa etäisemmältä. väittää ainakin ettei toisia naisia ole. seksiä saa aina jos haluaa,ennemmin on niin päin että minä haluaisin useammin,mies on aina väsynyt töiden jälkeen eikä jaksa huomioida minua juuri ollenkaan. vauvaa pitää sylissään vähän aikaa ja sitten jumittuu loppuillaksi tietokoneelle ja juo muutaman oluen. kaipaisin itse hellyyttä paljon,mutten saa vaikka antaisin itse miehelleni. kun kysyn,onko tunteita enää,hän vastaa ettei voi olla enää samanlaisia kuin alussa,en sitä oletakaan,mutta olen ihmeissäni tästä etäisyydestä,eikö hän halua myöntää tunteiden sammuneen lapsen menettämisen pelossa vai mikä voi olla vialla???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu