Heippa..
Tuntuupa oudolta, en ois ikinä kuvitellut kirjottelevani keskustelupalstoille, mut toisaalta en pysty äänenkään näitä asioita sanomaan..
Nyt tuntuu siltä,että on kaikki voimat kulutettu.Elän aina seuraavaa lomaa kohden ajatellen että sitten taas aloitan alusta loman jälkeen.Nyt en tiiä jaksanko enää alottaa.En enää itekkään tiiä kuka olen, koska tuntuu että aina esitän sellaista mitä mun pitäisi olla.Koulussa hymyilen kaikille, mutta kotona en pysty muuta kun itkemään ja sitäkään en enää oikein jaksa kun se sattuu jo fyysisestikin niin paljon...
On kamalaa ajatella että joutusin olemaan koko elämäni yksin, koska en pysty avautumaan kenellekkään.Koulussa suru peittyy hymyyn ja nyt kun olen perheen luona joulun, se peittyy kylmyyteen ja kovuuteen,koska en haluu heidän näkevän mun itkevän ja huolestuvan siitä. Kukaan ei tiedä mitä mun päässä liikkuu, en kohta enää itsekään.
En oikeasti enää tiedä mitä teen...pystyyköhän joku auttamaan..?
Tuntuupa oudolta, en ois ikinä kuvitellut kirjottelevani keskustelupalstoille, mut toisaalta en pysty äänenkään näitä asioita sanomaan..
Nyt tuntuu siltä,että on kaikki voimat kulutettu.Elän aina seuraavaa lomaa kohden ajatellen että sitten taas aloitan alusta loman jälkeen.Nyt en tiiä jaksanko enää alottaa.En enää itekkään tiiä kuka olen, koska tuntuu että aina esitän sellaista mitä mun pitäisi olla.Koulussa hymyilen kaikille, mutta kotona en pysty muuta kun itkemään ja sitäkään en enää oikein jaksa kun se sattuu jo fyysisestikin niin paljon...
On kamalaa ajatella että joutusin olemaan koko elämäni yksin, koska en pysty avautumaan kenellekkään.Koulussa suru peittyy hymyyn ja nyt kun olen perheen luona joulun, se peittyy kylmyyteen ja kovuuteen,koska en haluu heidän näkevän mun itkevän ja huolestuvan siitä. Kukaan ei tiedä mitä mun päässä liikkuu, en kohta enää itsekään.
En oikeasti enää tiedä mitä teen...pystyyköhän joku auttamaan..?
Vastaukset 3
Vanhimmat
hei!
tuo kuulostaa niin tutulta. Ise olin joskus vastaavassa tilanteessa, se on ihan hirveä tunne. Jos vain mitenkään pystyt, niin OIKESTI kannattaa puhua! Onko sinulla ketään ystäviä, sukulaista, kouluterkkaria, jolle voisit puhua? Tai jos et pysty puhumaan, niin kirjoita! Itselleni se oli helpompaa.
Itsellä kun en tajunnut hakea apua, se meni liian pitkälle.. sitä en toivo kenellekkän.
YRITÄ PÄRJÄTÄ!
Koita edes puhua jollekin ja kertoa ongelmistasi, vaikka sukulaisillesi. Puhuminen oikeasti auttaa, ei ole mukavaa tukahduttaa tuskaansa sisälle joka vain, pakkautuu ja pakkautuu...minusta olisi upeaa kun uskaltaisit puhua ongelmistasi ihan suoraan jollekin, ilman, että häpeäisit sitä, että antaisit olevinaan kuvan, että olisit epäonnistuja, et ole...tsemppiä
Jotenkin pitäisi saada sisäinen lukko auki, että paineet, jotka ovat sinne pitkän ajan kuluessa kertyneet, voisivat tulla ulos. Lukkojen aukaisu ei ole mikään helppo juttu, olen sitä koettanut itsekin tehdä, mutta minulla se vaatii traumaterapeutin "tiirikointia". On niin vaikeaa avautua, kun ei uskalla luottaa kehenkään. Luottaminenkin pitää opetella alusta pitäen. Olen kirjoitellut aika paljon, kun en pysty puhumaan. Olen muurini suojassa ihmisten keskellä, ettei kukaan voisi haavoittaa minua enää lisää.
Särkyneitä pitää kohdella hellästi, etteivät he säry lisää. Ei sinun tarvitse pelätä jääväsi yksin, mutta apua ja hoitoa tarvitset. Tarvitset ihmisen, terapeutin, johon voit vähitellen luottaa ja purkaa sisäisen taakkasi ja kuormasi. Sitä minäkin yritän opetella. Mutta olen kaksi kertaa vanhempi kuin sinä ja lukkoni ovat ajan myötä "ruostuneet", eikä niitä saa helposti auki.
Olen liian kauan kuivatellut sisäistä muuriani, mutta sinä olet nuori ja sinun kannattaa hakea nopeasti apua. Silloin on toipuminenkin nopeampaa. Vähitellen uskaltaa päästää ihmisiä lähelle, kun ei tarvitse pelätä, että kuka tahansa voi olla seuraava, joka vahingoittaa minua lisää. Minulla on mies ja lapset, mutta parisuhteessa on aika hankalaa, jos ei uskalla päästää edes omaa miestään lähelle, kun vanhat möröt hallitsevat mieltä. Sekin asia minun on pitänyt tajuta.
Kun toivut, voimasi palaavat. Niitä ei enää tarvitse käyttää itsensä suojaamiseen. Ei tarvitse enää hymyillä koko ajan, kun ei tarvitse miellyttää muita. Silloin saa kelvata juuri sellaisena kuin on. On hyvä juuri sellaisena kuin on.