Ei mitään

Minulla ei ole mitään odotettavaa. Miksi sitten elää?
4425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Elämä on elämistä, ei odottamista varten.

Äänestä

aina silloin tällöin, sitkeästi sinnittelen kuitenkin päivästä toiseen,sillä eihän sitä kai voi muuten saada tietää,josko se onni potkaisee jonkun kulmantakana silloin kun sitä vähiten odottaa...Kliseehän tuo,mutta kyllä se aina joskus toimii,muutama viikko sitten yritn itsemurhaa,en onnistunut ja päätin koittaa uudelleen,juuri kun oli toteuttamassa aikeitani,sanoo auki vahingossa auki jäänyt tietokoneen messenger pling ja joku näyttää sieltä kieltä (hymiönä siis :) )-niinpä, se ihminen oli satunnainen juttukaveri erääsätä chatista ja nyt sitä juttua on kestänyt joka ilta siitä lähtien. Olipa onni etten tappanut itseäni silloin,olisi jäänyt sekin tuttavuus kokematta. Niin että mieti vielä,paistaa se aurinko risumajaankin,varmasti paistaa. :)

Äänestä
  • Minun ajatuksia. On ihan totta, että ei elämä ole odottamista. Tietenkin on hyvä olla haaveita. Mutta elämässä tärkeää on oivaltaa, että elämä on tässä ja nyt. Jonottaminen on turhaa, koska se jono on pitkä. Minä ajattelin myös joskus, että elämä alkaa sitten kun löydän ihmisen, jonka kanssa elää. Mutta voi olla, surullista tosin, etten koskaan löydä sellaista ihmistä. Pitää vaan opetella nauttimaan siitä mitä on juuri tällä hetkellä. Erittäin kliseistä! Varsinkin kun itsekään en osaa tuota aina noudattaa. Mulla on sellainen ongelma, että kadotan itseni aika ajoin. Silloin tunnen itseni tyhjäksi kuoreksi, jolla ei ole mitään annettavaa itselle tai muille. Tiedän, että se tunne häviää ajan kanssa, mutta tiedän myös melko varmasti, että se tulee takaisin. Kaikista vaikeinta on se, että tuntuu, ettei siitä opi mitään. Miten oppia rakastamaan itseään?

    Äänestä

Eipä enää mikään huvita.37 vuotta olen kestänyt henkistä väkivältaa.kaikki ystävät ovat lähteneet omille teilleen jopa suurin osa sukulaisista välttelee.olen ajatellut erota mutta en jaksa repiä itseäni irti tästä paskasta.
Ainoa toiveenion kun sais kuolla pois tästä häiritsemästä muiden mielenrauhaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


odotettavaa kirjoitti:

Minulla ei ole mitään odotettavaa. Miksi sitten elää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu